Jokaisella on oikeus asuntoon!

17.10.2018 - 17:00
(updated: 25.10.2018 - 13:19)
Arska-palkinto annettiin tänä vuonna Jouko The Streetbarberille. Palkinnon vastaanotti Joukon puolesta Turo. / Kuva Tiina Sandberg

Tänään on vietetty monilla eri paikkakunnilla Asunnottomien yön tapahtumia. Vuonna 1992 YK:n yleiskokous julisti lokakuun 17. kansainväliseksi päiväksi köyhyyden poistamiseksi, jonka tiimoilta Suomessa päivää on vietetty Asunnottomien yön merkeissä vuodesta 2002.

Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon, omaan kotiin.

Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon, omaan kotiin. Liikkeen järjestämiä tapahtumia on järjestetty vuosittain vähintään 20 paikkakunnalla, mikä tekee siitä yhden suurimmista sosiaali- ja terveysalan vuosittaisista mielenilmauksista.

Helsingin Asunnottomien yö -tapahtumassa on jälleen järjestetty vaate- ja ruokajakoa sekä asumisneuvontaa. Lisäksi on kuultu puheita ja musiikki- ja muita kulttuuriesiintymisiä. Suoja-pirtti ry:n jakama perinteinen Arska-patsas meni tänä vuonna Jouko The Streetbarberille. Hän on tullut tutuksi katuparturina, joka leikkaa veloituksetta asunnottomien, syrjäytyneiden ja vähävaraisten hiuksia ja partoja.

Helsingissä tapahtumiin liittyy jälleen myös soihtukulkue, joka on sarjassaan kolmas ja jonka järjestää Helsingin sosiaalinen oikeudenmukaisuus ry. Kulkue kokoontuu Sörnäisten metroaseman kupeessa Vaasanpuistikon aukiolla 17.10. klo 18 ja päättyy Dallapé-puistoon n.klo 19, kun perinteen mukaisesti Asunnottomien yön tulet syttyvät.

Asunto ensin -ajattelu

Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola piti tapahtumassa puheen. Hän pitää tärkeänä erilaisten organisaatioiden yhteistyötä.

– Asumisen kohtuuhintaisuus on edelleen äärimmäisen tärkeä vaatimus, joka pitäisi saada läpi Suomessa. Sen eteen teemme töitä erilaisissa työryhmissä, hallituksen asettaman Asunnottomuuden ennaltaehkäisemisen toimenpideohjelman, AUNE:n, ohjausryhmässä sekä tietenkin vaikuttamalla poliitikkoihin, kommentoi Tiivola Tiedonantajalle.

Jos pitää valita yksi suuri saavutus, jonka toteutumisessa Vva on ollut ratkaisevassa roolissa, on se Tiivolan mukaan ehdottomasti asunto ensin ajattelun juurruttaminen Suomeen. Se on ollut alunperin juuri Vva:n ja sen toiminnassa mukana olleiden asunnottomien ajama ajatus. Aiemmin vallinnut linja, jonka mukaan asunnottomilta voitiin edellyttää muun muassa päihteettömyyttä ehtona asunnon tai asuntolapaikan saamiselle, nähtiin kohtuuttomana.

– Elämänhallinnan palauttaminen on aloitettava tarjoamalla asunto ja vasta sen jälkeen aletaan purkaa ihmisen muita ongelmia. Tämä viesti on saatu kaduilta kabinetteihin asti, jatkaa Tiivola.


Tänään julkaistiin myös Koti 2019 -kansalaisaloite, joka tähtää asunnottomuuden poistamiseen Suomessa seuraavan hallituskauden aikana. Aloitteen allekirjoittamisen lisäksi sitä kannattaa nostaa esille mediassa, niin perinteisessä kuin sosiaalisessa, jotta tarvittavat 50000 nimeä saadaan kerättyä.

Allekirjoita aloite osoitteessa:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3377

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.