Leninin lempilapsesta Stalinin vainojen kohteeksi

SKP:n mutkikas alkutaival Neuvostoliitossa

Suomen kommunistinen puolue oli Leninin lempilapsi, olihan se ensimmäinen lännen kommunistinen puolue ja vielä Moskovassa perustettu.

– Suomalaisilla kommunisteilla oli merkittävä rooli Kominternissa ja Neuvostoliiton rakennustyössä. Lenin tuki henkilökohtaisesti Yrjö Sirolaa ja Edward Gyllingiä Karjalan Kommuunin perustamisessa. Myöhemmin talouspulan aikaan 30-luvun alussa värvättiin Amerikasta suomalaisia ammattitaitoisia työläisiä Karjalan rakennustyöhön. Silloin rakennettiin muun muassa Kontupohjan paperitehdas.

Näin kuvasi Lenin-museon johtaja Aimo Minkkinen alustuksessaan Joensuussa pidetyssä historiaseminaarissa. Minkkinen kuvasi SKP:n alkutaivalta Neuvosto-Venäjällä ja Neuvostoliitossa.

Sosialismia epäsuotuisista lähtökohdista

Minkkisen mukaan Venäjällä lähtökohdat eivät olleet sosialismille suotuisat. Mutta ensimmäisen maailmansodan ja tsaarin hallinnon aiheuttama rappio kärjistivät yhteiskunnan ristiriidat ja loivat vallankumouksellisen tilanteen, jota bolshevikit käyttivät hyväkseen.

Lenin luotti vallankumouksen leviävän sodan seurauksena myös länteen. Vallankumousyritykset kuitenkin epäonnistuivat ja Venäjä jäi yksin rakentamaan sosialismia. Sen rasitteena olivat takapajuinen, tuhatvuotinen historia ja interventiosotien ja kansalaissodan raunioittama ja raaistama maa.

– Lokakuun vallankumous avasi suunnattomat näköalat, jota on vaikea nyt käsittää. Lännen sivistyneistö kiinnostui bolshevikeista. Muun muassa filosofi Bertrand Russell tapasi Leninin. Toinen filosofi, Ludvig Wittgenstein hankki jo passin muuttaakseen kokonaan Neuvostoliittoon, mutta luopui hankkeesta Leninin kuoltua, kerto Minkkinen.

Kansallisuuspolitiikkaa ja ”sotakommunismia”

Leninin kansallisuuspolitiikka tuli kuin tilauksesta sorretuille kansoille.

– Lenin oli vakuuttunut, että kapitalismi pakottaa ihmiskunnan enemmistön etsimään toisenlaista tietä. Lenin joutui kyllä väittelemään asiasta puoluetovereidensakin kanssa. Eikä voinut hyväksyä tapaa millä Neuvostoliitto perustettiin 1922 ylhäältäpäin saneltuna ratkaisuna.

Minkkinen muistutti, että viimeisissä sanoissaan Lenin valitti, ettei voinut puuttua riittävän lujasti asiaan: "Käsitykseni sosialismista ja poliittisesta järjestelmästä on muuttunut perusteellisesti" ja "eroamisoikeus ei riitä turvaamaan muita kansoja isovenäläiseltä sovinistilta, jollainen on tyypillinen venäläinen byrokraatti", hän saneli sihteerilleen.

Sairaana ja eristettynä Lenin oli voimaton ja hänen "testamenttinsa" julkaistiin Neuvostoliitossa vasta Stalinin kuoltua.

– Ettei kansojen pyrkimyksiä saatu turvattua oli ehkä suurin valuvika Neuvostoliiton yhteiskunnassa ja osaltaan vaikutti sen luhistumiseen, arvioi Minkkinen.

Hänen mukaansa myös talouspolitiikasta käytiin kovaa väittelyä Neuvosto-Venäjällä. Varsinkin nuorempi väki puoluejohdossa oli viehättynyt "sotakommunismiin", jossa tiukalla komennolla saatiin nopeita tuloksia.

– Lenin ei pitänyt termistä NEP, uusi talouspolitiikka. Hänen mielestään alun perinkin piti lähteä sille tielle, mutta interventio- ja kansalaissota estivät sen alkuun. Ilman Leniniä muutos markkinoiden vapauttamisen suuntaan olisi ollut vaikea. Nuoria vallankumouksellisia ärsytti bisnesmiesten ilmestyminen ja muut lieveilmiöt. Leninin mielestä niiden kanssa voitiin elää, koska näin saatiin sotien raunioittaman talouden pyörät pyörimään ja tarpeellisia tavaroita ihmisille.

Tosiasioita on katsottava suoraan

Minkkinen totesi, että Stalinin 1930-luvun puhdistuksissa miltei koko SKP:n johto vangittiin ja surmattiin. Otto-Wille Kuusinen oli ainoa, joka selvisi hengissä. Gylling erotettiin Karjalan tasavallan johdosta ja siirrettiin Moskovaan ja ammuttiin siellä. Amerikasta tulleet vietiin leireille Siperiaan tai ammuttiin. Uhrien tarkkaa määrää ei tiedetä – ehkä puolet 10 000:sta punapakolaisesta menehtyi Stalinin vainoissa.

– Mutta kommunistien kannattaa pohtia avoimesti ja ennakkoluulottomasti mikä meni vikaan. Oliko Neuvostoliitto sittenkin "sotakommunismin" jäänne ja liikaa Moskovasta johdettu valtio? pohti Aimo Minkkinen lopuksi.