Kaupungin pienipalkkaisimmat taas kokoomuksen koekaniineina Jyväskylässä

02.02.2015 - 13:58
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi alkuviikosta äänin 34‒32 (1 tyhjä) kuntapalvelujen palvelualoitekokeilun käyttöönoton kaupunkirakenne-, liikunta- ja kulttuuripalveluissa. Mikä tahansa yritys tai järjestö voi vuoden mittaisen kokeilun aikana huhtikuun alusta alkaen haastaa kunnan oman palvelutuotannon. Ruotsista alkunsa saanut kuntapalvelujen kilpailutusmenettely on Suomessa ollut käytössä tähän asti ainoastaan Asikkalassa.

– Tiedossa on kallis, epädemokraattinen, kankea ja eriarvoisuutta korostava yksityistämishanke, kommentoi Jyväskylän kaupungilla 25 vuotta kairausetumiehenä työskennellyt SKP:n varavaltuutettu Timo Suntioinen.

Palvelualoitekokeilu maksatetaan irtisanomisina

Suntioinen arvioi, että palvelualoitekokeilu johtaa kuntapalvelujen jatkuvaan pakkokilpailuttamiseen sekä hallintohenkilöstön paperisotaan; kilpailutusten järjestämiseen, tarjouspyyntöjen ja valitusten käsittelyyn sekä palvelujen kroonisiin valvontaongelmiin kunnan oman palvelutuotannon kehittämisen ja tarpeellisen valmistelutyön kustannuksella.

– Palvelualoitekokeilu maksatetaan väistämättä irtisanomisina meillä kaupunkirakenne- ja liikuntapalvelujen pienipalkkaisimmilla työntekijöillä. Hiljattain päättyneiden kaupungin yt-neuvottelujen tuloksena Altekilta sai jo potkut 39 henkilöä. Palvelualoite on taas yksi porvarien paineella ja kuumuudella työstämistä timanteista. He eivät halua maksaa työstä.

Suntioinen uskoo, että tarjouksia tipahtaa pian katujen talvihoidosta, jääkenttien ja puistojen hoidosta sekä Suntioisen omista mittaus- ja kairaustöistä.

– Jo epäily tästä syö työmotivaatiotani eikä tehosta työtäni tai tuota uusia toimintamalleja. Ja tietäähän sen, miten tällaiselle ”kokeiluina” myytäville hankkeille käy: ne jäävät pysyviksi käytännöiksi, epäilee Suntioinen. 

Kokoomuksen määrätietoista politiikkaa

Kokoomuksen käytäväpolitiikka palvelualoitteen edistämiseksi Jyväskylässä on ollut vuosia hyvin määrätietoista. Suntioisen mukaan keskusta, kristillisdemokraatit ja vihreät toimivat tälläkin kertaa kokoomuksen airueina äänestystuloksen noudatellessa perinteisiä puoluerajoja.

Kokoomus ja yrittäjien etujärjestö palvovat suuruuden ekonomiaa ja yksityistä palvelutuotantoa julkisella sektorilla ‒ pyrkivät muun muassa koko ajan Jyväskylässäkin lisäämään palvelusetelien käyttöä ‒ sekä edistävät aggressiivisesti kuntakentän saneerauspyrkimyksiä. Tämä on Suntioisen mielestä vain lisäpolku yhteisin varoin rahoitetuilla tulonsiirtojen harharetkillä.

– Palvelualoitemalli on tehotonkin, koska kustannusvertailuilla tulee verrata jetsulleen samanlaisia toimintoja palveluntuottajien kesken. Kaupungin taloutta ei saa plussalle siten, että ajetaan alas oma palvelutuotanto, irtisanotaan työtekijä, ja tämän jälkeen ostettu työntekijä tekee saman työn!

Suntioinen muistuttaa, että kuntatalouden avoimuus ja hankintojen läpinäkyvyys eivät myöskään edellytä palvelualoitemenettelyä.

– Kunnallishallinnon tulee olla avointa julkisuusperiaatteen mukaisesti. Se voidaan asettaa sitä paitsi hankintajärjestelmissä keskeiseksi kilpailuehdoksi muutoinkin. Oikeiston kaupunkiorganisaation ajamien yritysten ja liikelaitosten kirjanpito sen sijaan ei ole avointa. Luottamusta, demokratiaa ja vaikutusmahdollisuuksia tulee silti lisätä ja kehittää, Suntioinen listaa.

– Kaupungin omaa palvelua ei lisäksi pidä suoraan verrata esimerkiksi yksityisen yrityksen palveluun toimintaprosessien erilaisesta luonteesta ja lähtökohdista johtuen. 

Tarvittaessa vaikka perse penkkiin!

Nykyinen hankintalaki estää kotipaikan perusteella tapahtuvan syrjinnän kilpailutuksessa.

– Kukaan ei voi siis taata, että kilpailutukseen osallistunut ja toimialueen palvelutuotannon mahdollisesti kahmaissut pienyrittäjä ei päätyisi ison tai monikansallisen veroparatiisiyhtiön syliin. Näin on usealle jyväskyläläiselle hoivayritykselle käynyt.

Suntioinen kertoo, että henkilöstöjärjestöt ilmaisivat kantansa palvelualoiteasiaan.

– Henkilöstön mielestä paras tapa tehostaa ja turvata kaikille tasavertaiset julkiset palvelut on kaupungin pääosin itse tuottamat palvelut työntekijöitä kuunnellen. Tuen tätä, mutta peräänkuulutan vankkumattomampaa solidaarisuutta. Perse penkkiin, kun on sen aika, täräyttää Suntioinen.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa