KOLUMNI: Vihreiden Via Dolorosa

01.06.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 22/2007

Eipä käy vihreitä kateeksi. Puolueen hallitustaival näyttää viimeistään budjettikehyskeskustelun perusteella kääntyvän varsinaiseksi kärsimysten tieksi.


Sopivasti puoluekokouksen alla julkistettu hallituksen neljän vuoden budjettiraami on herättänyt runsaasti keskustelua vihreitten riveissä. Puolueen johto kiisti edes neuvotelleensa kehykseen kirjatusta päivähoidon nollamaksuluokan poistosta. Takinkääntö oli jo sitä luokkaa, että hallituskumppani Kokoomus oli kehottamassa vihreitä lähtemään hallituksesta, mikäli meno ei miellytä.


Vihreiden edellinen puoluesihteeri Ari Heikkinen jatkoi itsepetoksen linjalla, kun hän korosti ennen puoluekokousta, miten vihreät eivät ole porvarillinen puolue. Tätä on puolueen käytännön toimia seuraavan vaikea uskoa.



* * *



Vihreiden tuki hallituksen oikeistolaiselle politiikalle on budjettikehyksessä ostettu todella halvalla. Kehyspäätökseen sisältyy vain 15 miljoonan euron lisäys uusiutuvan energian hankintaan samaan aikaan kun teollisuuden sähköveroa alennetaan paljon suuremmalla summalla. Joukkoliikenteen tukia supistetaan edellisen hallituksen suunnitelmista ja pääkaupunkiseudun kehäradan rakentamista lykätään.


Eli jos meni se sosiaalisuus ja humaanisuus, niin menköön se ympäristökin sitten. Periaatteista viis, pääasia, että ollaan hallituksessa päättämässä asioista.



* * *



Hallitus lupaili luovansa valtakautensa aikana jopa sata tuhatta uutta työpaikkaa. Keinot tähän vain ovat melkoisen köykäiset.


Jatkokauden vihreiden puheenjohtajana saanut työministeri Tarja Cronberg ehätti kertomaan, miten uusiutuvien energioiden käytön lisäämisellä olisi mahdollista luoda viidennes hallituksen tavoittelemista uusista työpaikoista eli jopa 20 000 uutta työpaikkaa. Tämä kuitenkin edellyttää Cronbergin mukaan kolmea asiaa: Suomelle asetetaan kunnianhimoinen uusiutuvien energioiden lisäämistavoite, panostuksia ilmasto- ja energiateknologiaan lisätään merkittävästi sekä metsäteollisuuden ja metsäenergian käytön lisäämisen välille kehittynyt ristiriita selvitetään.


Totta on, että energia-ala voisi työllistää huomattavasti nykyistä enemmän. Ongelmana on, ettei hallituksen budjettikehyksissä ole raamitettu Cronbergin peräänkuuluttamille toimille rahoitusta.


Uusiutuvien sijasta eduskunnassa kannatetaan lisäydinvoimaa, kuten Suomen kuvalehden (25.5.) tekemässä tutkimuksessakin todettiin. Olkiluotoon rakenteilla oleva viides reaktori on tähän mennessä työllistänyt ainakin Säteilyturvakeskuksen tarkastajia, jotka ovat havainneet rakennushankkeessa noin 1 500 erilaista ongelmakohtaa.


Ei tunnu missään. Nyt kaavaillaan jo kuudetta, jopa seitsemättä reaktoria. Talouskasvu vaatii.



* * *



Ensi vuoden alusta starttaa uusi, superministeriöksikin tituleerattu työ- ja elinkeinoministeriö, johon yhdistetään pääosa kauppa- ja teollisuusministeriön sekä työministeriön nykyisistä tehtävistä Puljun johtoon asettuu keskustan pieni suuri mies Mauri Pekkarinen.


Ministeriöiden yhdistämisen myötä voidaan todennäköisesti hyvästellä myös vielä jäljellä olevan aktiivisen työvoimapolitiikan rippeetkin.


Millainen rooli mahtaa työministeri Cronbergille jäädä vuoden vaihteen jälkeen, se jää nähtäväksi. Kuten myös se, kuinka pitkään vihreät jaksavat sinnitellä hallituksessa Kokoomuksen ja Keskustan heittopussina.



MARKO KORVELA

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli