Jyväskylä tarvitsee oman rakennusliikkeen

30.08.2013 - 15:10
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Miguel López sanoo, ettei SKP hyväksy Jyväskylän kaupungin oman rakennustoiminnan alasajoa. Kaupungin ei pidä olla rahastusautomaatti, joka kasvattaa yksityisten rakennusfirmojen voittoja. / Satu Simonen |

Jyväskylän kaupunki velkaantuu ennen muuta mittavien, mutta tuiki välttämättömien peruspalveluinvestointien johdosta. Uusia päiväkoteja, kouluja ja terveysasemia on rakennettava ja kunnostettava huonokuntoisten ja terveydelle vaarallisten toimitilojen tilalle. 

Vuosina 2011-2013 kaupungin rakennusinvestoinnit ovat olleet yhteensä noin 240 miljoonaa euroa. Kaupungin osakeyhtiöiden investoinnit eivät ole mukana summassa. Uudisrakentamiselle ja peruskorjaukselle on suuri tarve myös jatkossa, vuosittain noin 40-50 miljoonan euron arvosta.

Valtuustokysymys rakentamiskustannuksista

Rakentaminen on Jyväskylässä kuten muissakin kasvukeskuksissa erittäin kallista. Suuret rakennusliikkeet käyttävät markkina-asemaansa hyväksi hintatason nostamiseksi. Kaupunginvaltuutettu Riitta Tynjä (skp) penäsi maanantaina valtuuston kokouksessa kaupungin ylimmältä virkamiesjohdolta keinoja, joilla Jyväskylän kaupunki voisi hillitä rakentamiskustannusten nousua.

SKP:n valtuustokysymykseen vastannut kaupunginjohtaja Markku Andersson (kok.) totesi, ettei Jyväskylän kaupunki pysty vaikuttamaan rakentamisen yleiseen kustannus- tai hintatasoon tai suhdanteisiin. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että kaupungin rakennuskohteista käydään markkinoilla todellista kilpailua.

Varavaltuutettu Miguel López (skp) ei yhdy kaikilta osin kaupunginjohtajan näkemykseen asiassa.

– Kaupunginjohtaja Anderssonin vastaus vahvistaa kyllä sen tosiseikan, ettei kaupungilla ole tällä hetkellä käytettävissä todellisia keinoja rakentamiskustannusten hillitsemiseksi. Kilpailutuksilla ei saada tuloksia vaan ne ovat lähinnä lakisääteinen muodollisuus. Julkisen rakentamisen hintataso on huikean korkealla.

Rakentamisen rahastusautomaatti

Jyväskylän kaupungilla oli aikoinaan merkittävä talonrakennusyksikkö, joka rakensi muun muassa kaupunginkirjaston ja teatteritalon. Kaupungin omasta rakennustoiminnasta on jäljellä enää Total Korjausrakentaminen Oy, jonka alasajosta kaupunginhallitus on äskettäin tehnyt päätöksen. Parhaillaan yhtiössä ovat käynnissä yt-neuvottelut, jotka koskevat lähes neljääkymmentä työntekijää. SKP ei alasajoa hyväksy vaan vaatii työntekijöiden työpaikkojen turvaamista ja kaupungin oman rakennustoiminnan laajentamista.

– Yhtiön alasajo on virhe, joka tulee entisestään lisäämään kaupungin rakentamiskustannuksia. Yhtiö on tarkoituksellisesti ajettu tilanteeseen, jossa sen toimintaedellytykset on saatu näyttämään mahdottomilta. Omilla toimillaan kaupunki aikoo vähentää kymmeniä rakennusalan työpaikkoja, ihmettelee López.
– Rakentamisessa ja peruskorjauksessa Jyväskylän kaupunki alkaa olla täysin markkinoiden ja yksityisten rakennusliikkeiden armoilla. Kaupunki on rakentamisen rahastusautomaatti, joka kasvattaa yksityisten rakennusfirmojen voittoja, toteaa López.

Valtuustoaloite valmisteilla

SKP:n Jyväskylän valtuustoryhmän mielestä joutava voivottelu kaupungin velkataakan lisääntymisestä on syytä lopettaa ja on ryhdyttävä valmistelemaan ensi tilassa kaupungin oman rakennusliikkeen perustamista. Sitä ennen on turvattava Total Korjausrakentamisen työpaikat. Valtuustoaloitteen taakse pyritään saamaan mahdollisimman paljon valtuutettuja myös muista valtuustoryhmistä. Kaupunkilaisten tukea aloitteelle haetaan muun muassa katukampanjoinnilla.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.