Miksi vierastyövoimasta on tullut ”ongelma”?

Yritän vastata kysymykseen, kuka on tämä siirtotyöläinen, jota pidetään uhkana yhteiskunnallemme, arvoillemme, sosiaalisille instituutioillemme ja kaikelle sille, minkä vanhempamme ovat rakentaneet?

Meidän alallamme – rakennus- ja puuteollisuudessa – kysymys siirtotyöläisistä on aina ollut keskeinen. Rakennus- ja puutyöläiset ovat aina ylittäneet maiden rajoja ja heillä on ollut merkittävä sosiaalinen, kulttuurinen, taloudellinen ja väestönkasvullinen merkitys yhteiskunnallemme. Heidän muuttamisensa ei ole koskaan ollut helppoa tai ongelmatonta, mutta viime aikoina olemme saaneet todistaa hallitsevan luokan taholta erityisen törkeää kampanjointia: Sarkozy, Berlusconi ja muut EU-maiden johtajat ovat harjoittaneet parjausta ja suoranaista valehtelua siirtotyöläisiä ja heidän perheitään kohtaan.

Kapitalistisen systeemin kriisistä ja EU:n tukemasta kansallisen työlainsäädännön vapauttamisesta johtuen siirtotyöläisyydestä on tehty ongelma. Tätä ongelmaa hallitseva luokka, sen käyttämä media, oikeistonationalistiset puolueet ja muut vallan vahtikoirat käyttävät luodakseen epävarmuuden, muukalaisvihan ja rasismin ilmapiirin. Näin on viety huomio pois kapitalistisen systeemin kriisistä, järjestelmän ristiriidoista, työttömyyden todellisista syistä ja kasvavasta köyhyydestä. (Eurostatin mukaan 90 miljoonaa eurooppalaista elää köyhyysrajan alapuolella) ja säästöohjelmien myötä määrä tulee kasvamaan ellei ay- ja kansalaisten vastarinta kovenee.

Miksi vierastyövoimasta on tullut ”ongelma”?

Viime vuosien aikana on saatu todistaa työmarkkinoiden vapauttamista kasvavassa määrin:

• lyhyet työsopimukset, pätkätyö

• alihankinnan ketjuttaminen

• vuokratyöyritysten voimakas kasvu ja leviäminen, Suomi on vuokratyöyritysten paratiisi

• Bolkensteinin direktiivin hyväksyminen

• jatkuvat pyrkimykset säätää työaikalaki, jolla halutaan laillistaa 70 tunnin työmäärään per viikko

• työnantajien ja porvaripuolueiden jatkuvat vaatimukset sallia työsuhteet, joissa kaikki sosiaalikulut jäävät työntekijän maksettaviksi (ns. valeyrittäjyys)

• toimenpiteet työvoiman joustavuuden ja niin sanotun liikkuvuuden lisäämiseksi, ikään kuin työntekijät liikkuisivat omasta vapaasta tahdostaan.

Kaikkien näiden käsitteiden, kuten “jouston" takana on nähtävä pyrkimys kaventaa työoikeuksia. Esimerkiksi oikeus lakkoiluun on kyseenalaistettu, ja aina kuin mahdollista myös rajoitettu.

Työrauhasta on tullut keskeinen sortamisen väline, jolla estetään sosiaalinen protestointi ja täten myös sosiaalinen edistys

Entä siirtotyöläinen sitten?

Kaikkien näiden repressiivisten/alistavien toimien kautta halutaan viedä työntekijöiltä mahdollisuudet asettautua kollektiiviseen yhteisrintamaan vastustamaan yhä kasvavaa hyväksikäyttöä. Työvoiman liikkuvuuteen vedoten EU:n lainsäädäntö tukee ja suosii avoimesti tämän haavoittuvan siirtotyövoiman käyttöä.

UITBB:n lähtökohta on työväenluokka, joka on yksi ja yhtäläinen väriin, uskontoon, kieleen tai syntyperään katsomatta. Työntekijä, olipa hän sitten syntyperäinen asukas tai maahanmuuttaja, ammattilainen tai ei-ammattilainen, laillinen tai laiton, tuottaa työllään varallisuutta ja voittoa työnantajalle. Kuitenkin erittäin pieni, tai itse asiassa koko ajan pienenevä, osuus voitosta jää hänelle itselleen.

Esimerkiksi: äskettäin TV:ssä nähty Heinon tekemä ohjelma palkkojen, osakeoptioiden ja toimitusjohtajien ansioista osoittaa, että 1960-luvun aikana Kone-yhtiön toimitusjohtaja ansaitsi noin 300-kertaisen palkan työntekijöihinsä nähden. Nokian Jorma Ollilan palkka oli parhaimmillaan 4000 kertaa työntekijän palkka.

Lissabonin sopimuksen myötä EU:sta on tulossa maailman suurin markkina-alue, jossa kaikki voidaan ostaa ja myydä. Mukaan luettuna työvoima, jota työnantajat kilpailuttavat yhteisen päämäärän saavuttamiseksi: tavoitteena on saada kauppatavaran, joka tässä tapauksessa on työvoimaa, kustannukset minimaalisiksi.

”Proletariaattiin, uudenaikaisten työläisten luokkaan kuuluvat ihmiset elävät vain niin kauan, kuin heillä on työtä. Ja he saavat töitä vain niin kauan kuin heidän työnsä lisää pääomaa. Näiden työläisten on pakko myydä itsensä pala palalta. He ovat tavaraa, kuten mikä muu kauppatavara tahansa, ja he ovat kilpailun vaihtelujen ja markkinoiden kaikkien heilahtelujen alaisia.”

Tässä kilpailutilanteessa käännetään katse helposti hyväksikäytettävään, haavoittuvaan siirtotyövoimaan, joka pakotetaan asettumaan epäreiluun kilpailutilanteeseen paikallisen työvoiman kanssa. Tämä on totuus, joka koskettaa jokaista siirtotyöläistä EU:n sisällä ja sen ulkopuolella. Meidän kansainvälinen liittomme ei hyväksy erontekoa EU:n sisällä olevien ja EU:n ulkopuolisten työntekijöiden välillä.

Tiedämme, että käynnissä olevalla kriisillä on jo katastrofaalinen vaikutus kehitysmaiden talouksiin, erityisesti Saharan eteläpuolisen Afrikan alueella. EU on suojannut rajansa Gaddafin kaltaisilta johtajilta, jotka rahaa vastaan estävät Eurooppaan rajojen yli pyrkiviä afrikkalaisia nuoria. Huolimatta siitä, että tuhannet heistä kuolevat matkallaan, monet ja yhä useammat onnistuvat pakenemaan Eurooppaan.

Tämä tendenssi jatkuu niin kauan, kun pohjoisen rikkaat maat jatkavat status quo -tilanteen ylläpitämistä pohjoisen ja etelän taloussuhteiden välillä. Tilanne ei myöskään muutu niin kauan, kuin ay-järjestöt näissä maissa eivät vaadi uudenlaista maailman talousjärjestystä, joka on päinvastainen WTO:n ylläpitämälle järjestelmälle.

EU:n sisällä, koko komissio Suomen Olli Rehn mukaan lukien, puhutaan niin sanotusta työvoiman vapaasta liikkumisesta. Todellisuus osoittaa nämä argumentit vääriksi: äskettäin julkaistiin sosiologinen tutkimus koskien yhtä Suomen suurimmista rakennustyömaista. Kyse on Olkiluodon ydinvoimalasta, joka työllistää neljä tuhatta ulkomaalaista työntekijää, joista suurin osa tulee Itä-Euroopasta ja tarkemmin Puolasta. Tutkimus osoittaa, ettei kukaan heistä ole tullut vapaasta tahdostaan Suomeen. He kaikki toivoisivat työskentelevänsä kotimaassaan, lähellä perhettään ennemmin kuin asuvansa väliaikaisissa rakennelmissa rakennustyömaan läheisyydessä, kaukana kaupungista ja kaikista sosiaalisista kontakteista. Lisäksi, jos työntekijät sairastuvat tai loukkaantuvat, he eivät ole oikeutettuja terveydenhuoltoon, vaan lennätetään kotimaahansa ja korvataan uusilla työntekijöillä.

On olemassa lukuisia muita vastaavia esimerkkejä pääkaupunkiseudulla. Meidän mielestämme eurooppalainen ammattiyhdistysliike ei ole kyennyt antamaan selkeitä vastauksia tähän ongelmaan, joka on niin inhimillinen, sosiaalinen ja taloudellinen kuin myös ammattijärjestöille kuuluva ongelma.

Pelkästään ja ensisijaisesti viranomaisiin luottaminen ongelman ratkomiseksi on illuusio, eikä vastaa ammattijärjestöjen todellisia tehtäviä, se ei vahvista niitä, se luo epäluottamusta siirtotyöläisten keskuudessa, se ei luo solidaarisuutta.

Tiedämme, että EU:n suojissa jäsenmaiden hallitukset (koskee kaikkia politiikan värejä) ovat heikentäneet julkisia palveluja työsuojelujärjestelmä mukaan luettuna. Monet EU:n tuomioistuimessa säädetyistä lakipykälistä ja direktiiveistä estävät viranomaisia puuttumasta asiaan. Olette kaikki kuulleet Vikingin, Lavalin ja Ruefertin tapauksista, mutta räikeimmin tämä näkyy Luxemburgin tapauksessa: Luxemburgissa ulkomaisen työvoiman tarjoajien tuli noudattaa Luxemburgin työlainsäädäntöä, jonka mukaisesti:

• ulkomaiset palvelun tarjoajat voivat palkata Luxemburgiin ainoastaan sellaisia työntekijöitä, joilla on kirjallinen työsopimus tai vastaava kirjallinen dokumentti,
• heidän oli pakko noudata elinkustannusten muutosten automaattinen korvaamista
• heidän piti noudata sääntöjä osa-aikaisesta ja määräaikaisesta työstä
• keskinäisten sopimusten noudattaminen oli pakollista.

EU:n tuomioistuin paheksui näitä säädöksiä, ja katsoi niiden rajoittavan liikaa yrittäjän vapautta.

Säädökset selvästikin kaventavat ammattijärjestöjen oikeuksia EU:ssa. Niin tekee myös ulkomaalle lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi, joka talloo erityisesti sosiaalietuuksia.

Kansainvälisen liittomme näkemyksen mukaan siirtotyöläisten ongelma ei synny tyhjästä, vaan se on uusliberalistisen maailmanjärjestyksen tuotos, joka ajaa hallitsevan luokan intressejä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Tämän ajatuksen luomalle pohjalle ja työläisten keskinäistä solidaarisuutta noudattaen, tulee rakentaa yhteistyötä siirtotyöläisten kanssa. Se auttaa taistelemaan tehokkaammin rasismia ja muukalaisvihaa vastaan. Se myös kutsuu siirtotyöläisiä mukaan liittojen toimintaan.

Useissa maissa suuri määrä siirtotyöläisiä on liittynyt ammattijärjestöihin. Ammattijärjestöt ajavat eri tavoin ratkaisua siirtolaisuuden ongelmiin; heille opetetaan äidinkieltään, heidän sosiaaliset ja taloudelliset oikeudet tunnustetaan yhdenvertaisiksi natiivien työntekijöiden kanssa, heille annetaan oikeus eläkkeeseen ja niin edelleen.

Siirtolaistyöläisille tulee taata samat oikeudet kuin paikallisille työntekijöille. Käyttämällä työnantajien terminologiaa, joka erottelee siirtotyöläiset ”laillisiin” ja ”laittomiin” peitellään totuutta kasvavasta hyväksikäytöstä ja riistosta, jonka uhreiksi siirtotyöläiset ovat joutuneet. Kyse on yrityksestä jakaa työntekijöitä ja näiden pyrkimysten tuloksia on näkynyt muun muassa Ruotsin parlamenttivaaleissa, ja tullaan näkemään mahdollisesti myös Suomessa (yli 14% ennustetaan äänestävän Perussuomalaisten puoluetta).

Suuri joukko suomalaisia työläisiä ja työttömiä uskovat, tai ainakin heille on uskoteltu, että siirtotyöläiset ovat vastuussa vallitsevasta työttömyydestä, alhaisista palkoista, ja kaikesta vallitsevasta epäoikeudenmukaisuudesta.

Ammattijärjestöt eivät ole pystyneet vastustamaan näitä väitteitä uskottavasti. Itse asiassa järjestöt siirtävät omia vastuutehtäviään lainvalvontaviranomaisille aivan liian usein.

Ammattijärjestöjen pyrkimyksenä tulisi olla epäoikeudenmukaisuutta ylläpitävästä kansallisesta ja EU:n lainsäädännöstä tiedottaminen sekä työntekijöiden mobilisoiminen lainsäädännön porsaanreikiä hyväksikäyttäviä työnantajia vastaan. Niiden tulisi myös puuttua kollektiivisesti, lakkoilen työnantajien käyttämiin rikollisiin keinoihin aina suuryrityksistä alkaen. Minusta tuntuu että lian usein ei nähdä metsää puilta.

Siirtolaistyöläisyydestä on tullut osa laitonta ihmiskauppaa. Työnantajat voivat päästä pälkähästä vain pienillä sakoilla, jotka eivät käytännössä ole sakkoja vaan pikemminkin lupa jatkaa riistopolitiikkaa.

Tilanteen korjaamiseksi ammattijärjestöjen tulisi tiedottaa jäsenilleen kapitalismin todellisesta luonteesta, joka ei tee eroa paikallisen ja vierastyöläisen välille, tuli hän sitten EU:n sisältä tai ulkopuolelta.

Solidaarisuus ja voitto ovat kuitenkin mahdollisia.

Olemme saaneet todistaa voittoa, jonka paperittomat siirtotyöläiset saavuttivat kahdeksan kuukauden taistelun (ja nälkälakkojen) jälkeen ranskalaisten työläisten solidaarisen tuen, ja erityisesti CGT:n avulla. Paikallinen CGT:n Rakennustyöläisten liitto osallistui avunantoon toimittamalla ruokaa mieltä osoittaville siirtotyöläisille ja suojaamalla heitä poliisilta ja muilta häiriötekijöiltä. Taistelu sai myös kansalaisjärjestöjen, intellektuellien ja julkisuuden henkilöiden tuen. Taistelun lopputuloksena useiden tuhansien siirtotyöläisten työpaikka tullaan vakinaistamaan. Prosessi etenee hitaasti, viranomaiset hidastelevat, mutta ay-järjestä valvoo.

UITBB pyrkii edistämään tämän kaltaisia positiivisia kokemuksia Euroopassa ja sen ulkopuolella.

Jouluna maidemme rikkaat ihmiset osallistuvat mielellään solidaarisuuttaan ja ihmisläheisyyttään osoittaakseen erilaisiin hyväntekeväisyystapahtumiin, joissa juhlitaan hyväntekeväisyyttä hyvän ruoan ja musiikin merkeissä. Siksi päätänkin puheeni erästä kuuluisaa manifestia mukaillen:

Suomalaiset työtätekevät – siirtotyöläiset, maahanmuuttajatyöläiset, nuoret ja vanhat, naiset ja miehet, pätkätyöläiset ja varsinaiset työntekijät, pienet ja isot ay-järjestöt liittykää yhteen ulkomaalaisvihaa, rasismia ja riistoa vastaan!

Puheenvuoro KRAY:n seminaarissa 18.12.2010