Köyhät, naiset ja kuntatyöläiset vallankahvaan

25.10.2012 - 11:40
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Mervi Grönfors, Merja Siljamäki ja Laila Räikkä ovat SKP:n sitoutumattomia ehdokkaita Tampereella. / Hannu Oittinen |

Tamperelainen lastenhoitaja, yksinhuoltaja, adoptioäiti ja omaishoitaja Mervi Grönfors on tuohtunut paikallisessa mediassa olleista mielipiteistä, joiden mukaan kunnan palveluksessa olevilla ei olisi oikeutta olla ehdokkaana kuntavaaleissa.

– Kyllä kai se demokratia koskee kunnankin työntekijöitä. Voisi kai rajata ehdolle asettujien ulkopuolelle myös kaikki isät ja äidit, etteivät päätä "omaan pussiin" lasten ja nuorten hoidosta ja koulutuksesta. Meinasin jättää sanomatta, mutta sanon nyt kumminkin: Onkos kunnan töissä paljon naisia? Meinaavatko mokomat puhua peruspalveluiden puolesta ja vielä ennalta ehkäisevien sellaisten?

Grönfors toteaa, että tuolla keinoin voisi jättää minkä tahansa ryhmän päätöksenteon ulkopuolelle autoilijoista urheilijoihin ja tieinsinööreihin saakka.

– Voiko ehkä olla, että ehdolla olevat kunnan työntekijät vastustavat kunnallisten palveluiden yksityistämistä ihan perustellusta syystä ja vankasta tiedosta? Ja on kai niillä jokin ehdotus asioiden paremmasta hoitamisestakin, toteaa kaupungin palveluksessa lastenhoitajana toimiva Grönfors.

Vääryyksiin ei saa alistua

Mervi Grönfors on juttusilla kuntavaalien teemoista kahden muun tamperelaisen SKP:n ehdokkaan, opiskelija Merja Siljamäen ja näyttelijä Laila Räikän kanssa. Kaikilla kolmella on sekä omakohtaista että lähipiirin kokemusta palvelujen tarvitsijana olemista ja näiden palvelujen puutteesta.

– Saan asumistukea 470 euroa, vuokrani on 500 euroa. Sosiaalitoimen asiakas olen ollut viime syksystä saakka, kun selkä petti ja sain potkut työstäni. Myöskään opintolainaan minulla ei nyt ole oikeutta, joten sosiaalitoimen kuuluu maksaa vastaava summa eli 300 euroa kuussa.

Mutta vielä ei ole tullut päätöstä, rahasta puhumattakaan. Vaikka päätös pitäisi tulla seitsemässä päivässä, vielä 11 päivän kuluttua hakemuksen jättämisestä asiaa ei ole edes otettu käsittelyyn.

– Kun soitin sosiaalitoimeen, sieltä vastattiin vain, ettei heillä ole tarpeeksi resursseja. Eihän se ole mikään vastaus. Ihmisten on elettävä ja kunnan toimittava lakien mukaan.  Olen tekemässä muistutusta toimeentulotuen päällikölle. Katsotaan mihin se johtaa.

Asiasta kertomalla Siljamäki haluaa rohkaista muitakin vastaavassa tilanteessa olevia tekemään muistutuksen, sillä vääriin vastauksiin ei saa alistua. Hän suree sitä, että monet eivät tiedä oikeuksistaan tai eivät uskalla valittaa.

– Itselläni ei ole ollut kahteen viikkoon ruokarahaa. Mutta ”onneksi” minulla on tuttavapiiri, jossa monella on sama tilanne. Asian hyvä puoli on se, että voi käydä syömässä sen luona, joka on saanut rahaa ruokaan.

Laila Räikällä on kertoa vastaavanlainen tapaus (luvalla) lähipiiristään. Hän muistuttaa, että ongelmat ovat pahentuneet Tampereella, kun asiakkaiden henkilökohtaiset tapaamiset sosiaalityöntekijän kanssa on korvattu kirjallisilla hakemuksilla. Kaupungin sosiaaliasiamiehet ovat todenneet saman ongelman.

– Tuttavani on kertonut, että kohtaaminen virkailijan kanssa on korvattu yhä enenevällä lippujen ja lappujen täyttämisellä. Ja normisto ei vastaa tämän päivän hintatasoa. Esimerkiksi sähkölaskussa on tietty normi, jota ei saa ylittää, vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa yllätystä. Pahimmillaan tilanne on se, että jääkaapissa ei ole muuta kuin valo, kunnes sähkölaitos katkaisee senkin.

Tarinansa kertonut Räikän tuttava oli tilapäisesti tukityössä pienessä palveluyrityksessä, josta ei saanut edes kesälomarahaa.

– Hänelle kävi kuten monelle muullekin, että tilapäisen tukityön jälkeen sosiaalitoimesta saatava rahallinen tuki on ollut pienempi kuin ennen työkeikkaa. Rankaisemallako ihmisiä kannustetaan työhön ja ottamaan vastuuta toimeentulostaan?

Rohkeasti toimintaan ja kuntapolitiikkaan

Näillä kokemuksilla ja näkemyksillä Siljamäki, Räikkä ja Grönfors ovat SKP:n sitoutumattomina ehdokkaina kuntavaaleissa. He haluavat esimerkillään rohkaista kaltoin kohdeltuja kansalaisia toimimaan ja lähtemään mukaan politiikkaan.

– Mielestäni SKP:n hyvää lähipalveluvaatimusta pitää Tampereella korostaa sosiaalipalveluissa. Nykyisellä etäisen byrokraattisella mallilla aiheutetaan turhaa kärsimystä avun tarvitsijoille, eikä siinä kaupunkikaan säästä, päinvastoin kulut kasvavat. Nyt säästetään väärissä kohteissa, Laila Räikkä sanoo.

– Minulla on tulostettuja muistutuslappuja. Ne pitää lähettää suoraan toimeentulotuen päällikölle. Voin auttaa omalla kokemuksellani niitä, joiden hakemusta ei ole käsitelty ajoissa tai jotka ovat saaneet väärän päätöksen, muistuttaa Merja Siljamäki.

– Meidän kaupungin työntekijöiden pitää uskaltaa avata suumme ja mennä mukaan päätöksentekoon. Meillä on sitä ”salaista tietoa” palveluiden arjesta, sitä jonka nykyiset vallanpitäjät haluavat pitää piilossa.  Voimme kertoa esimerkiksi mitä on oikea tehokkuus työssä, nythän iso osa työajasta menee turhaan tietokoneen näpyttelyyn, toteaa Mervi Grönfors.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.