DSL:n opintokeskuksen Marx-opiston seuraava talvitapaaminen järjestetään uudessa paikassa, Ystävyyden Majatalossa, Kruusilassa (Salossa) 9.-10.3.2024. Marx-opisto on viikonloppukurssi, jolla opiskellaan marxilaista teoriaa ja käytännön toimintaa.
Jyrki Yrttiaho on kuollut
Entinen kansanedustaja Jyrki Yrttiaho on menehtynyt äkilliseen sairaskohtaukseen. Lapin Pelkosenniemellä 1952 syntynyt Yrttiaho toimi nuoresta pitäen aktiivisesti vasemmistolaisessa työväenliikkeessä ja rauhanliikkeessä.
Oikeus- ja yhteiskuntatieteitä Turun yliopistossa opiskellut Jyrki Yrttiaho työskenteli pitkään legendaarisen telakka- ja metallityöläisten ammattiosaston, Metalli 49:n toimitsijana. Vasemmistoliiton kansanedustajana Yrttiaho toimi vuosina 2007–2015. Hän oli myös Raision kaupunginvaltuutettu.
Yrttiaho tunnettiin rehellisenä työväen etujen puolustajana ja vasemmistolaisen liikkeen yhteistyön rakentajana. Hän ei esimerkiksi hyväksynyt Vasemmistoliiton osallistumista Kataisen hallitukseen. Eduskunnassa hän paneutui erityisesti työelämän uudistamiseen ja puolustuspolitiikkaan, jossa hän vastusti Suomen kytkemistä Natoon ja kiihtyvään asevarusteluun.
Jo nuorena Jyrki Yrttiaho liittyi Suomen kommunistiseen puolueeseen. Hän oli mukana myös Rauhanpuolustajissa, Venäjä-seurassa, Vaihtoehto EU:lle -liikkeessä ja yhteisöradio Robin Hoodissa.
Tiedonantaja-lehti ottaa osaa Jyrki Yrttiahon perheen ja läheisten suruun.
Kirjoittajan artikkelit
Tämä on joukkorahoituskampanja, joka oli edellä aikaansa. Tervehdysten jättö viimeistään keskiviikkona 13. joulukuuta.
Tiedonantajan, SKP:n, DSL:n ja Kommunistinuorten joulumyyjäiset 13. joulukuuta 2023 klo 12-18 Malmin toimistolla (Viljatie 4 B 3. kerros, Helsinki).
- ‹ edellinen
- 4 / 324
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomessa osataan verosuunnitella. Myös siksi, että verohallinnossa kokemusta hankkineet virkailijat ovat siirtyneet yrityselämän konsulteiksi. Konsultteja ja ostettavia asiantuntijoita piisaa. Apuvälineenä ovat usein ulkomaalaiset vakuutusyhtiöt, joiden sisään konsulttifirmojen asiakkaat sijoittavat varojaan.
Kaj Chydenius vaikutti laajasti suomalaiseen kulttuuriin ja vasemmistolaiseen liikkeeseen. Hänen laulunsa elävät.