Mitä nyt, kun Trump julisti itse itsensä voittajaksi?

04.11.2020 - 12:00
(updated: 10.11.2020 - 13:30)
Donald Trump on päättänyt julistaa itse itsensä vaalien voittajaksi äänestäjien mielipiteestä välittämättä. Kuva Sambeet

Yhdysvaltain presidentinvaaleista odotettiin jo etukäteen mutkikkaita ja vaikeita jo valmiiksi jakautuneelle maalle. Asia on ollut tiedossa pitkään, ja siksi siihen on varauduttu niin oikealla kuin vasemmallakin. Äänestyksen vielä ollessa käynnissä Shana East, Illinoisin Poor People´s Campaignin johtoryhmän jäsen, julkaisi kiinnostavan arvion tilanteesta. Siinä avataan sellaisia puolia Yhdysvaltain politiikasta, joita Suomessa on toistaiseksi käsitelty sangen vähän.

Hallitseva luokka ja maltillisemmat ryhmät edistävät demokratiaa tukevia aloitteita vain, kun ne noudattavat heidän etujaan.

– Ehdokas, joka vakuuttaa avoimesti, että hän ei voi kunnioittaa vaalien tuloksia, on signaali äänestäjille, että heidän äänellään ei ole merkitystä. Siksi erilaisten järjestöjen Stand Up America and Indivisible -organisaation puitteissa koottu ryhmä ryhtyy nyt toimimaan nimellä Protect the Results. Edistykselliset järjestöt ovat liikkeellä, ja jopa ammattiliitot puhuvat siitä, miten vastustaa, jos Trump kieltäytyy myöntämästä tappiotaan. Ryhmä tutkijoita, järjestäjiä ja aktivisteja kokosi myös ”Hold the Line: opas demokratian puolustamiseksi”, 55 sivun poliittisen materiaalin, joka kannusti ihmisiä ryhtymään toimiin suojellakseen omia ääniään näissä vaaleissa, toteaa East.

Hänelle on selvää, että hallitseva luokka ja maltillisemmat ryhmät edistävät demokratiaa tukevia aloitteita vain, kun ne noudattavat heidän etujaan. Hän ei oleta, että äänestäjien oikeudet alkaisivat laajasti kiinnostaa edes, mikäli Trump häviäisi vaalit. Siksi hän on pohtinut laajempaa strategiaa.

 

Suostumuksen suunnittelu

Trumpin häikäilemättömillä tempuilla on ollut suuri vaikutus amerikkalaisten äänestyskäyttäytymiseen. Äskettäin tehty kysely osoittaa, että 47 prosenttia amerikkalaisista pelkää, että Trump häviää vaalit, mutta kieltäytyy tunnustamasta sitä, ja tämä luku nousee jopa 75 prosenttiin Bidenin äänestäjien keskuudessa. Tämän East tulkitsee olevan suoraa äänestäjien mitätöintiä. Heidän äänelleen ei haluta antaa arvoa. Suurimmat syyt äänestämättömyyteen ovat teknisten esteiden lisäksi polittisia.

Trump saattaa luottaa siihen, että hänen vastustajansa ovat liian hajanaisia ja heikkoja protestoimaan tai taistelemaan.

– Tuoreen raportin mukaan äänestäjien osallistumisen suurin este tulotasosta riippumatta on vakaumus siitä, että ehdokkaat eivät puhu heitä koskevista aiheista ja että heidän äänellään ei ole merkitystä. Ehdokas, joka vakuuttaa avoimesti, että hän ei aio kunnioittaa vaalien tuloksia, on signaali yleisölle, että heidän ääntään ei lasketa. Tästä muodostuu vieläkin suurempi kynnys köyhille ja pienituloisille amerikkalaisille, jotka äänestävät 20 prosenttia vähemmän todennäköisesti kansallisissa vaaleissa kuin korkeamman tulotason äänestäjät.

Trumpin mielipuolinen toiminta voidaan nähdä myös ihmisten turruttamisen taktiikkana, joka tähtää siihen, että he lopulta suostuvat vääjäämättömänä pitämäänsä ratkaisuun. Trump saattaa luottaa siihen, että hänen vastustajansa ovat liian hajanaisia ja heikkoja protestoimaan tai taistelemaan.

 

Pidemmän aikavälin strategiat

– Ei riitä, että äänestäjät saadaan mukaan ja suojellaan demokratiaa yksissä vaaleissa. Meidän on rakennettava kestävä liike, joka antaa ihmisille mahdollisuuden asettaa vaaleissa sellaisia vaatimuksia, jotka vastaavat ihmisten perustarpeita, linjaa East.

Nykyisten olosuhteiden ja poliittisen ilmapiirin perusteella voidaan Eastin mukaan olla varmoja vain siitä, että jotain on tehtävä.

– Niiden, jotka ovat sitoutuneet varmistamaan, että jokainen ääni lasketaan, on oltava joustavia ja valmiita toimimaan. Vallankaappaukset voidaan estää, kun kansalaiset hylkäävät väärän tiedon, eivätkä suostu laittomaan toimintaan ja kun ihmiset osoittavat valtansa. Mutta tämä on vasta ensimmäinen askel.

 

Pitkä peli


Vaalien lopputuloksesta riippumatta Yhdysvallat kohtaa valtavia ongelmia. Kärjistyneet työttömyys-, asumis- ja ruokavarmuuskriisit, rodullinen epäoikeudenmukaisuuden, riittävän terveydenhuollon kattavuuden puuteen, ylivoimaisen velan ja ilmastokatastrofin eteneminen ei ole tilanne, jossa olisi mahdollista keskittyä vain yksien vaalien tulokseen.

– Meidän on rakennettava kestävä liike, joka antaa ihmisvoimalle mahdollisuuden asettaa vaaleihin liittyviä vaatimuksia, jotka vastaavat ihmisten perustarpeita. Lisäksi on muistettava, että äänestäjien oikeuksien tukahduttaminen tapahtuu, kun valtioita ei tarkoituksella järjestetä demokratian toteutumista silmällä pitäen.

East arvioi, että vallanpitäjät aikovat käyttää hyödykseen sitä, että ihmisillä on väärää tietoa ja he ovat menettäneet uskonsa poliitiseen järjestelmään. Siksi on ihmisten on itsensä suunniteltava ja tehtävä tulevaisuus, joka turvaa heille perusihmisoikeudet ja -tarpeet.

– Yksi demokratian laajentamiseen tähtäävä liike on Poor People`s Campaign, jossa itse toimin Illinoisissa. Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme yhdistäneet köyhät rotuun ja maantieteelliseen sijaintiin katsomatta, jotta pitkän aikavälin systeeminmuutos esittäisi kunnianhimoisempia vaatimuksia kuin vain "ei Trumpia".

Taloudellisia olosuhteitamme on tutkittava ja vaalijärjestelmäämme uudistettava.

Kampanjan johtohahmo, pastori William Barber totesi äskettäin: "Ihmisten on riskeerattava henkensä voidakseen seisoa jonossa äänestääkseen tämän pandemian keskellä. Miksi Selmassa asuvat ihmiset vaaransivat henkensä vuonna 1965? Koska he ajattelivat, että elämänsä vaarantaminen oli sen arvoista. Meidän on annettava ihmisille sellainen poliittinen vaatimuslista. "

– Tähän Poor People´s Campaign pyrkii kattavalla moraalisella agendalla, joka ottaa vastaa systeemiseen rasismiin, köyhyyteen, ekologiseen tuhoon, militarismin ja sotatalouden toisiinsa liittyväään epäoikeudenmukaisuuteen ja uskonnollisen nationalismin väärään kertomukseen Yhdysvalloissa.

Yhdessä kampanjan puoluepoliittisesti sitoutumattoman (mutta hyvin poliittisen) kannan kanssa se antaa sille mahdollisuuden luoda joukkoliike, joka kerää yhteen kestävää taistelua varten valmiita ihmisiä sen sijaan, että eristettäisiin heidät taistelemaan erikseen pienissä vähemmän vaikuttavissa ryhmissä.

– Sen lisäksi, että ihmiset tuodaan yhteen progressiivisen asialistan ympärillä, meidän on muutettava tapaa, jolla amerikkalaiset ajattelevat, jos aiomme lopettaa trumpismin lopullisesti. Taloudellisia olosuhteitamme on tutkittava ja vaalijärjestelmäämme uudistettava. Meidän on tunnistettava taktiikat, joita vallassa olevat käyttävät jakamaan meidät, ja oltava valmiita puhumaan ihmisille, joiden kanssa emme ole samaa mieltä.

– Tarvitaan kurinalaisuutta ihmisten mielen muuttamiseksi "henkisellä taistelukentällä". Demokratian laajentaminen turvaamalla vaalimme ja lopettamalla äänestäjien tukahduttaminen on vasta alku tulevalle työlle.

Shana Eastin koko arvion voi lukea englanniksi Truthout- sivustolla.

Tilaa Tiedonantaja ja saat radikaalin vasemmistolaisen äänen kotiisi kerran kuukaudessa ja/tai koko lehden diginä myös verkossa!

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.