Kaikkien aikojen arvostelu

11.11.2014 - 15:31
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Kirjailija tarkkailee todellisuutta nykyisyydessä ja menneisyydessä, pureskelee sitä ja muokkaa siitä mielikuvituksensa mahtavilla voimilla uuden todellisuuden. Kun kirjailija toteuttaa jumalallista tehtäväänsä, häntä ei voi pysäyttää mikään tai kukaan. Mutta voisiko hänen ajatustensa suuntaan vaikuttaa? Ja jos voi niin kuka?

Kirjailija Hannu Mäkäräisen mielikuvituksen voima on ehtynyt eikä kirjoittaminen suju. Hän on ryypännyt perheensä hajalle ja harkitsee siirtymistä uudelle uralle, mutta aluehallintovirasto ei katso hänen sopivan krematorion pitäjäksi. Parin vielä jäljellä olevan ystävänsä kanssa hän päättää tehdä dokumenttielokuvan thaimaalaisista marjanpoimijoista.

Hankkeen kariuduttua niin sanottuihin taiteellisiin erimielisyyksiin pettynyt dokumentaristi ja entinen kirjailija Mäkäräinen pakenee vanhempiensa mökille Lappiin ”hiihtämään itsensä kuntoon”. Uskaltautuessaan kerran ihmisten ilmoille ravintolaan hän tapaa Kataisen näköisen miehen, Forsin, jonka tarina panee kirjailijan vielä kerran kirjoittamaan.

Fors on johtotehtävissä suuressa elämyspuistohankkeessa. Puistossa esiteltäisiin saamelaisen alkuperäiskansan kulttuuria. Hankkeen toteuttajana on suuri brittiläinen Nordic Pro Tour Ltd, jonka Suomen edustaja on päättäväinen Karen Grey. Yritysajattelun ja kulttuurin hankauksilta ei voida välttyä – Grey ei anna saamelaisten vastahakoisuuden haitata hyvää liikeideaa – ja Fors haluaa tehdä ongelmista julkisia Mäkäräisen avulla. Mäkäräinen taas haluaa kirjoittaa romaanin.

Hänen vanhassa kustantamossaan on kuitenkin tapahtunut muutoksia, tuttua kustannustoimittajaa ei enää ole tukemassa ja kannustamassa. Sen sijaan on markkinointiosaston nainen, jonka tehtävänä on haistaa viimeisimmät trendit, jotka myyvät. Taiteellista vapauttaan puolustava Mäkäräinen päättää kutsua naista markkinointiämmäksi.

Välillä minun on pakko muistuttaa itselleni, että Hannu Mäkäräinen ei ole Kaikkien aikojen tarinan kirjoittaja Jussi Siirilä, vaikka joitakin yhtymäkohtia onkin. Siirilä kirjoittaa Mäkäräisestä, joka kirjoittaa Forsin tarinan pohjalta. Mutta paljastaako hän oman kustantamonsa markkinoinnin toimintaa kuvatessaan tarinan muuttumista Mäkäräisen käsissä? Onko kirjan Mäkäräisen itseironia samalla Jussi Siirilän itseironiaa?

Kolme eri tarinaa

Hyppy toiselle aikatasolle ei ole ihan saumaton. Mäkäräinen kirjoittaa itsensä Forsin tarinaan ja saa omituiselta Ruttu-Kallelta kuulla toisen tarinan vuosikymmenten takaa – saamelaisryhmän matkasta Saksaan 30-luvulla, Hitlerin valtaan nousun aattona. Heidät pestataan esittelemään saamelaista kulttuuria saksalaisille. Näyttelypaikoiksi valikoituu ensin hylätty eläintarha. Yksi matkalle lähteneistä ratkeaa ryyppäämään, katoaa eikä suostu löydettäessä palaamaan ”häkkieläimeksi”. Berliinin eläintarhassa häkkeihin on rakennettu eksoottisia elinympäristöjä, habitaatteja. Saamelaisten vieressä on pygmejä, hottentotteja ja mobali-heimon naisia, jotka olivat venyttäneet huulensa lautasen kokoisiksi. Afrikkalaisten häkit ovat lukittuja.

Romaanissa on siis oikeastaan kolme eri tarinaa: kirjailija Mäkäräisen painiminen romaaninsa taiteellisuuden ja markkinointiämmän vaatiman trendien huomioon ottamisen kanssa, Forsin kertomus elämyspuiston perustamisesta ja muistelus saamelaisten suuresta Saksan matkasta. Tapahtumia ja käänteitä on runsaasti, mutta ei tolkuttomasti. Henkilöhahmot ovat uskottavia, tutut nimet käyttäytyvät niin kuin voi olettaakin. Fiktiiviset hahmot ovat joskus vähän yliampuvia, mutta johtuuko se markkinoinnin vaatimuksista? Elämyspuiston perustamistapahtumat voisivat olla ihan oikeitakin, myös Saksan matka olisi ihan hyvin voinut tapahtua, Yrjö Kokko on kirjassaan ”Poro” kertonutkin vastaavasta kiertueesta 20-luvulla. Hänen kuvauksessaan suomalaiset eläinlääkäriksi opiskelevat nuoret miehet auttavat kiertueen järjestäjiä laulamalla Isontalon Anttia ja Rannanjärveä saamelaisena perinnelauluna. Siirilä on jatkanut siitä.

Kolmen tarinan kuljettaminen ja yhteen kietominen on – trendikästä sanaa käyttääkseni – haastavaa, varsinkin kun aiheetkaan eivät ole helppoja, mutta Siirilä onnistuu siinä hyvin. Hän on valinnut puolensa, mutta ei saarnaa. Hän antaa asioiden ja tapahtumien puhua huumoria unohtamatta ja lopputuloksena on nautittava lukukokemus.

Jussi Siirilä: Kaikkien aikojen tarina. Gummerus 2014. 360 sivua.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.