Näennäisen puolueeton

26.07.2018 - 13:15
(updated: 22.10.2018 - 13:22)

Heinäkuussa saimme seurata erikoista mediaspektaakkelia, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tapasivat Helsingissä. Otsikkoihin nousivat suurvaltajohtajien saapumisaikataulut ja äärimmäiset turvajärjestelyt, tapaamiset presidentti Sauli Niinistön kanssa ja jopa delegaatioiden asuvalinnat. Mitään uutta ei tietysti ole siinä, että osa mediasta sivuuttaa varsinaisen politiikan ja keskittyy tiedottamaan ”aiheen vierestä”. Kyseessä on kuitenkin kaksi keskeisintä toimijaa maailman konfliktien taustalla, jolloin uutisten olisi suonut olla keskivertaista analyyttisempia.

 

Kiusaantuneet porvarit

Tiedonantajan toimituskunnan jäsenet ja avustajat sen sijaan ottivat ahkerasti poliittista kantaa ennen vierailua ja sen aikana. Nettisivuillamme julkaistussa ”Saatana ja Perkele saapuvat Helsinkiin” -jutussa Jari Karttunen analysoi mm. tapaamisen seurauksena hehkutettua Suomen puolueettomuutta. Kapitalistinen eliitti olisi ollut normaaleissa olosuhteissa innoissaan Helsingin saamasta huomiosta, mutta tällä kertaa tapahtuma aiheutti heille lähinnä kiusaantumista. Kumpainenkaan valtiopäämies kun ei nauti ”läntisen arvoyhteisön” suosiota.

Puolueettomaksi kohtaamispaikaksi julistettu Suomi on myrkkyä Nato-yhdentymistä ajaville tai muuten länsimielisille liberaaleille. Vuosikymmenten pyrkimykset päästä osaksi länttä ja Euroopan ytimiä nollautuivat ainakin hetkellisesti, kun kaksi suurvaltaa noin vain päättivät meidän olevan puolueettomia. Karttunen päättää tekstinsä toteamalla, että ihmisoikeus- ja ympäristökysymyksiä ei ole lopulta mahdollista toteuttaa onnistuneesti kapitalistisen järjestelmän vallitessa. Yhdyn ajatukseen ja totean itsekin, että kahden kapitalistin välillä ei ole mahdollista päättää pienempää pahaa. Kommunisti voi aina olla vain kunkin kansan työväenluokan puolella.

Oikeistohallituksen toimet asevarustelussa ja sotilaallisessa yhdentymisessä nojaavat kaikki vain yhteen suuntaan, länteen.

Keskustelua tapaamisesta herätteli myös Heikki Ketoharju, keskittyen kansainvälisten konfliktien esille tuomiseen. Vuosia jatkuneen Syyrian sodan tapauksessa Trumpilla ja Putinilla olisi valta käsissään sodan lopettamiseksi. Neuvotteluratkaisun kautta maahan olisi mahdollista saada rauha ja sen myötä vakautta. Syyrialaiset pääsisivät vihdoin kehittämään omaan maataan. Kattavan, eri maita koskevan analyysinsa Ketoharju päättää toteamukseen; ”On meidän tavallisten ihmisten tehtävä ja vastuu vaatia rauhaa, ihmisoikeuksia ja demokratiaa kaikkialla, kaikille ihmisille. Sotilaallisten suurvaltojen johtajat eivät sitä tule tekemään, olipa johdossa millainen kaveri hyvänsä.”

 

Suomi ei ole puolueeton

Puolueettomaksi kentäksi julistettu Suomi on tietysti vain näennäistä, vaikka siitä uusliberalistit saivatkin hetkellisesti hiekkaa kenkiinsä. Tässä Tiedonantajassa on esillä hävittäjähankinnat ja syksyllä järjestettävät suursotaharjoitukset pohjoisessa. Oikeistohallituksen toimet asevarustelussa ja sotilaallisessa yhdentymisessä nojaavat kaikki vain yhteen suuntaan, länteen. Sotilaita ja aluksia on pohjoisissa harjoituksissa vuosi vuodelta enemmän ja niitä on myös yhä tiuhempaan tahtiin. Tämä on helposti todettavissa. Sen sijaan asehankintojen tarkemmista painotuksista ja yhdentymissuunnitelmista Naton kanssa on vaikea löytää tietoa perinteisillä menetelmillä. Rauhanjärjestöjen rahoituksen yhä kaventuessa, vähemmälle jää myös armeijan miljardien loppusijoituksen tutkiminen. Ehkä juuri tähän luottaa hallituksemme leikatessaan näiltä tärkeiltä kansalaisjärjestöiltä.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset