Kiljavan sairaalasta tehtiin MedOne Oy:n bisnes

17.10.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 38 / 17.10.2008

Keskiuusmaalaiset kunnat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula sekä Hus perustivat Kiljavan käytöstä poistettuun sairaalaan kuntoutussairaalan. Vanha sairaalakiinteistö remontoitiin ja siihen upotettiin pitkälti yli 10 miljoonaa euroa. Perustamisvaiheessa käytiin kädenvääntöä siitä miten palvelujen tuotanto järjestetään, ja tilanne ratkesi kunnissa Kokoomuksen, keskustan ja Sdp:n voimin yksityisen lääkärifirman MedOne Oy:n hyväksi.


– Kiljavan kuntoutussairaala on syksyn kuluessa ottanut vastaan ensimmäiset potilaansa. Samalla on paljastumassa, että koko hanke on puhdasta yksityistämistä, joka on käymässä kunnille todella kalliiksi, kertoo Järvenpään kaupunginvaltuutettu Arto Viitaniemi.


Hän vastusti konsulttityönä valmisteltua hanketta ja piti sitä jo valmisteluvaiheessa liian kalliina, vain palvelujen yksityistämistä tavoittelevana hankkeena.


– Nyt esittämäni perustelut näyttävät käyvän toteen, sanoo Viitaniemi.


Hän kummastelee Tuusulan kunnanjohtajan julkisuudessa antamaa lausuntoa, jonka mukaan hänelle ei vieläkään ole selvinnyt miksi Kiljavan-hankkeen osalta päätettiin, kuten päätettiin. Kummallinen on myös Järvenpään kaupunginjohtajan lausunto, että kaupunki lähti hankkeeseen mukaan siksi, että saatiin oman terveystalon rakentamista lykättyä.


– Tästä voi päätellä, että päättäjillä ei ollut taatusti kaikki eivätkä oikeat tiedot hallussaan päätöstä tehtäessä, toteaa Viitaniemi.




Kallista hoitoa



Kunnat joutuvat maksamaan potilasmaksuina Kiljavalla palvelut tuottavalle MedOne Oy:lle erittäin korkeat hoitotaksat, ateriamaksut ja kiinteistökulut. Hoitopäivän hinnaksi potilasta kohden tulee parhaimmillaan lähes 500 euroa. Lisäksi kunnat maksavat lisämaksun, jolla katetaan sairaalayhtiölle kiinteistön remontin lainalyhennyksiä ja korkokuluja.


Pelkästään kiinteistökuluina Med One Oy perii 105 euroa vuorokaudelta potilasta kohden. Useimmissa hotelleissa voi kahden hengen huoneessa asua reilusti alle 100 euron vuorokausihinnalla. Hotellihintaan kuuluu aamiainen ja monia muita palveluja, joita Kiljavan sairaalan kiinteistökuluihin ei kuulu.


– Kiljavan sairaalan palvelutuottaja selvästi rahastaa kuntia, toteaa Viitaniemi.




Terveysalan ammattilaiset kriittisiä



Kuntien terveydenhuollon ammattilaisten julkisesti antamat lausunnot paljastavat, että Kiljavan sairaalahanke on ollut kutakuinkin tarpeeton. Kiljavalla hoidettaviksi tarkoitettuja potilaita on kaiken aikaa kuntoutettu kuntien terveyskeskuksissa ja muissa laitoksissa. Mitään uutta potilasryhmää Kiljavaa varten ei ole olemassa.


Arto Viitaniemi arvelee, että katastrofin ainekset ovat paljastumassa koko laajuudessaan.


– Yksityistämisen huumassa ei ole ajateltu vähääkään, mitä se tulee maksamaan ja kuntien muutenkin tiukka talous on ajettu entistä ahtaammalle. Kiljavan sairaalahanke on otettava uuteen käsittelyyn ja pelastettava mitä pelastettavissa on. Ensimmäiseksi sieltä on häädettävä sairaalaa bisneskoneenaan pitävä yksityinen lääkärifirma, vaatii Viitaniemi. (TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli