Kuntaministeri ajaa kilpailuttamista

30.09.2005 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja:

Kuntaministeri Hannes Manninen (kesk) pitää kunta- ja palvelurakenteen muutoshankkeessa keskeisenä kilpailuttamisen ja yksityistämisen laajentamista. Tämä kävi ilmi hanketta koskevassa kuulemistilaisuudessa keskiviikkona Helsingin kaupunginvaltuustossa. Tilaisuus järjestettiin SKP:n ja asukaslistan ryhmän aloitteesta.


Kuntaministeri korosti tarvetta edetä myös pääkaupunkiseudulla kuntien nykyistä vapaaehtoista yhteistyötä pidemmälle. Erityisesti hän korosti "palvelujen tuotantotapojen monipuolistamista, tilaaja-tuottaja –ajattelun käyttöönottoa" eli suomeksi sanottuna palvelujen lisääntyvää kilpailuttamista ja yksityistämistä.


Valtuustolle ei annettu mahdollisuutta keskustella asiasta, vaan ministerin esittelyn jälkeen annettiin vain kullekin valtuustoryhmälle yksi kolmen minuutin puheenvuoro.


– Se, että valtuutetuille ei anneta mahdollisuutta osallistua keskusteluun, kuvaa yleisemminkin tapaa, jolla hanketta ajetaan ylhäältä päin, kovalla kiireellä ja kuntalaisia kuulematta. SKP:n ja asukaslistan ryhmä vastustaa tällaista hanketta, totesi ryhmän puheenvuoron käyttänyt Yrjö Hakanen.


Hän muistutti, että kuntien palvelujen suurimmat ongelmat eivät liity rakenteisiin ja kuntajakoon.


– Suurin syy ongelmiin on kuntien rahoituksen leikkaaminen samaan aikaan kun palvelujen tarpeet ovat kasvaneet. Tämä on tehty yhtä aikaa kun kansantuote kasvaa ja rahaa riittää rikkaita suosiviin verohelpotuksiin.


Hakanen esitti valtiolle tänä vuonna kertyvät 3,5 miljardia euroa ennakoitua suuremman budjettiylijäämän käyttämistä kunnilta leikattujen valtionosuuksien palauttamiseen.


Ministeri Manninen painotti myös palvelujen keskittämistä suurempiin yksiköihin.


– Selvitysten mukaan suuret yksiköt ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta kalliimpia ja tehottomampia, kommentoi Hakanen.


– Yksipuolisen suuruuden ekonomian korostamisen sijasta lähtökohdaksi pitää ottaa kuntalaisten tarpeet ja vaikutusmahdollisuudet. Tässä on kyse myös perustuslaissa vahvistetuista perusoikeuksista, joita ei saa alistaa kilpailuttamisen kautta kaupallisille intresseille.


Hakanen kritisoi lisäksi sitä, että kuntahankkeessa on sivuutettu EU:n kilpailulakien aiheuttamat ongelmat, kun on esitetty kilpailuttamisen ja yksityistämisen laajentamista.


SKP:n ja asukaslistan ryhmä esitti, että ministeriön kunnilta kunta- ja palvelurakennehankkeesta pyytämä lausunto tulee käsitellä kaupunginvaltuustossa, koska kyse on suurista kunnan palveluja ja itsehallintoa koskevista ratkaisuista.


Tämä asia oli tiistaina esillä myös pääkaupunkiseudun kuntien laajennetussa neuvottelukunnassa. Hakasen siellä esittämää valtuustokäsittelyä kannattivat muun muassa Espoon ja Kauniaisten valtuustojen puheenjohtajat. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toiminut kokoomuksen Jan Vapaavuori kuitenkin torjui sen.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli