Kuuba-projektille tukea ulkoministeriöltä

23.12.2005 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 47/2005.

Suomen ulkoministeriö on päättänyt tukea Spartacus-säätiön ja kuubalaisten luontoharrastajien käynnistämää ekologista kasvatusprojektia kahden seuraavan vuoden aikana yhteensä 74 000 eurolla.


Projektin puitteissa aiotaan julkaista kaksi kuubalaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden tekemää sikäläistä luontoa esittelevää kirjaa. Kirjoja ja muuta aineistoa käytetään Kuuban Eläintieteellisen seuran ja muiden ympäristökasvatusta tekevien kansalaisjärjestöjen ekologisessa kasvatustyössä, kouluissa ja kirjastoissa. Samalla edistetään erityisesti syrjäseutujen kehitystä tukevaa luontomatkailua ja kuubalaisten ympäristöjärjestöjen kansainvälisiä yhteyksiä.


Ulkoministeriön avustus tulee kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön hankemäärärahoista. Se edellyttää Spartacus-säätiöltä vähintään 15 prosentin omarahoitusta.




Ei enää boikottia



Ulkoministeriön päätös on periaatteellisesti tärkeä uudelleenarvio ministeriön kahtena aiempana vuonna toteuttamaan Kuubaa boikotoineeseen linjaan. Ministeriö hylkäsi Spartacus-säätiön kehitysyhteistyöhankkeet vuosina 2004 ja 2005 sillä perusteella, että ne eivät sen mielestä tukeneet EU:n yhteistä Kuuba-politiikkaa "demokratian vahvistamisesta, ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien kunnioittamisesta ja kansalaisten elintason parantamisesta". EU:n boikottipäätös syntyi USA:n painostuksen tuloksena.


EU:n virallisia Kuuba-suhteita koskeneen boikottilinjan ulottaminen koskemaan kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyösuhteita ja ympäristökasvatusta herätti erittäin laajaa arvostelua. Sadat kehitysyhteistyön aktiivit, SKP ja useat muut järjestöt vetosivat kehitysyhteistyöasioista vastanneeseen ministeri Paula Lehtomäkeen (kesk) hylkäyspäätöksen perumiseksi. Asia nousi esille myös eduskunnassa.




"Joululahja kuubalaisille luontoharrastajille"



EU purki boikottipäätöksensä viime vuoden alussa, mutta vielä silloin ulkoministeriö ei ollut valmis jatkamaan Spartacus-säätiön vuonna 2001 yhteistyössä SKP:n ja kuubalaisen Ekologisen instituutin kanssa käynnistämän projektin rahoitusta.


– Ulkoministeriön nyt tekemä avustuspäätös on hieno joululahja kuubalaisille luontoharrastajille ja ympäristöjärjestöille. Se on myös tulosta lukuisten Kuuban ystävien ja yleensäkin kansalaisjärjestöjen itsenäistä kehitysyhteistyötä puolustaneiden ihmisten aktiivisuudesta, kiittää SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen.


Kuubalaisilla on valmius käynnistää kirjojen valmistelu heti. Mutta siihen tarvitaan myös Spartacus-säätiön omarahoitusosuuden keräämistä. Se edellyttää ensi vuonna 9 500 euron keräämistä ja vuonna 2007 on koottava 9 000 euroa lisää.




Keräystilit



Kuuba-projektin omarahoituksen keräämiseen voi jokainen osallistua sopivaksi katsomallaan summalla. Sen voi tehdä vaikkapa toisenlaisena joululahjana, jos ei halua osallistua kaupalliseen kulutusjuhlaan.


Spartacus-säätiön keräystilit ovat Nordeassa 151130-7200219 ja Sampo 800015-1410071. HUOM: merkitse pankkisiirron viesti-kohtaan "Kuuba-projekti".


Ulkoministeriö myönsi avustuksia kaikkiaan 82 kansalaisjärjestölle 119 hankkeeseen. Ensi vuodelle niihin myönnettiin yhteensä 7 miljoonaa ja vuodelle 2007 yhteensä 4,5 miljoonaa euroa.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli