KAPEAHARTEINEN MIES: Mahtuvat perstaskuun
– Vaimo, hei! Nyt lähdetään vähän kuntoilemaan.
– Voi kuule, kulta, en minä millään kehtaa! Et ole hankkinut vieläkään meille niitä kävelysauvoja. Kuinka me voisimme lähteä kävelemään ilman sauvoja? Mitä naapuritkin siihen sanoisivat?
Näin on jutut. Vuoden propagandavoitto -palkinto on annettava Suomen Ladulle ja sen toiminnanjohtajalle Tuomo Jantuselle. Jakakoot keskenään niin kuin Mohamed ElBaradei ja hänen järjestönsä jakoivat Nobelin rauhanpalkinnon.
Se oli yhteen aikaan kuin tunnuslause "Ei päivääkään ilman Elantoa". Sitä tuli joka tuutista. Toivottavasti sauvatehdas/joulupukki muistaa osanottajia aikanaan konjakkipullolla. Ja jos verottaja tulkitsisi sen korruptioksi, niin ainakin – uusilla sauvoilla.
Erityisen ansiokkaasti mukana olivat televisio ja radio. Huippuna kenties eräs jumppaohjelma. Jotta voisi kunnolla kävellä sauvoilla, siihen oli valmistauduttava tarkkaan suunnitellulla voimistelulla!
Mitä vielä voisi idearikkaille nikkareille kehitellä? Miten olisi, Tuomo ja Sauvatehdas, jos pantaisiin pystyyn presidenttiehdokkaitten sauvakävelykilpailu? Kun Tarja Halonen on jo kävellyt myynnin edistämisosuuden, kuten presidentille kuuluukin, hän voisi kenties haastaa muut kilpaan. Pisteitä tyylistä ja sauvojen oikeasta käsittelystä.
Ideasta sitten jouluksi konjakkipullo. Vähän käytetyt sauvat Kapeaharteisella jo on.
* * * * *
Tiedämme kyllä, että Humbrey Bogart tapasi kiskoa sormillaan korvaansa, kun jokin asia oikein otti päähän. Mutta tiedättekö, kuka nitkuttaa pikkusormellaan korvaansa tiukan paikan tullen? Ettepä tietenkään.
Kapeaharteinenkaan ei tietäisi, ellei olisi lukenut Kulttuurivihkoista (4-5/2005) Aleksi Ahtolan erinomaisesti kirjoitettua juttua Ritari Siniparran vieraana. Se oli kirjailija Matti Rossin haastattelu, jossa yksi ja toinen julkisuuden henkilö pantiin omalle paikalleen lukijan töllisteltäväksi. Siinä saivat huutia niin suuressa suosiossa oleva Pirkko Saisio kuin Kalevi Kivistökin.
Mutta ei paljasteta liikaa. Tarina kannattaa lukea. Yllättävintä oli tieto, että haastateltava on ehtinyt laajan kirjallisen työnsä ohessa tuottaa muutaman dekkarinkin salanimellä Olavi Kokko. Mitäpä siinä, tuumasta toimeen. Kirjastosta löytyi Olavi Kokon dekkari nimeltään Mies varjoista.
Siellähän se komisario Miettinen hääräsi ja nitkutti korvaansa pikkusormellaan. Ainakin kolme kertaa. Fiksua tekstiä, joka paljastaa tekijänsä moni-ilmeisen kirjallisen taidon ohella tähänkin alaan kuuluvan laajan tietopuolisen taustan. Ja hieman sen ylikin.
Kyllä Matti Rossi voi nukkua parjaajiltaan yönsä rauhassa. Jos Shakespeare-suomennoksiltaan kunnolla ehtii. Moni heistä mahtuu
* * * * *
Onko Pohjois-Amerikan Yhdysvallat demokratia? Kas siinä ongelma.
Päivän uutisia seuratessa tuntuu siltä, että Valloissa päättää yksi mies kaikesta: presidentti Pikku W. Bush. Eikö silloin olla lähempänä diktatuuria kuin demokratiaa? No niinpä tietysti.
Onneksi Pikku Bush on nyt kuitenkin selvittänyt tämän hänelle uskotun demokratian sisältöä. Ei se ollut Pikku W. Bush joka yksin päätti, että hyökätään Irakiin, sanoo muu maailma mitä tahansa. Siinä olivat takana paljon suuremmat voimat.
Taivaan Jumala saneli hänelle tämän päätöksen. Hän oli vain tahdoton välikappale. Eikä kai kukaan uskalla epäillä näin korkean auktoriteetin voimaa? G. W. Bush tunnusti tämän Palestiinan uusille johtajille, Mahmud Abbasille ja kumppaneille tavatessaan heidät Jasser Arafatin kuoleman jälkeen.
Jos ette usko, lukekaa iltapäivälehtiä. Siellä tämä luki präntättynä.
Niin että puheet diktatuurista on syytä lopettaa. Käskyt tulevat korkeammalta taholta. Niitä ei maallisin termein voi arvostella.
Muuten olen sitä mieltä, ettei demokratiaa voi viedä maasta toiseen asevoimin. Se oli niin sosialisminkin kanssa, kuten toveri Lenin aikanaan muistutti.