Joukkovoimalla jälleen leikkauksia vastaan

09.12.2015 - 16:15
(updated: 17.12.2015 - 16:27)
Kuva: Joukkovoima pääkaupunkiseutu

Joukkovoima pitää huomenna meteliä Helsingissä Sibelius-Akatemian edessä, kun väistötiloissa kokoontuva eduskunta käsittelee ensi vuoden talousarviota.

Alun perin tarkoitus oli protestoida Eduskuntakadulla, mutta poliisi kielsi aikeet vedoten liikennejärjestelyihin. Tämä herätti järjestäjissä oudoksuntaa, sillä Eduskuntakatu on umpikuja, jolla käytännössä liikkuvat vain ministerien edustusautot.

Nyt tarkoitus on kokoontua klo 14 Luonnontieteellisen museon edustalle, mistä mielenosoittajat levittäytyvät leikkauksia vastustavaksi ketjuksi.

Mielenosoittajien mukaan vaikka SSS-hallitus on pyörtänyt jotain huonoja päätöksiään, syitä ison metelin nostamiseksi on useita. Hallituksen tekemät linjaukset kasvattavat systemaattisesti tuloeroja, maksattaen tavallisilla palkansaajilla yhä useampien ihmisten ajautumisen työttömyyteen ja köyhyyteen samalla kun rikkain prosentti jatkaa vaurastumistaan yhä kiihtyvämpään tahtiin.

Myös Turussa ollaan torstaina liikkeellä Joukkovoiman merkeissä. Kävelykadulla klo 16 alkaen vastustetaan Näpit irti! –tunnuksella leikkaus- ja kurjistamispolitiikkaa, joka kasvattaa tuloeroja.

Lahdessa sakset pois hallitukselta

Lahdessa kokoonnutaan lauantaina 12. joulukuuta klo 10 mielenosoitukseen hallituksen leikkauksia ja kaavailemia pakkolakeja vastaan. Tapahtumapaikkana on Lanunaukio ja järjestäjinä ovat Joukkovoima-liikkeen Päijät-Häme ja Lahti -ryhmä.

Hallituksen ajamat leikkaukset kohdistuvat kipeimmin eläkeläisiin, vammaisiin, sairaisiin, opiskelijoihin, työttömiin ja lapsiperheisiin.

Järjestäjien mukaan hallitus heikentää kansalaisille suunnattuja sosiaali- ja terveyspalveluja kohdistaessaan palveluista perittäviin maksuihin rajuja korotuksia. Tiedonantaja on kritisoinut porvarihallitusta moraalittomuudesta ja äärimmäisen härskistä pelistä, jota se pelaa heikoimmassa asemassa olevien kustannuksella.

Myös mielenilmauksen järjestäjät ovat erityisen huolissaan siitä, että hallituksen ajamat leikkaukset kohdistuvat kipeimmin eläkeläisiin, vammaisiin, sairaisiin, opiskelijoihin, työttömiin ja lapsiperheisiin. Järjestäjät korostavatkin sitä, että ensi vuoden budjetista päätettäessä kansanedustaja joutuu äänestysnappia painaessaan päättämään siitä, toimiiko hän kansalaisten puolesta vai kansalaisia vastaan.

Lanunaukiolta lähetetään lauantaina myös ”vahva viesti” eduskunnalle hallituksen ajamia pakkolakeja vastaan. Järjestäjien mukaan pakkolait rajoittavat Kansainvälisen työjärjestö ILO:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suojaamaa työmarkkinajärjestöjen oikeutta sopia työehdoista vapaasti. 

Joukkovoima liikkeellä Joensuussa

SSS-hallitus on yrittänyt laittaa tavalliset ihmiset sekä ympäristön mahdollisimman ahtaalle. Joensuulaiset Joukkovoima-aktiivit eivät voi tätä hyväksyä. Sen vuoksi Joensuussa järjestetään torilla mielenosoitus lauantaina klo 12 alkaen. Mukana ovat muun muassa Opiskelijakunta POKA:n puheenjohtaja Simo Rauma, Joensuun Eläkeläisten puheenjohtaja Ossi Haatainen sekä ay-liikkeestä PAU:lainen varapääluottamushenkilö Hannele Mutanen sekä Metallin pääluottamusmies Juha ”Rönty” Pakarinen. Torilla on myös avoin mikki lyhyisiin 2-3 min puheenvuoroihin.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Lue myös

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.