Kulttuurimarxismin syöpä ja perussuomalaiset fobiat

30.10.2014 - 14:35
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Perussuomalaisten Timo Soini hyökkää tuoreessa ”plokissaan” niin sanottuja kulttuurimarxisteja vastaan. Kulttuurimarxistien syntilistalle Soini laittaa ennen muuta ”homorummutuksen”, jonka tahdissa nyt maanitellaan perussuomalaisiakin tasa-arvoisen avioliittolain taakse. Lyhyessä tekstissään Soini vyöryttää sellaisen täyslaidallisen oikeistolaista, konservatiivista fobiaa että siihen on vaikea yhdessä pääkirjoituksessa kommentoida.

Soini puolustaa ”perinteistä”, miehen ja naisen välistä avioliittoa, perheiden itsemääräämisoikeutta ja yksityistä omistusoikeutta. Sen sijaan ”marxismi kaikkine versioineen” kuuluu Soinin mukaan historian roskatynnyriin, ”ei kansakunnan kaapin päälle.” Sen jälkeen Soini arvostelee Perussuomalaisten nuorten ”sortamista” avustusrahojen jakamisessa.

Soini rakentaa vastustajakseen kulttuurimarxistin olkinuken, kokonaisen kulttuurimarxistilaumojen salaliiton, joka hänen mukaansa hallitsee niin mediaa kuin yhteiskuntaa ajamalla homosaatiota, monikulttuurisuutta, maahanmuuttoa, samanaikaisesti sekä maallistumista että islamisaatiota, punavihreyttä, sosialismia – kaikkea sitä, mikä uhkaa kristinuskoa, suomalaista kulttuuria – ja yksityistä omistusoikeutta.

Kulttuurimarxismin tunnetuin vastustaja lienee Norjan äärioikeistolainen massamurhaaja Anders Behring Breivik, joka manifestissaan syytti kulttuurimarxilaisia länsimaisen sivilisaation rappiosta. Breivikin ratkaisu oli murhata julmasti ja kylmäverisesti kymmeniä, etupäässä vasemmistolaisia nuoria. Soinin puhe kulttuurimarxismista liittää hänet sanavalinnoiltaan Breivikin hengenheimolaisiin. Voi vain arvailla, miksi Soini haluaa käyttää avoimen äärioikeistolaista retoriikkaa.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että oppositiopolitiikassa marinoitu Perussuomalaiset lähtee sittenkin maahanmuuttovastaisilla teemoilla vaaleihin. Puolueella ei ole kestävää vaihtoehtoa talous- tai työllisyyspolitiikkaan. Tämä käy ilmi muun muassa Soinin taannoisesta jyrähdyksestä, jonka mukaan julkisella sektorilla on kymmeniä tuhansia ihmisiä liikaa töissä. Myös historiallisen surkeaa sote-ratkaisua Soini puolueineen ajaa läpi kuin vimmattu.

On siis mentävä populistisilla vanhoilla arvoilla, yritettävä vedota äänestäjän irrationaaliseen puoleen.

Tavallaan on hienoa, että Soini hyökkää raivoisasti kulttuurimarxismia ja marxismia yleensä vastaan. Soini ainakin ottaa ne jollakin tasolla vakavasti. Euroopan tasolla kyllä kummittelee Marxin haamu, tänä päivänä entistä vahvemmin. Euroalueen talous on pahassa jamassa, kun talouskurin pakkopaita ei ole tuonutkaan toivottua elpymistä.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset

Kommentit (14 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.