Jo kuudes tukimielenosoitus Chilen kansalle

09.11.2019 - 13:45
(updated: 15.11.2019 - 12:03)
Mielenosoitus Chilen kansan tueksi järjestettiin eduskuntatalolla myös 24. lokakuuta / kuva Tiina Sandberg

Suomessa asuvat ulkochileläiset järjestävät kuudennen mielenosoituksen Chilen kansan tueksi.

– Suuri osa Chilen väestöstä jatkaa mielensä osoittamista kaduilla. Chilen hallitus on kutsunut kansallisen turvallisuuden neuvoston (COSENA) koolle, ja tiedossa on lisää sortotoimenpiteitä, kerrotaan järjestäjien tiedotteessa perjantaina

Suomessa asuvat chileläiset ja heidän ystävänsä pyytävät suomalaisia jatkamaan tukea Chilen kansalle. He kokoontuvat Lauantaina 9. marraskuuta klo 14:00 Narinkkatorilla osoittaakseen tukea chileläisten vaatimuksille.

Vuosikymmeniä jatkunut systemaattinen vallan väärinkäyttö on tehnyt Chilestä äärimmäisen eriarvoisen yhteiskunnan.

– Chilen ihmisoikeuksien toteutumista valvovan järjestö INDH:n viimeisimmän raportin mukaan sairaaloissa on 1778 mielenosoituksissa loukkaantunutta. Poliisin ja armeijan väärinkäytöksistä on vireillä 219 oikeustapausta, ja 5012 henkilöä, joista 549 alaikäisiä, on pidätetty. 23 ihmistä on kuollut 18.10. -6.11.2019 välisenä aikana, kertovat järjestäjät.

– Vuosikymmeniä jatkunut systemaattinen vallan väärinkäyttö on tehnyt Chilestä äärimmäisen eriarvoisen yhteiskunnan. Peruspalvelut – mukaan lukien vesivarat – on yksityistetty ja niiden hinnat ovat korkeita tavallisille kansalaisille. Työsuhteet ovat turvattomia ja epämuodollisia ja palkat ja eläkkeet surkeita, mikä yhdessä häikäilemättömän pankkisektorin kanssa on johtanut kotitalouksien tähtitieteelliseen velkaantumiseen. Luonnonvarojen holtiton hyväksikäyttö on luonut maahan niin kutsuttuja ”uhrattuja vyöhykkeitä”, joissa ympäristön saastumisella on ollut vakavat vaikutukset asukkaiden terveydelle, avaa tiedote taustoista.

Tulevien mielenosoitusten tiedotusta voi seurata Facebook-sivulla https://www.facebook.com/chilenpuolesta/

 

 

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.