Kristalliyötä muisteltiin Joensuussa

10.11.2010 - 15:38
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Joensuussa kokoonnuttiin tiistaina Kristalliyön muistotilaisuuteen. / TA-Joensuu |

Joensuussa kokoonnuttiin tiistaina Kristalliyön muistotilaisuuteen torille. Valtuuston puheenjohtaja Riitta Myllerin tervehdyksen ja ISLO:n opiskelijan performanssin jälkeen lähes sadan ihmisen kynttiläkulkue suuntasi Väentalolle keskustelemaan.

Kaupunginhallituksen jäsen Krista Mikkonen kertoi alustuksessaan, että Saksassa saatiin aivan tavalliset ihmiset käymään juutalaisten kimppuun ylhäältä ohjaillen.

– Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa on saatu selville, että rasistiset ennakkoluulot ja asenteet opitaan hyvin varhain, jo yhteentoista ikävuoteen mennessä. Arvot omaksutaan äidiltä ja käyttäytyminen isältä.

– Sen vuoksi on tärkeää, että joensuulaiset eivät hyväksy rasismia. Ja päättäjät ottavat vastuun, että jo päiväkodeista alkaen ja kouluissa annetaan oikeaa tietoa historiasta ja kasvatetaan hyväksymään ihmisten erilaisia tapoja. Kaupunki on julistanut rasismin suhteen nollatoleranssin.

Työläisyhteisön pirstominen synnytti skini-ilmiön

Keskustelussa tutkija Pentti Stranius muistutti, että 90-luvun skini-ilmiön taustalla oli Joensuussa suurimman työpaikan Rauma-Repolan sahan lakkauttaminen.

– Se pirstoi Penttilän työläisyhteisön ja synnytti katkeruutta, joka suuntautui somalitaustaisiin maahanmuuttajiin.

Kirkkoherra Armi Rautavuori puhui meille luoduista kahden kerroksen työmarkkinoista.

– Maahan tuodaan halpatyövoimaa, joka asuu epäinhimillisissä olosuhteissa ja joutuu työskentelemään vailla oikeuksia. Se on ihmisten hyväksikäyttöä, jolla poljetaan kaikkien työntekijöiden työehtoja, sekin synnyttää rasismia.

Myös Inka Kivi arvosteli halpatyövoiman tuontia, jonka avulla nujerretaan ja nöyryytetään työntekijöitä muun muassa työharjoittelussa.

– Se synnyttää pahaa oloa ihmisissä, joka helposti purkautuu rasismina toisia vielä heikompia kohtaan.

Rasismi liittyy kapitalismin kriiseihin

Muusikko Edo Pennings muistutti, että rasismi ja muukalaisvastainen populismi on liittynyt aina kapitalismin synnyttämiin talouskriiseihin.

– Vaarallista on, että soinilaisen populismin suojissa muhii ja voi hyvin Halla-Ahon suorastaan fasistinen ajatustapa.

Keskustelussa painotettiin myös, että jokainen voi solmia maahanmuuttajiin kontakteja henkilökohtaisesti. Näin murretaan ennakkoluuloja ja vähennetään maahanmuuttajien eristämistä.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (17 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.