Kultti täyttää 20 vuotta

07.10.2011 - 13:08
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Hanna Kaisa Hellsten (vas.) ja Eeva Tiainen vievät Kulttia tänä syksynä muun muassa Helsingin kirjamessuille. / Veikko Koivusalo |

Suomalaisia kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä edustava Kultti täyttää pyöreitä vuosia. Tiedonantajan lisäksi järjestöön kuuluu miltei 200 eri julkaisua.

Kultin kahdenkymmenen vuoden historian aikana on mediakenttä kokenut valtavan muutoksen, eikä vähäisin niistä ole ollut Internetin yleistyminen. Kultti ry:n vs. toiminnanjohtaja Hanna Kaisa Hellsten toteaa, että verkossa ilmestyvien julkaisujen määrä ja merkitys on viime aikoina kasvanut. Verkossa versoo jos jonkinlaista blogia ja sivustoa, mutta Kultti kelpuuttaa jäsenikseen vain kunnolla toimitetut verkkolehdet.

– Kulttuurikeskustelu on siirtymässä alan erikoislehtiin, kun päivälehtien kulttuuriosastoja on pienennetty, pohtii Hellsten alan trendejä.

Hallitus kaatoi kylmää vettä kulttilaisten niskaan pistämällä lehdille arvonlisäveron. Kultti onkin vaatinut, että pienlehtien tilausten on jatkossakin säilyttävä arvonlisäverottomina

– Alv:n nostoa puuhataan hätäisesti juosten. Päätöstähän nostosta ei ole vielä tehty, mutta budjetti on nyt eduskunnan käsittelyssä, sanoo Hellsten.

Onhan kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki tosin luvannut pienimmille lehdille tukea, mutta alv-sirkuksen pyörittämiseen menee Hellstenin mukaan turhaan aikaa ja energiaa usein vapaaehtoisella talkootyöllä toimitetuilta pienlehdiltä. Byrokratian lisääntyminen tulee kalliiksi ja vie varmasti monelta hermot.

Syntymäpäiväjuhlien ohella syksyn kohokohta ovat Helsingin Kirjamessut lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Kultti vie messuille Kulttuurilehtigallerian, johon voi muuten tutustua Kultin toimitiloissa Kaapelitehtaalla arkisin.

Tuottaja Eeva Tiainen nostaa esille Kultin tämän vuoden menestyskampanjan, Iso numero -lehden, jonka sisältö koostui Kultin lehdissä aiemmin julkaistuista jutuista. Ideana on, että kuka tahansa voi hankkia itselleen pinkan lehteä omakustannehintaan, myydä sitä eteenpäin ja hankkia näin muutaman euron ylimääräistä. Kesäkuun alussa julkaistun lehden ensimmäinen painos revittiin kirjaimellisesti käsistä.

Kultin kaksikon mukaan Iso numero on lehdentekijöiden kannanotto köyhyyteen ja toimeentulon ongelmiin. Kampanja on myös saamassa jatkoa.

Kultin 20-vuotisjuhlat järjestetään 12. lokakuuta 19.30 alkaen Dubrovnikissa Helsingissä.

www.kultti.net

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.