Näin CIA manipuloi tukea Afganistanin sodalle

19.04.2010 - 10:13
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA on laatinut salaisen, mutta julkisuuteen vuotaneen strategiaehdotuksen, jonka tavoitteena on estää ”äkkijyrkkä” romahdus USA:n eurooppalaisten liittolaisten kannatuksessa Afganistanin sodalle. ”Luottamuksellinen” asiakirja ehdottaa strategioita eurooppalaisen yleisen mielipiteen manipuloimiseksi suhteessa Afganistanin sotaan erityisesti Ranskassa ja Saksassa.

”Hollannin hallituksen kaatuminen sen joukkojen Afganistania koskevaan sitoumukseen osoittaa eurooppalaisen tuen haurautta Nato-johtoiselle ISAF-tehtävälle”, asiakirjassa arvioidaan. Siinä todetaan, että esimerkiksi ranskalaisista ja saksalaisista 80 prosenttia vastustaa sotaa, mutta yleinen apatia on antanut eurooppalaisille johtajille mahdollisuuden lisätä panostustaan Afganistanissa huolimatta syvällä olevasta vastustuksesta.

Mutta ”jos jotkin ennusteet verisestä kesästä Afganistanissa toteutuvat, ranskalaisten ja saksalaisten passiivinen vastustus heidän joukkojensa läsnäoloon voisi kääntyä aktiiviseksi ja poliittisesti voimakkaaksi vihamielisyydeksi”, raportissa todetaan.

Asiakirjan mukaan presidentti Barack Obama nauttii edelleen Euroopassa kansansuosiota, jollaista ei ole nähty USA:ssa enää kuukausiin. Siksi ehdotetaankin, että Obama osallistuisi Afganistanin sodan myymiseen eurooppalaisille. "Ranskan ja Saksan suuren yleisön luottamus presidentti Obaman kykyyn hoitaa ulkopoliittisia asioita yleensä ja Afganistania erityisesti osoittaa, että he olisivat alttiita hänen suoralle vakuutukselleen heidän tärkeydestään ISAF-tehtävässä ja vastaanottavaisia pettymyksen ilmauksille liittolaisia kohtaan, jotka eivät auta”, raportissa järkeillään.

Raportissa pannaan merkille, että ”kun mielipidetiedusteluihin vastaajia muistutettiin, että itse presidentti Obama oli pyytänyt joukkojen lisäämistä Afganistanissa, heidän tukensa tämän vaatimuksen hyväksymiselle lisääntyi dramaattisesti, ranskalaisten vastaajien keskuudessa neljästä 15 prosenttiin ja saksalaisten vastaajien keskuudessa seitsemästä 13 prosenttiin”.

Asiakirjassa selostetaan, mitä CIA näkee keskeisinä näkökohtina mielipiteiden muuttamiseksi sotaa kohtaan myönteisemmiksi. Yhtenä esityksenä paperissa ehdotetaan lyömään rumpua afgaaninaisten asemasta ranskalaiselle yleisölle, koska ranskalaiset ovat ilmaisseet huolestuneisuuttaan naisten oikeuksista Afganistanissa. Raportin mukaan afgaaninaisia voisi myös käyttää ”ihanteellisina sanansaattajina ISAF:n roolin humanisoimiseksi taistelussa Talebania vastaan, koska naisilla on kyky puhua henkilökohtaisesti ja uskottavasti kokemuksistaan Talebanin aikana, toiveistaan tulevaisuuden suhteen ja Talebanin voittoon liittyvistä peloistaan”.

Saksalaista yleisöä varten asiakirja suosittelee pelottelua Naton Afganistanissa kokeman häviön mahdollisilla seurauksilla. ”Viestit, jotka dramatisoivat Naton häviön seurauksia erityisesti saksalaisten eduille voisivat toimia vastapainona laajasti vallitsevalle käsitykselle, että Afganistan ei ole Saksan ongelma. Esimerkiksi viestit, jotka kuvaavat, kuinka tappio Afganistanissa voisi pahentaa Saksan alttiutta terrorismille, oopiumille ja pakolaisille, saattaisi auttaa tekemään sodasta tärkeämmän epäilijöille.”

Kannattaa tarkkailla, millaisten CIA:n suositusten koekaniineiksi suomalaiset alistetaan – varsinkin, jos suomalaissotilaiden miestappiot Afganistanissa nousevat.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset

Kommentit (7 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.