Israel tuhonnut palestiinalaisten infrastruktuurin

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja:


Israelin armeija on viime viikkojen hyökkäyksen aikana tuhonnut
valtaamillaan alueilla kaikki palestiinalaisten hallinnon, julkisten instituutioiden
ja järjestöjen tietokoneet, tietokannat, kommunikaatiovälineet
ja muun teknisen infrastruktuurin. Kyse ei ole ollut hyökkääjien
tavanomaisesta vandalismista, vaan järjestelmällisestä hävittämisestä.



Tarkemmin palestiinalaisinstituutiot ja kansainväliset järjestöt
ovat ehtineet kartoittaa Ramallahissa suoritetun tuhoamisen, koska alueen
julkiset instituutiot eivät ole enää israelilaisjoukkojen
miehittämiä. Mutta ilmeisesti tuho on ollut samanlaista kaikkialla.



Ramallahissa esimerkiksi terveys-, kehitys- ja informaatiotyöhön
keskittyvä instituutti HDIP on menettänyt yli 13 vuoden ajalta
kootun tutkimusaineiston, arvokkaan bibliografisen informaation ja tietokannat.




 



Brittiläinen

The Guardian

-lehti esitteli 22.huhtikuuta raportin,
joka paljastaa USA:n puolustusministeriön Pentagonin ja useiden islamistiryhmien
aseistaneen yhteistyössä Bosnian muslimeja 1990-luvun alussa.
Kyse oli osittain samoista islamistiryhmistä, joita USA nyt jahtaa
tai on jahtaavinaan ns. terrorisminvastaisessa sodassaan.



Amsterdamin yliopiston professorin

Cees Wiebesin

tutkimus on osa
Hollannin hallituksen eroon johtanutta raporttia Srebrenican verilöylystä
vuonna 1995. Wiebes tutki viiden vuoden ajan eri maiden tiedustelupalvelujen
roolia Bosnian sodassa. Hänellä oli rajoittamaton pääsy
hollantilaisiin tiedustelulähteisiin.



Guardianin esittelemän raportin mukaan Iranin ja Saudi-Arabian rahoittamat
islamistiryhmät ryhtyivät 1990-luvun alkuvuosina salakuljettamaan
aseita Jugoslavian hallitusta vastustaville Bosnian muslimeille. Tämä
tapahtui USA:n presidentin

Bill Clintonin

ja Pentagonin tuella.



Aseet kuljetettiin Bosniaan Kroatian kautta. Käytännön
järjestelyistä vastasivat USA:n, Turkin ja Iranin tiedustelupalvelut.
USA:sta CIA:ta keskeisemmässä roolissa oli Pentagonin oma salainen
palvelu.



Aseiden kuljetuksesta vastasi aluksi Iranin lentoyhtiö, mutta toimitusten
kasvaessa välineeksi tuli USA:n armeijan kuljetuskone C-130 Hercules.



Wibesin mukaan Kroatiaan kuljetettiin noina vuosina valtaisa määrä
aseita, koska Kroatia vaati niistä "kauttakulkuverona" itselleen
parhaimmillaan puolet. Koko kauppa oli laitonta ja YK:n asesaarron vastaista.
Samaan aikaan Kroatia vastaanotti valtavia määriä laittomia
aseita Saksasta, Belgiasta ja Argentiinasta. Saksan tiedustelupalvelut olivat
täysin tietoisia kaupasta.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli