Katri Valan syntymästä 110 vuotta

14.09.2011 - 12:31
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Katri Valan nimi loistaa kirkkaana ja puhtaana suomalaisen kirjallisuuden ja taistelevan humanismin historiassa. Katri Vala on yhtäältä eksoottinen ja intohimoinen tulenkantajalyyrikko ja vapaarytmisen runomuodon suomenkieliseen lyriikkaan vakiinnuttaja, toisaalta "joukkojen laulaja", yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden julistaja, elämän puolustaja kuoleman voimia vastaan. Katri Valan syntymästä tuli 11. syyskuuta kuluneeksi 110 vuotta.

Katri Vala (Karin Alice Heikel, o.s. Wadenström) syntyi 11.9.1901 Muoniossa metsänhoitajan tyttärenä. Onnellinen lapsuus päättyi isän kuolemaan vuonna 1911. Äiti siirtyi kolmen lapsensa kanssa Porvooseen ja jokapäiväinen kamppailu huolien kanssa alkoi. Vanhin sisaruksista, Erkki Vala, on sanonut, että hänen sisarensa joutui kaikkialla tapaamaan dualismia:

"Karjalassa kreikkalaiskatolilaiset ja luterilaiset, Porvoossa suomen- ja ruotsinkieliset, Helsingissä punaiset ja valkoiset. Minä luulen, että hän kärsi tästä enemmän kuin tahtoi näyttää... Jos hän olisi sattunut syntymään jossakin sellaisessa maassa, jossa olosuhteet olisivat olleet paremmin tasapainossa kuin Suomessa, ei hänestä luultavasti koskaan olisi tullut taistelijaa. Ulkoiset olosuhteet määräsivät hänen elämänsä suunnan."

Niin tai näin, taistelija Katri Valasta tulikin. Jo opettajaseminaarissa Heinolassa ollessaan hänen oli vaikea sopeutua siellä vallinneeseen ahtaaseen ilmapiiriin.

Runoilijaksi ja Tulenkantajiin

Samoihin aikoihin hänen ensimmäisiä runojaan oli jo julkaistu Nuori Voima -lehdessä. Näissä runoissaan hän vielä noudatti runomittaa, vaikkei halunnutkaan kangistaa sanottavaansa vanhaan, sovinnaiseen tyyliin. Kuitenkin hän oli jo vuonna 1922 mukana Ultran modernistisessa taisteluliitossa ja löytänyt vapaan mitan. Samana vuonna hän valmistui kansakoulunopettajaksi ja toimi sitten opettajana eri puolilla maata.

Nuoren Voiman Liiton piirissä hän sai kosketuksen ikäpolvensa lyyrikkoihin ja liittyi Tulenkantajien ryhmään, jonka yhtenä kärkihahmona sittemmin toimi muun muassa hänen veljensä Erkki Vala.

Katri Valan viidentoista runon sikermä yhteiskokoelmassa Nuoret runoilijat vuonna 1924 herätti huomiota väkevien runokuviensa ja vapaarytmisen muotonsa ansiosta.

Samana vuonna ilmestyi Valan varsinainen esikoiskokoelma Kaukainen puutarha. Sille samoin kuin vuonna 1926 ilmestyneelle kokoelmalle Sininen ovi oli ominaista eksotiikka, nuorekas hurmio sekä elämänriemun ja kuolemankauhun vuorottelu. Jälkimmäiseen vaikutti myös runoilijan sairastuminen keuhkotuberkuloosiin, mikä katkaisi joksikin aikaa myös hänen opettajanuransa. Valan asema vapaan runomitan uudistajana ja ikäpolvensa tunnetuimpana runoilijana vakiintui.

Kolmatta kokoelmaa Maan laiturilla (1930) sävyttivät sairauden ja kuolemankaipuun ruokkimat kosmiset näyt, ja runomuoto muuttui osittain sidonnaismitalliseksi. Toisaalta runoilija ei menettänyt optimismiaan.

Fasismia ja sotaa vastaan

Lopullisesti Katri Vala palasi eksoottisesta hurmiosta ja avaruusnäyistä keskelle ihmisen elämää kokoelmassa Paluu (1934). Kokoelman nimessäkin voi nähdä vertauskuvallisuutta.

1930-luvun fasistihyökkäys ja lapualaiskausi ei voinut olla jättämättä jälkeään Valaan. Tätä ennen puolelta toiselle horjuneessa runoilijassa tapahtui sosiaalinen herääminen. Individualistista tuli yhteisön tuntojen tulkitsija ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden julistaja, kapinallinen. Hän unohti oman yksilöllisen kärsimyksensä ja näki vain kansojen, työväenluokan kärsimykset. Tässä vaiheessa hänestä alettiin puhua "joukkojen laulajana".

Paluu-kokoelman syntyvaiheet voisi sanoa eletyn runossa Aseettomuuden voima kuvatuissa tunnelmissa:

Aseettomat kädet

peloittavat valtiaita.

Lakkaamaton on vartiointi,

lyöntejä kaduilla,

ahdistelua hautojen luona,

aseellisia joukkoja ympärillä.

Mutta aseistetut rosvot marssivat

keskellä kaupunkia,

kukaan ei suojele,

kukaan ei vartioi.

Eikö kukaan pelkää?

Katri Vala oli mukana perustamassa Hiilet-yhdistystä ja Neuvostoliiton ystävät -seuraa. Avioliittonsa vuoksi hän joutui välittömästi mukaan poliittiseen elämään. Valan tärkeitä viiteryhmiä olivat Tulenkantajat-lehden ja Kirjallisuuslehden ympärille ryhmittyneet marxilaiset ja vasemmistoliberaalit kirjailijat ja taiteilijat, jotka lähestyivät työväkeä ja joista osa oli läheisissä tekemisissä myös Suomen kommunistisen puolueen kanssa. Koko Kiilan ryhmä syntyi Maiju Savutien mukaan Katri Valan Paluu-kokoelman merkeissä.

Katri Valan nimi oli taantumuksen Toivo Antikaisen pään menoksi puuhaamaa kuolemanrangaistusta vastustaneen joukkoadressin nimien joukossa. Hän kuului komiteaan, joka ylläpiti yhteyttä eri fasisminvastaisten kulttuurijärjestöjen välillä.

Pakinoitsija, kansantribuuni

Jälkimaailma tietää vähemmän siitä, että Katri Vala oli myös kirpeä ja loistava pakinoitsija. Nimimerkillä Pecka Tulenkantajissa ja nimimerkillä Ilmarinen Vapaa Pohjola -lehdessä hän ruoski valeisänmaallista humpuukia, tekosiveellisyyttä ja rahamoraalia, painokannehysteriaa ja kommunismikauhua, natsien ja heidän suomalaisten apinoitsijoidensa luonnottomuuksia sekä vinoutunutta lasten- ja nuorisonkasvatusta.

Hän oli täydellinen kansantribuuni, jolle keskeistä oli ihmisen puolustaminen tuhon ja hävityksen saarnaajia vastaan. Mutta hän ei pelännyt kirjoittaa myöskään margariinista, ruokaresepteistä ja pikkulasten hoidosta.

”Hänen pakinoistaan puuttuu kaikki hienostelu, tyylikeikarointi ja asenteellisuus. Hän on ytimiään myöten terve, hänen voimanaan on hyvä sydän ja vankkumaton oikeamielisyys, hänen naurunsa soi renessanssin-vitaalisena ja voitollisena", Raoul Palmgren luonnehti Valan pakinoitsijanlaatua, kun pakinakokoelma Aine ja henki sodan jälkeen ilmestyi. Vuonna 1981 julkaistiin uudistettu Valan pakinoiden kokoelma nimellä Suorasanaista.

”Olen virran partaalla paju”

Raoul Palmgren sanoi Paluun ilmestyessä, että Katri Vala ”on vielä tiellä, puolivälissä vanhan ja uuden välillä... hänessä kamppailee vielä kaksi maailmaa”. Palmgren myös vertasi Valaa Tulenkantajien ympärillä toimiviin "synnynnäisiin sosialisteihin" todeten, että Valan ”on saavutettava taistelulla se, mikä heille on luonnollista”. Valan näkemystä itsestään kuvaa hyvin hänen runonsa Pajupilli:

En ole lipunkantaja,

en kotkansydäminen tiennäyttäjä

matkallanne aamun maahan.

Olen virran partaalla paju,

jonka lävitse tuulet puhaltavat,

josta maailman kapinallinen henki

taittaa yksinkertaisen pillin

soittaaksensa sävelmän,

jossa on myrskyä, tuskaa, rakkautta

ja hiukan aamunsarastusta.

Vala kirjoitti köyhistä, nälkäisistä ja rujoista ihmisistä, mutta ei asettunut poliittisen lipunkantajan ja tiennäyttäjän rooliin. Hänen kapinointinsa väkivaltaa, sotaa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan oli tunteenomaista ja vitalistista. Hän samastui äiteihin, jotka ”syöksevät lämpimät ruumiinsa kylmiä pistimiä vastaan”. Inhimillisten arvojen korostukseen liittyi hänen runoudessaan erityinen huoli lapsesta.

”Minulla ei ole mitään omaa kärsimystä”

Noihin aikoihin kysymys lapsesta kosketti Katri Valaa traagisella tavalla. Hänen ensimmäinen lapsensa kuoli heti synnytyksen jälkeen. Runot Yli virran ja Vaikeneva lapsi kertovat menetyksen tuskasta.

Elämä tuntui taas entistä toivottomammalta, mutta silti Vala pystyi laulamaan ihmisten kansainvälisyydestä "yli Euroopan, Aasian ja Afrikan" (Niityllä) ja huokaamaan haurauttaan, kun ei pysty kantamaan lauluillaan kärsiviä elämän päivännousumaahan (Silta).

Työläisten kaupunginosan asukkaille Vala omisti runonsa Kesäilta laitakaupungilla ja Kesä Sörnäisissä. Hän itse oli ollut heidän joukossaan uneksimassa ”onnesta, joka ei tule”.

Kärsimyksissä Valan laulu alkoi soida kumeana, ennustajan tavoin. ”Maa kumahtelee askelista, vuorilta voi uusi laulu. Saalistajain linnat vapisevat”. (Maanpakolaiset). Hän kirjoitti raamatullisaiheiset runonsa Herodekset ja vapauttajat, Itämaitten viisaat ja Ihmisenpojan ruoskan:

Minulla ei ole mitään omaa kärsimystä.

Minulla on miljoonien suuri yksinkertainen kärsimys.

Voi, että elämä olisi kuolemaa parempi!

Missä on se Leipä,

joka annettiin meille?

Ihmisenpojan ruoska on valmis,

se viuhuu suunnattomana saalistajain yllä.

Pesäpuu ilmiliekeissä

Puutteen ja liikarasituksen takia Katri Valan keuhkotauti paheni 1930-luvun lopulla. Hänen miehensä oli vangittu ja hän itse joutui turvautumaan köyhäinapuun. Suomi oli tempautunut mukaan sotaan. Katri Valan pesäpuu niin henkilökohtaisessa kuin laajemmassakin merkityksessä oli ilmiliekeissä.

Pääasiassa sodan aattona syntyivät ne runot, jotka ilmestyivät kokoelmassa Pesäpuu palaa 1942. Silloin Vala oli jo lopullisesti sairautensa merkitsemä. ”Ajatukset kiertävät maata kuin linnut palavaa pesäpuuta tähyten pesien tuhoojia, huutaen taistelun kovan laulun.”

Kokoelma on hätähuuto ihmisyyden, turvallisuuden ja rauhan puolesta. Kirjeissään Vala syytti sodasta niitä, joiden politiikka oli johtanut sotaan.

Jatkosodan aikana jo kuolemaa silmästä silmään katsonut Katri Vala oleskeli Ruotsissa sikäläisten kirjailijoiden kustannuksella parantolassa.

Keväällä 1943 hän vielä kerran tuli ikävänsä ajamana Suomeen. Hänen miehensä oli määrä silloin päästä ehdonalaiseen vapauteen vankilasta, johon hänen oli sodan alettua "varmuuden vuoksi", kuten termi kuului, suljettu. Mutta miehen vapautuminen olikin siirretty epämääräiseen tulevaisuuteen. Mitään aineellista apua Suomen kirjallisilta piireiltä ei hänelle myöskään kuulunut.

Kuumeinen, kuolemansairas Katri Vala joutui palaamaan Ruotsiin. Hän kuoli helluntaiaamuna 1944 Eksjön parantolassa Smålandissa.

Vuotta myöhemmin Katri Valan tuhkauurna laskettiin kotimaan multaan Sörnäisten Marjatanmäellä. Muistojuhlasta muodostui valtava mielenosoitus ja kunnianosoitus: tuhannet ihmiset saattoivat oman runoilijansa hänen viimeiselle lepopaikalleen.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (2 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.