Kenen valinnanvapautta sote lisää?

19.01.2016 - 13:30
Mitä sote-uudistus merkitsee synnyttävien äitien palveluille? Kätilöt vastustivat mielenosoituksella synnytysyksiköiden karsimista Helsingissä lokakuussa 2014. Kuva Toivo Koivisto.

SSS-hallitus runnoi viime vuoden lopulla läpi sote-esityksen, jossa keskusta sai kauan kaipaamansa maakuntamallin. Kokoomus taipui alueiden määrässä saatuaan lupauksen valinnanvapauden toteuttamisesta.

Hallitus odottaa sote-ratkaisun tuovan miljardien säästöt, mutta moni asiantuntija suhtautuu epäillen, että esitetyn kaltainen rakennemalli sitä tekisi. Kun yli 60 % kunnan palveluista soten myötä siirtyy pois kunnan päätäntävallasta, moni miettii, mistä tulevat valtuustot enää päättävät ja millainen kunnan budjetti siinä vaiheessa tulee olemaan.

Henkilöstön näkökulmaa ja rahoituksen pohdintaa

Kysymystä ”Kenen valinnanvapaus?” pohditaan lauantaina 23. tammikuuta Helsingissä Kirjan talolla järjestettävässä seminaarissa.

JHL:n erityisasiantuntija Marjo Katajisto valottaa valinnanvapauskysymyksen lisäksi myös kilpailuttamista henkilöstön kannalta.

Miten valinnanvapaus vaikuttaa sote-kustannuksiin? Tästä ja rahoituksen uudistamisesta käyttää seminaarissa puheenvuoron yliaktuaari Olli Savela.

Seminaarissa tullaan pohtimaan myös niin itsehallintoalueiden tehtäviä kuin jäljelle jäävän ”uuden kunnan” roolia. Teemaan johdattelee yhteiskuntatieteiden tohtori Jari Heinonen. Suurten itsehallintoalueiden myötä lähidemokratian merkitys korostuu.

Politiikan tutkija Emilia Palonen kertoo seminaariväelle kokemuksia osallistuvasta demokratiasta, jota onkin syytä voimistaa eri puolilla maata.

TTIP- ja TiSA-sopimusten merkityksestä julkisille palveluille ja sopimusten nykyvaiheista kertoo seminaarin lopuksi kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen.

Seminaarista intoa toimintaan

SKP:n kunnallisjaoston vetäjä kaupunginvaltuutettu Riitta Tynjä Jyväskylästä pitää seminaaria tärkeänä paikallispolitiikasta kiinnostuneille ja etenkin tuleviin kuntavaaleihin mukaan lähteville. Hän itse odottaa päivältä tuntia tietopakettia ja antoisia keskusteluhetkiä. Aiempien paikallispolitiikan seminaarien kokemuksen perusteella hän väittää, että seminaariin osallistumisesta saa uutta intoa toimintaan.

Seminaarin järjestää SKP ja DSL:n opintokeskus. Se alkaa klo 11 ja päättyy klo 16.30.

Tynjä toivoo runsasta osallistumista seminaariin ja kehottaakin eri puolilla maata ottamaan yhteyttä piirijärjestöihin kimppakyytien järjestämiseksi.

Facebook-tapahtuma >>>

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Lue myös

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.