Myanmar ja huumebisnes

05.10.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 36/2007

Levottomuudet Myanmarissa ovat laantuneet ainakin toistaiseksi armeijan raakojen toimien tuloksena. Mutta tilanteen taustoja kannattaa silti edelleen tarkastella. Sen lisäksi, mitä Tiedonantajassa todettiin viikko sitten, on vielä yksi tärkeä näkökulma. Se liittyy huumeiden viljelyyn ja huumebisnekseen.


Thomas Fullerin International Herald Tribune -lehdessä 11.9. julkaistun jutun mukaan Kultainen kolmio, johon Myanmarkin Laosin, Thaimaan ja eräiden muiden ohella kuuluu, on menettänyt johtoasemansa huumealueena.. Joidenkin arvioiden mukaan kolmio vastaa nyt enää viidestä prosentista maailman oopiumitoimituksista


Ei olekaan yllätys, että Kultainen puolikuu, johon kuuluvat muun muassa USA:n ja sen käskyläisten valvonnassa olevat Afganistan ja Pakistan, on nyt maailman oopiumitoimittajana ylivoimaisesti numero yksi ja kärjessä ylipäänsä huumetuotantoalueena. Se on syrjäyttänyt Kolumbian ja Kultaisen kolmion.


Itse asiassa Kultaisen kolmion huumealamäki viime aikoina toimii niiden tahojen kansainvälisiä etuja vastaan, joiden finanssi- ja pankkijärjestelmä on riippuvainen rikollisen huumekaupan miljardien dollarien kassavirrasta.


Fuller osoittaa, että Myanmarin sotilasjuntta toimii oopiumin pois juurimiseksi yhteisymmärryksessä YK:n kanssa Aseellisia joukkioita, joilla on pitkäaikaiset suhteet heroiinibisnekseen, on myös painostettu toimimaan samoin. Kiinalla on ollut merkittävä rooli oopiumin viljelijöiden painostamisessa viljelyn lopettamiseen.


Myös Laosin hallitus on käynyt omaa oopiumin hävittämiskampanjaansa. Maan viranomaiset näkevät köyhyyden ja oopiumin välisen yhteyden ja sen, että siitä hyötyvät lähinnä järjestäytyneet rikollissyndikaatit.


Tämä huumetilanteen kehitys yhdessä muiden taloudellisten ja poliittisten syiden kanssa, joiden takia USA pitäisi toisenlaista Myanmarin hallitusta parempana, sekä hauras ja horjuva maailmantalous ja USA:n jatkuva kyvyttömyys kontrolloida Lähi-itää tai hillitä Kiinan poliittisen ja taloudellisten voiman kasvua selittävät Bushin hallinnon äkillisen halun tukea vallankaappausta tai hallinnon vaihdosta Myanmarissa.


Bushin hallinto ei tue myanmarilaisten ihmisoikeuksia. Se käyttää hyväkseen kaikkia keinoja, mukaan lukien sotilaallisen voiman käyttö, suojellakseen maailman huumekaupasta riippuvaisia geostrategisia etujaan.


Kun siis ihmiset eri puolilla maailmaa osoittavat solidaarisuuttaan Myanmarin kansalle, heidän motiivinsa ovat aivan muut kuin Bushin hallinnon.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli