Medvedevin ja Putinin tandem

07.03.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 10 / 7.3.2008

Venäjän presidentinvaalit sujuivat yllätyksittä. Äänestysprosentti nousi korkeaksi, vain hieman alle 70:n. Dmitri Medvedev keräsi yli 70,2 prosenttia äänistä. Kommunistisen puolueen ehdokkaan Gennadi Zjuganovin äänisaalis oli 17,8 prosenttia, mitä on näissä oloissa pidettävä erinomaisena tuloksena. Liberaalidemokraattien Vladimir Zhirinovski sai 9,4 prosentin ja demokraattisen puolueen Andrei Bogdanov 1,3 prosentin kannatuksen.


Länsimedia on mielellään viitannut vaalien masinoituun tulokseen ja puhunut "käsikirjoituksen" mukaisista vaaleista. Vaalirikkeitä lieneekin tapahtunut, ja ehdokkaiden medianäkyvyyden osalta vaaleja ei voi pitää reiluina. On kuitenkin muistettava, että tulos vastasi melko tarkkaan eri mielipidetutkimusten osittain jo ennen vaalikampanjaa ennakoimia lukuja.


Euroopan neuvoston vaalitarkkailijat kirjasivat joitakin rikkeitä, mutta myönsivät, etteivät ne olleet kyllin vakavia muuttaakseen yleistä kuvaa ja että tulos vastasi kansan tahtoa.


Länsimedia ja läntiset Venäjän tarkkailijat spekuloivat nyt tulevaisuutta itse keksimiensä "uuskremlologisten" kaavojen pohjalta. Putin leimataan "pahaksi" ja Medvedev "hyväksi".


Erityisesti ulkopolitiikan osalta todellinen asetelma käännetään päälaelleen: USA:n ja Naton aggressiivinen politiikka Venäjää kohtaan ja Venäjän reagointi tähän sekä itsenäisen ulkopolitiikan vahvistaminen pannaan Putinin syyksi ja arvuutellaan, loppuuko Venäjän "uhittelu" presidentin vaihtuessa.


Todellisuudessa presidentin vaihdos ei muuta Venäjän ulkopoliittista linjaa. Myöskään sisäpolitiikassa Putinin ja Medvedevin välillä ei ole mainittavia eroja. Putin on jo kauan puhunut samanlaisten uudistusten puolesta, joista Medvedev nyt puhuu, ja myös osittain toteuttanut niitä. Esimerkiksi tunnetun saksalaisen kommunistisen tiedemiehen Willi Gernsin katsaus Putinin kauteen (Unsere Zeit 5.3.08) on hyvä yhteenveto tapahtuneesta.


Mutta se on selvää, että Medvedevin on paljon helpompi tandemina pääministeri Putinin kanssa jatkaa ja johdonmukaistaa uudistuksia. Niitähän tarvitaan niin talous- ja sosiaalisektorilla kuin korruption kitkemisessä sekä oikeusvaltion ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamisessakin.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli