Kansanliike Helsingin tonttivuokrien korotuksia vastaan

01.02.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 5/2008

Helsingin kaupunki suunnittelee korottavansa roimasti kaupungin omistamien tonttien vuokraa. Tonttivuokria on tarkoitus nostaa asteittain vuodesta 2011 alkaen tasolle, joka on keskimäärin 15-kertainen nykytilanteeseen verrattuna.


Moista toimenpidettä eivät asukkaat aio purematta niellä. Tiistaina 22. tammikuuta perustettiin Herttoniemessä kansanliike, jonka tarkoituksena on torpata kaupungin tontinvuokrien korotukset ja päinvastoin painostaa kaupunkia kohtuullistamaan vuokria lähemmäs muun Suomen ja Pohjoismaiden hintatasoa. Tonttivuokratoimikunnan nimellä kulkeva kapinaliike on jättänyt Helsingin kaupunginvaltuustolle kirjelmän, jossa vaaditaan tonttivuokrien määräytymisperusteiden uudistamista sekä tonttivuokrien kohtuullistamista.


– Kansanliike tähtää koko Helsingin huippukorkeiden tonttivuokrien tuntuvaan alentamiseen, sanoo toimikunnan puheenjohtaja Heikki Tervahattu.




Jopa 60-kertainen korotus



Helsingissä päättyy vuoden 2010 lopussa noin sata pitkäaikaista maanvuokrasopimusta 1950 -luvulla rakennetuissa asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöissä monissa kaupunginosissa. Satoja muita sopimusten uusimisia on tulossa kiinteistölautakunnan käsittelyyn kymmenen vuoden sisällä Herttoniemen lisäksi muun muassa Ruskeasuon, Roihuvuoren, Puotilan, Mellunmäen, Myllypuron, Vartiokylän, Vuosaaren ja Jakomäen vuokratonteilta.


Heikki Tervahattu kertoo, miten kiinteistöviraston tonttiosasto lähetti viime joulukuun lopulla lukuisille Herttoniemen asunto-osakeyhtiöille kirjelmän, jolla se ilmoittaa, että nykyisen tontinvuokrasopimuksen päättyessä vuokria korotetaan. Tonttivuokran vaikutus asumiskuluihin tulisi jatkossa olemaan noin 1,7 euroa per neliö kuukaudessa.


– Korotusten myötä tonttivuokrasta tulisi selvästi suurin yksittäinen asumiskustannuksia korottava tekijä, huomauttaa Tervahattu. Pahimmillaan kiinteistökohtaisesti vuokra voi nousta jopa 60-kertaiseksi.


Vuokrankorotusten myötä asuminen tulee kohtuuttoman kalliiksi, kun kyse on vielä pitkälti putkiremontti-ikäisistä asunnoista.




Varaa vuokrien alentamiseen



Helsingissä tonttivuokrat ovat paljon korkeammat kuin Suomen ja Ruotsin muissa suurissa kaupungeissa. Tonttivuokratoimikunta on tehnyt asiasta vertailevaa tutkimusta.


– Oulussa rakennusoikeuden mukaan lasketun vuosivuokran taso uusittavissa sopimuksissa on noin viidesosa Helsingin vastaavasta, Tukholmassa se on keskimäärin puolet Helsingin tasosta ja Göteborgissa vain murto-osa, Tervahattu kertoo.


Rahasta ei Helsingin kaupungilla pitäisi olla puute. Helsingin tilikauden 2006 ylijäämä oli 287,7 miljoonaa ja viime vuonna 295 miljoonaa euroa. Nykyisen vuokratason puolittaminen maksaisi vain 35 miljoonaa euroa. Tervahatun mukaan kapinaliikkeen tavoitteena onkin, että kaupunki muuttaa tonttivuokrien määräytymisperusteita siten, että nykyisiä korkeita vuokria voidaan päinvastoin koko kaupungin alueella alentaa.




Poliitikot vastuuseen



Vuokrakorotusta on ajettu virkamiesvoimin. Nyt on Heikki Tervahatun mielestä korkea aika saada poliitikot vastuuseen päätöksistään. Herttoniemen asukkaiden vuokrakapinaliike nousi nopeasti, koska taustalla oli jo paikallisen koulun puolesta käyty, kansanliikkeen kannalta menestyksekäs kamppailu.


Kapinaliike on nyt leviämässä myös Herttoniemen ulkopuolelle. Tervahattu kertoo, että yhteyksiä on solmittu jo seitsemään muuhun kaupunginosaan ja vireillä on myös nimienkeruu adressiin. Vastaavaa vääntöä on Helsingissä käyty jo Vallilassa, missä vuokrankorotuspuuhat pantiin viideksi vuodeksi jäihin.


– Kamppailun lopputulos riippuu nyt kansalaisten aktiivisuudesta, sanoo Heikki Tervahattu.



MARKO KORVELA



* * * Tonttivuokratoimikunta luovutti keskiviikkona 30. tammikuuta Helsingin kaupunginvaltuustolle kirjelmän, jossa vaaditaan tonttivuokrien määräytymisperusteiden uudistamista sekä tonttivuokrien kohtuullistamista. Kirjelmässä esitetyt vaatimukset saivat tukea usealta valtuustoryhmältä ja asia otetaan valtuustossa jatkossa esille.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli