KAPEAHARTEINEN MIES: Pieni Suomen kansa
Kaikkihan ovat tienneet jo vuosikausia, että suomalainen elokuva elää kukoistuskautta. Nyt odotamme malttamattomina kun elokuvamoguli Markus Selin lyö ällikällä koko maailman Mannerheim-elokuvallaan.
On siinä historian havinaa, kun Mannerheim, suuri venäläinen patriootti, kuten pietarilaiset sanovat, panee saksalaisten avulla suomalaisen työkansan polvilleen. Varmaan monen katsojan rinnassa soi riemukas isänmaallinen syke.
Myös Kapeaharteinen haluaisi kantaa kortensa kekoon tämän uuden yhteiskunnallisen elokuva-aallon harjalla. Kapeaharteinen tarjoaa pientä tosiasioihin perustuvaa episodia ajalta, jolloin pieni imperialistinen maa yhdessä natsi-Saksan kanssa yritti laajentaa elintilaansa.
* * *
Oli helmikuinen pakkasyö 11.2.1942 Petrovski Jamissa. Uljas suomalainen sissiryhmä oli tehnyt pitkän hiihtomarssin (hieno filmaattinen efekti!) pieniä taisteluja käyden vihollisen linjojen taa. Puolen yön tietämissä 30-miehistä ryhmää johtava luutnantti keskitti joukkonsa kohteen ympärille.
Tehtävät jaettiin täsmällisesti. Parakit oli sytytettävä palamaan, polttopullot ikkunoista sisälle. Niiden perään käsikranaatteja. Muu osa sissiryhmästä odottaisi konepistoolit valmiina ulos purkautuvia.
Myös ykkös-, kakkos- ja kolmosparakkien ovet oli sytytettävä palamaan.
H-hetki 02.00 seuraavan päivän puolella. Miehet tarkistivat kellonsa. Ja kaikki kävi kuin leikiten. Kun ryssät ja karjalaiset heimoveljet eivät päässeet ovista, he hyppivät ikkunoista. Vain kohdatakseen sissien säälimättömän konepistoolitulen.
* * *
Voittoisan taistelun jälkeen seuraa tietysti vielä pitkä ja vaiherikas paluu omien linjojen luo. Siitä tulisi kuin toinen Rukajärven tie, Olli Saarelan hieno ja paljon mainetta niittänyt ohjaustyö.
Käsikirjoitus olisi melkein valmis. Kiistanalaista on vain pysytäänkö totuudessa. Parakit olivat sairaalarakennuksia, selkeästi merkittyjä punaisin ristein valkealla pohjalla.
Rakennuksissa sisällä menehtyneet olivat potilaita ja ikkunoista hyppineet aseettomat hoitajat olivat pääasiassa naisia.
Sodan loputtuakin sissit säilyttivät malttinsa. Kaikki rintamalinjan toiselle puolelle tehdyistä tuhoiskuista kerääntyneet asiakirjat tuhottiin. Siitä tulee – Kapeaharteinen käsikirjoituksen mukaan – hieno huipennus elokuvaan.
Jolle toivotaan tietysti kulttuuriministeri Tanja Karpelan tukea.
* * *
Kaikki eivät vielä ymmärrä miten pieni Suomen kansa voi pärjätä isoisten geimeissä.
Siitä saatiin taas kantapään kautta oppia Moskovan (vanhan meitä uhkaavan perivihollisen, kuten puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala sanoisi) halli-MM-kisoissa.
Siis yleisurheilun MM-kisoissa.
Vähän ennen MM-kisoja maailmalle levisi tieto, että Kansainvälinen Yleisurheiluliitto, jonka johtoon kuuluu mm. kuuluisa suomalainen yleisurheilija Ike Kanerva, parlamentin varapuhemies muuten, oli pannut maat arvojärjestykseen.
Laskentaan oli otettu mukaan 100 tulosta lajia kohden jokaisesta jäsenmaasta.
Ja yllätys, yllätys: pieni Suomi sijoittui miesten kategoriassa kahdeksanneksi!
Sitten tulikin toinen yllätys: Moskovan sisähalli-MM-kisoissa tästä kärkipään maasta ei päässyt ketään loppukilpailuihin.
* * *
Miten tämä on mahdollista? No, oli monenlaisia vaivoja. Lonkkaa särki, oli vähän nuhaakin. Eikä sopinut kauden suunnitelmiin. Moskova, nimittäin.
Kapeaharteinen voi lohduttaa pettyneitä. Kun kerran silmäilin Saksan yu-tilastoja, havaitsin hämmästykseni, että tasohan on aivan erilainen.
Siinä missä Suomessa 4-5 urheilijaa pääsee muutaman sekunnin tai sentin päähän toisistaan, Saksassa samoilla luvuilla voi olla satakin nimeä.
Pieni on Suomen kansa, joka aikanaan yritti katkoa kahleitansa. Josta isoiset olivat eri mieltä.