Joukkomurha Sadr Cityssä sääntö eikä poikkeus

26.10.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 39/2007

Yhdysvaltojen asevoimat kertoi viime sunnuntaina surmanneensa Bagdadin Sadr Cityn kaupunginosassa 49 "rikollista, joiden uskottiin olevan vastuussa koalition sotilaiden sieppaamisesta marraskuussa 2006 ja toukokuussa 2007". Operaatiossa käytettiin maajoukkojen apuna hävittäjäkoneita ja puolalaisia helikoptereita. Hyökkäyksessä tuhottiin useita rakennuksia tuhottiin.


Armeija kehui, että kyseessä oli yksi suurimmista "kapinallisten" uhrimäärästä yksittäisessä operaatiossa sen jälkeen kun presidentti George W. Bush julisti aktiiviset taistelutoimet päättyneiksi vuonna 2003.


Irakin nukkehallinnon uutispalvelun mukaan surmansa sai 13–15 siviiliä ja yli 50 haavoittui. Nukkehallituksen tiedottajan Ali al-Dabbaghin mukaan kaikki kuolleet olivat siviilejä.


Verilöylypaikalta ja Imaami Alin sairaalasta otetut kuvat paljastavat totuuden. Kyse oli hyökkäyksestä siviilejä vastaan. Sairaala oli täynnä hyökkäyksen uhreja, joukossa runsaasti naisia, lapsia ja vanhuksia. Kuolleiden ruumiita oli asetettu Irakin lipulla peitettyihin arkkuihin. Vihainen väkijoukko marssi läpi Sadr Cityn katujen kantaen arkkuja.


Tämä olikin yksi tyypillisistä USA:n operaatioista, joissa tapetut siviilit selitetään tapetuiksi "kapinallisiksi".




Tapahtumien kulku



USA:n joukkojen tiedottajan mukaan operaatiossa yritettiin ottaa kiinni ns. arvokas kohde, henkilö, jonka kerrottiin olevan pitkäaikainen sieppauksiin erikoistuneiden "erikoisryhmien" jäsen. "Erikoisryhmät" on USA:n sotilasviranomaisten keksimä kategoria, jolla kuvataan kaikkia miehittäjien vastustajia shiia-alueilla. Pentagon käyttää tätä jargonia esittääkseen vastarinnan Iranin johtamien, kouluttamien ja aseistamien "roistoainesten" työksi.


Al Jazeeran siteeraama irakilainen poliisilähde sanoi kuitenkin, että hyökkäys aloitettiin ilmeisesti kostoksi siitä, että tienvarsipommi oli tuhonnut yhdysvaltalaisen sotilasajoneuvon.


Tähän mennessä esitetyt silminnäkijäarviot viittaavat siihen, että USA:n joukkojen pyrkimykset tunkeutua aamuyön tunteina asuma-alueelle provosoivat spontaania vastarintaa, kuten tulitusta pienaseilla ja kranaateilla. USA:n maajoukot reagoivat pyytämällä hävittäjiä ja helikoptereita tekemään ilmaiskuja.


Monet tapetuista siviileistä saivat surmansa nukkuessaan joko talojen katoilla kuumuutta paossa tai sängyissään.




Yli 30000 uhria kuukaudessa



Kun USA:n joukkojen partioita on joka päivä liikkeellä vähintään tuhat, liittouman ja nukkehallituksen partiot mukaan lukien suurimmillaan yli 5000, se tarkoittaa vähintään samaa määrää tunkeutumisia asuinalueille ja ihmisten koteihin, tulitusta, vastatulitusta ja "kostoksi" suoritettuja joukkoteurastuksia.


USA:n armeijan statistiikan mukaan pelkästään USA:n partioiden partioinnit tuottavat hieman alle 3000 tulitaistelua joka kuukausi eli lähemmäs sata joka päivä. Sotilaille on annettu määräys heittää käsikranaatteja rakennuksiin, joissa epäillään olevan "kapinallisia", käyttää maksimaalista tulivoimaa sala-ampujia vastaan ja kutsua tarvittaessa tykistö ja ilmavoimat apuun.


USA turvautuu niin Irakissa kuin Afganistanissakin yhä enemmän ilmahyökkäyksiin. Niissä kuolee eniten siviilejä.


Yhdysvaltalainen professori Michael Schwartz arvioi, että surmansa saaneiden siviilien määrä miehityksen ensimmäisten 39 kuukauden aikana oli noin 15000 kuukaudessa. Määrä lisääntyi vuoden 2006 ensimmäisellä puoliskolla jyrkästi ja oli arviolta 30000 kuukaudessa.. Schwartzin mukaan määrä on epäilemättä edelleen noussut sen jälkeen kun Bushin hallinto aloitti tämän vuoden alussa uuden "hyökkäysaallon".


Uusimman arvion mukaan USA ja sen liittolaisten hyökkäyksen, miehityksen ja terrorin seurauksena on saanut surmansa kaikkiaan jo noin 1,2 miljoonaa siviiliä.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli