Journalistimurhat

12.10.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 37/2007

Ainakin 300 toimittajaa ja muuta media-alan ammattilaista on saanut surmansa Irakissa maaliskuussa 2003 tapahtuneen Yhdysvaltojen hyökkäyksen jälkeen. Heistä 271 oli irakilaisia ja 29 ei-irakilaisia. Kuusi on kuollut muun kuin väkivallan seurauksena, kaikki muut kuolemat ovat väkivaltaisia.


Kaikki väkivaltaiset kuolemat ovat USA:n ja sen liittolaisten hyökkäyksen ja miehityksen aiheuttamia, suurin osa niistä myös miehittäjäsotilaiden, ulkomaisten palkkasoturien ja miehittäjien johtamien irakilaisten kuolemanpartioiden kätten työtä.


Tämän vuoden syyskuun 29. päivänä päivitetyn laskennan mukaan vuonna 2003 sai surmansa yhteensä 25, vuonna 2004 57, vuonna 2005 56, vuonna 2006 90 ja vuonna 2007 72 media-ammattilaista.


Edellä mainitut luvut on listannut riippumaton Russellin Tribunaali mediassa olleiden tietojen pohjalta.


Tribunaalin toimeenpanevan komitean jäsen Dirk Adriaensens kiinnittää huomiota siihen, että eri journalistiorganisaatiot ja journalistien etujen puolustajina esiintyvät organisaatiot, kuten CPJ (Journalistien suojelukomitea) RSF (Toimittajat ilman rajoja) ja INSI (Kansainvälinen uutisturvainstituutti), esittävät paljon alhaisempia lukuja journalistien väkivaltaisista kuolemista.


Nämä järjestöt myös jättävät laskematta ja kertomatta ennen kaikkea irakilaisten journalistien kuolemista. Adriaensens luettelee nimeltä yhdeksän tänä vuonna surmattua irakilaista media-ammattilaista, joiden kuolemista CPJ ja RSF jättivät raportoimatta.


Adriaensens kysyykin: "Mitä tapahtuu läntiselle journalistiselle etiikalle? Samaa voisi kysyä yleensä etiikasta, myös Suomessa. USA:n suurlähetystön edustalle ei ole jätetty Irakissa tehtyjen journalistimurhien enempää kuin noin 1,2 miljoonan siviilin kansanmurhankaan johdosta ainuttakaan kynttilää.


Yksi syy mainittujen järjestöjen alakantissa oleviin lukuihin on se, että ne käyttävät läntisen valtamedian ja Iraq Body Countin (IBC) sen uutisia seuraamalla laskemia lukuja. IBC on se "tutkimuslaitos", joka arvioi myös kaikkien Irakin siviiliuhrien määrän noin 16 kertaa todellista pienemmäksi. Ei ihme, että presidentti Bush ilmoitti maanantaina palkitsevansa IBC:n johtajan John Slobodan kongressin kunniamitalilla.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli