Maagisten hetkien tähden

28.02.2013 - 11:53
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Näyttelijä Jouni Jalarvo kehuu Karl Marxia selvänäköiseksi äijäksi, joka jo aikanaan uumoili nykykapitalismin vaikeuksia. / Veikko Koivusalo |

Alun perin Huittisista kotoisin oleva, nykyisin Kotkassa asuva Jouni Jalarvo on tehnyt pitkän uran teatteritaiteen parissa. Jalarvo palkittiin viime marraskuussa Taiteen Keskustoimikunnan myöntämällä Lastenkulttuurin valtionpalkinnolla. Tiedonantaja tapasi eläköityneen näyttelijän tämän kotona Kotkassa.

Näyttelijä Jouni Jalarvo, mikä näyttelemisessä on parasta?

”Minun mielestäni parasta on se pyhä tai maaginen hetki, kun näyttelijä ja yleisö saavuttavat yhdessä vaikuttavan yhteisyyden tunteen. Valitettavasti sitä tapahtuu vain silloin tällöin, mutta  tapahtuessaan se antaa sekä näyttelijälle että katsojalle tunteen, että tämä on teatteria parhaimmillaan, jopa jumalaista teatteria, ja tämän takia pohjimmiltaan koko teatteri-instituutio on syntynyt.

Tämä hetki ei toistu mitenkään mekaanisesti esityksestä toiseen. Se on joka kerta ainutkertainen.”

Olet tehnyt elämäntyösi tuossa ”maagisten hetkien” ammatissa. Miten sinusta tuli näyttelijä?

”Jos vähän virnuilen, niin voisin sanoa, että lukihäiriö ja sokeritauti suuntasivat elämääni aika tavalla.

Lukihäiriö sillä tavalla, että nuoruuden haaveeni oli tulla psykiatriksi ja päästä käsittelemään ihmisen pään sisäisiä asioita. Lukihäiriö kuitenkin teki vaikeaksi pidemmälle lukemisen ja opiskelun. Ajattelin, että jos pääsen käytännön työhön, näyttelemään, niin siinä käsitellään myös näitä samoja pään sisäisiä asioita.”

Entäs se sokeritauti?

”No se vaikutti myöhemmin niin, että kun olin jo alalla ja toimin Ahaa-teatterissa, siis kiertueteatterissa, niin lääkäri sanoi, että kiertue-elämä ei sovi sokeritautiselle. Niinpä hain laitosteatteriin ja pääsinkin Kotkan kaupunginteatteriin 1977. Siellä olen ollut tähän eläkkeelle jäämiseeni saakka.”

Oliko vaikeaa päästä teatterikouluun?

”Minä pääsin läpi sattumalta. Silloinhan sen nimi oli Suomen Teatterikoulu, nykyisin Teatterikorkeakoulu. Meitä hyväksyttyjä oli vähän päälle 20, ja rannalle jäi ruikuttamaan yli tuhat halukasta.”

Miksi ihmeessä näyttelijäksi halutaan niin paljon?

”Ehkä ihmiset kaipaavat elämäänsä niitä maagisia hetkiä…”

Miten sinä Jouni olet päässyt roolihahmojesi sisään, nahkoihin. Onko sinulla joku metodi siihen?

”Ei se helppoa ole. Ja näyttelijällä kun on vain tämä yksi työkalu käytettävissään, eli näyttelijä itse. Mutta näyttelijässä, niin kuin kaikissa ihmisissä, on sisällä kaikki ihmisyyteen kuuluvat ominaisuudet. Jotenkin ne on houkuteltava esiin.

Jouduin vuosia sitten sukeltamaan Dostojevskin ajatteleman ja kirjoittaman Rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikovin, siis murhaajan nahkoihin. Sain jonkun pystinkin sen roolin läpiviemisestä. Vasta silloin nämä asiat alkoivat valjeta minulle.

Kun illan näytelmä on ohi, saattaa kotona käydä yöpuulle vielä enemmän tai vähemmän roolihahmon nahoissa.”

Entä se sinun vasemmistolaisuutesi? Oletko tutustunut marxilaisuuteen?

”Ihmisten pitäisi olla hyvä elää. 70-luvun alussa Hämeenlinnan teatteriin tuli Laura Jäntti ja muita nuoria teatterintekijöitä. He  pyysivät minua mukaan KTL:n (Kulttuurityöntekijöiden Liiton) opintopiiriin. Jatkoin niissä käyntejä Ahaa-teatterissa ja myös Kotkassa. Yhdessä oppikirjoistamme luki kommunismin lippuun on kirjoitettu jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan. Sellaisessa maailmassa minä haluaisin elää.

Kyllä se Karl Marx on ollut selvänäköinen äijä! Mielestäni Marx on uumoillut jo aikanaan näitä nykykapitalismin taudinkuvia ja vaikeuksia.

Meidän verorahojamme työnnetään miljardikaupalla maailman pankkien tukemiseen ja ne puolestaan suurpääoman tukemiseen, vaikka niillä on varallisuutta enemmän kuin koskaan.”

Miten suhtaudut uskontoon ja yleensä selittämättömään?

”Minulla on hyllyssäni useita uskonnollisia kirjoja: Koraani, Raamattu, Yrjö Kallisen Tässä ja nyt, sekä paljon muita. Siksi olenkin ateisti viimeisen päälle.

Alkukristillisyydessä oli aikanaan jotain potkua. Kuten vuorisaarnassa sanotaan: ”Mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille.”

Mutta sittenhän siitä tuli yläluokan ja rikkaiden kirkko. Kuulun Kotkan Vapaa-ajattelijoihin, ja olen maksellut jäsenmaksuni säännöllisesti.”

Sinulla ei ole autoa (eikä televisiota, tietokonetta tai kännykkääkään sen puoleen), mutta vanha ja kestävä Oiva-merkkinen polkupyörä. Miksi niin? Etkö pidä teknologiasta?

”No se on niin suhteellista. Tuossa Oivassa on minulla aika tavalla teknologiaa kun se on kuljettanut minua täällä Kotkassa kesät talvet 5 000 kilometriä vuodessa. Se taitaa tehdä jo liki neljä kertaa maapallon ympäri minun laskujeni mukaan.

Joo, ja löytyy sitä teknologiaa sitten vielä lisääkin. Minulla on videotykki ja yli 2 700 leffaa joko VHS-nauhoina tai DVD-levyinä…”

Taiteen Keskustoimikunta antoi sinulle viime marraskuussa Lasten oikeuksien päivänä Lastenkulttuurin valtionpalkinnon. Se oli kunnianosoitus sinulle ja 15 000 euroa kukkaroon. Kerro siitä.

”Minä olin pyörittänyt viiden vuoden aikana Viiru ja Pesonen -lastennäytelmää. Se perustuu ruotsalaisen Sven Nordqvistin lastenkirjoihin. Se oli minulle hyvin henkilökohtainen projekti, vaikka olikin teatterin tuotantoa. Se on tosi riemukasta lastenteatteria, osittain nukketeatteriakin, kun Pesosen uppiniskainen kissa Viiru on käsinukke.

Minä tein siihen itse kaikki tarvittavat lavasteet ja vedin polkupyörän peräkärrillä tavaroita päiväkodista toiseen. Yli 21 000 lasta oli hihkumassa ja neuvoja antamassa näiden viiden vuoden aikana, ja siitä se valtiopalkinto tuli.”

Minä kuulin, että sinä kävit pokkaamassa sen palkinnon jotenkin lapsenmielisesti Pesoseksi pukeutuneena (noin metrin korkuinen huopahattu päässä), ja sinulla oli assistentteina mukana kuusi villiä mukulaa.

”Joo. Koko muu arvovaltainen yleisö siellä Smolnassa oli juhlapuvuissa ja permanenteissa. Taidettiin olla jonkinlainen  väritäplä. Kun minun ryhmä skoolasi hienoilla valtion samppanjalaseilla vähän riehakkaasti (vain mehua), niin
kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki varoitteli, että ne lasit ovat kyllä aika arvokkaita…”

Palataan vielä siihen sinun videotykkiisi. Minkälaisia leffoja katselet vaimosi kanssa?

”Meillä on iltapuhteella yleensä mukana mukava lasillinen punaviiniä siinä sohvapöydällä. Valkokangas on kaksi ja puoli metriä leveä ja äänentoistossa löytyy. Minun leffakokoelmani muodostuu etupäässä elokuvataiteen klassikoista.”

Mainitse vaikkapa kolme mielikuvaasi.

”Vaikkapa Federico Fellinin La Strada (Tie), Sergei Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin ja Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander.”

Kiitos Jouni haastattelusta.

Jouni Jalarvo

Näyttelijä

  • Syntyi 18. toukokuuta 1947 Huittisissa, Lauttakylässä.
  • Ollut mukana noin 220 ensi-illassa, joista ensimmäinen oli Kalle Holmbergin ohjaus Lapualaisooppera.
  • Yhteensä esityksiä kaiken kaikkiaan on tullut yli 5 000.
  • Vaimo Merja löytyi 1972 myös teatteripiireistä.
  • Kolme lasta, joista yksi kuoli 5-vuotiaana.
  • Teatterikorkeakoulu 1965–1968.
  • Työura Seinäjoen kaupunginteatteri, Hämeenlinnan kaupunginteatteri, Ahaa-teatteri ja Kotkan kaupunginteatteri 1977 alkaen eläkkeelle jäämiseen asti.
  • Sai viime marraskuussa Lastenkulttuurin valtionpalkinnon.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.