Jekyll ja Hyde

19.10.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 39/2007

Terveysalan työtaistelun itsekkäät, moraalittomat, ahnaat ja epäsolidaariset syylliset ovat nyt ottaneet pelivälineikseen sairaat, jopa pienet lapset, vanhukset ja synnyttävät äidit.


He petaavat uneliaasti hymyillen katastrofia, joka uhkaa vakavasti kansalaisten terveyttä ja jopa henkeä. Kun heitä kehotetaan toimimaan, he vain jököttävät asemissaan. "Ei kuulu meille", on vakiovastaus.


Kaikkein pahiten tilanteesta tulevat kärsimään lapset. Esimerkiksi lastenklinikan sydänleikkausta odottavat pikku potilaat. Mutta syylliset ovat kovettaneet sydämensä. Ei ole paljonkaan liioiteltua kutsua heitä lapsentappajiksi



* * *



He ovat kuin Robert Louis Stevensonin kuuluisan tarinan Tri Jekyll ja Mr. Hyde. Tri Jekyllin tavoin he esiintyvät köyhien ja sairaiden auttajina ja lupaavat "tasa-arvotupoa". Mutta hallituksessa, eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa ja kunnallisen työmarkkinalaitoksen elimissä he paljastavat todellisen Mr. Hyden luonteensa. Heistä tulee ihmispetoja, jotka ovat valmiita millaisiin hirmutekoihin tahansa.


Heille on erityisesti ominaista itsekkyys ja täydellinen välinpitämättömyys pienipalkkaisten työntekijöiden ja avun tarvitsijoiden eduista.


Heidänhän ei tarvitse taistella palkkojensa puolesta. Heille palkankorotukset tulevat pyytämättä kuin Manulle illallinen, kummisetä Jaakko Iloniemen johtaman palkkiotoimikunnan päätöksellä


Esimerkiksi kansanedustajien palkkoja nostettiin vuonna 2003 kymmenellä prosentilla ja vuonna 2005 viidellä prosentilla. Viime ja tänä vuonna tulivat uudet, yhteensä noin 15 prosentin korotukset. Untuvikkokansanedustajat saivat yhteensä 320 euron ja yli 12 vuotta kansanedustajina olleet 350 euron korotuksen. Ensin mainittujen palkka nousi 5540 euroon ja jälkimmäisten 5950 euroon. Tämän päälle verottomat kulukorvaukset.


Tavallisten ministerien palkka nousi 8500 euroon ja pääministerin 10200 euroon.


Kunta-alan työmarkkinajohtajan Markku Jalosen palkkakin lienee lähellä ministeriluokkaa.


Tehyläisten "kovat" palkkavaatimukset kalpenevat näiden rinnalla. Mutta hehän tekevätkin vain hoitotyötä.



* * *



Tiedättekö muuten, mistä Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen ovat hokanneet, ettei lisäresursseja sairaanhoitoon tarvita?


He ovat katsoneet Kauniita ja rohkeita. Beverly Hillsin hienostosairaalassa yksi ja sama lääkäri Christian Ramirez hoitelee niin Forresterin perheen kuin muutkin. Mitä nyt näkymätön emigranttilääkäri Plotnikov auttaa leikkauksissa. Hoitsuja ei juurikaan näy.



EERO

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli