Kansalaisfoorumin edustaja heitettiin ulos kaivosalan konferenssista

12.09.2013 - 18:34
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Keskiviikkona Pirkkahallin ulkopuolella luonnonsuojelijat luovuttivat oman "Vuoden ympäristöherättäjä" -palkintonsa Talvivaara-yhtiölle. / Pentti Airola |

Kaivosalan EuroMining 2013-konferenssissa ei torstaina sallittu avointa keskustelua, vaikka tilaisuuden ovien väitettiin olevan avoinna  myös kansalaisliikkeille. Puhtaitten vesien puolesta -kansalaisfoorumin sanansaattajana toiminut, Stop Talvivaara -liikkeen aktivisti ja dokumentaristi Hannu Hyvönen kuitenkin heitettiin ulos seminaarista.

"Kuka uskoo kestävään kaivosteollisuuteen Suomessa?" -nimellä järjestetyn seminaarin aluksi puhujat korostivat kaivosväen ja ympäristöväen välisen dialogin tarpeellisuutta. Paneelikeskusteluun oli kutsuttu muiden joukossa puhumaan Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Perä

– Pyysin lupaa saada jakaa yleisölle Puhtaitten vesien puolesta -kansalaisfoorumin tuottaman vetoomuksen sijoittajille, mutta sekään ei ollut mahdollista, Hyvönen kommentoi rajuin ottein toteutettua poistamista.

Vetoomuksessa Talvivaaran toimintaa kuvataan rikolliseksi sekä ihmisoikeuksia loukkaavaksi. Suomessa valloillaan olevan kaivosbuumin varoitetaan johtavan ekokatastrofiin.

 Kehotamme teitä näkemään Talvivaaran käännekohtana. Joskus on aika kääntyä pois kasvavan tuhon tieltä, ja meistä se aika on nyt, vetoomuksessa painotetaan.

Kaksipäiväisen tilaisuuden järjestäjät olivat jo aiemmin kieltäneet kaiken materiaalin levittämisen sekä messukeskuksessa että sen edessä olevilla alueilla. Järjestäjien linjan jyrkkyys tuli yllätyksenä kansalaisfoorumin osanottajille.

– Tampereen EuroMining oli hyvin järjestetty kaivosalan uusi messutapahtuma, Talvivaara-yhtiön toimitusjohtaja Perä kehuu konferenssia järjestäjien torstai-iltana julkisuuteen lähettämässä tiedotteessa. 

Kansalaisten kielletyn vetoomuksen sijoittajille voi lukea täältä.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa