Irak: Kansalaissota vai miehityksen vastainen sota?
On ymmärrettävää, jos Irakin murhenäytelmää kutsutaan "kansalaissodaksi" tai "sisällissodaksi". Tarkkaan ottaen se on kuitenkin sekä virheellistä että moraalisesti kestämätöntä, koska siinä syy maan hirveästä väkivallasta ja tuhosta pannaan laittoman hyökkäys- ja miehityssodan uhrien niskoille.
Puhe "kansalaissodasta" antaa aggression harjoittajille mahdollisuuden väittää, että maa on sisäsyntyisesti toimintakyvytön ja että USA:n täytyy pysyä maassa estääkseen vielä pahemman väkivallan.
Miehityksen vastainen taistelu
Irakissa käydään miehityksen vastaista taistelua. Mutta julistettuaan nykyisen nukkehallinnon pystyttämisen yhteydessä, että Irak ei ole enää miehitetty, USA:n hallitus ja sitä myötäilevä media eivät voi myöntää nykyistä väkivaltaa taisteluksi jatkuvaa miehitystä vastaan. Kuitenkin Irak on tuorein esimerkki kansojen miehityksen vastaisten taistelujen pitkässä ketjussa, taistelujen, joissa miehittäjän kanssa yhteistoiminnassa olevat ryhmät joutuvat itse miehityksen loppua haluavien maalitauluiksi.
Myös ranskalaisia vastaan taistelleet algerialaiset hyökkäsivät siirtomaavallan kanssa liittoutuneita kotimaisia joukkoja vastaan. Marokkolaiset hyökkäsivät paikallisia joukkoja vastaan, jotka yhdessä ranskalaisten kanssa yrittivät kukistaa ulkomaisen komennon vastaisen kapinan. Vietnamin FNL ei taistellut vain amerikkalaisia vastaan vaan myös miehittäjien kanssa yhteistoiminnassa olleita vietnamilaisia vastaan. Etelä-Afrikan vapautusliike hyökkäsi rotusortohallinnon kätyrinä toiminutta zulujen Inkatha-liikettä vastaan. Jne.
Miehittäjät yrittivät esittää kaikki nämä esimerkkeinä näiden yhteiskuntien sisäsyntyisestä väkivaltaisuudesta, mikä vain osoitti niiden jatkuvaa tarvetta miehittäjien hyväntahtoiseen suojeluun.
Puhumalla kansalaissodasta jätetään huomiotta kaavaan sopimattomat seikat. Shiiajohtaja Muqtada al Sadrin joukot hyökkäävät shiiajohtoisen nukkehallituksen joukkoja vastaan. Uutisraporteissa kuvataan päivästä toiseen hyökkäyksiä siviiliväestöä vastaan kertomatta juuri lainkaan miehitysjoukkojen vastaisesta väkivallasta. Kuitenkin BBC:n mukaan 80 prosenttia hyökkäyksistä suuntautuu miehitysjoukkoja vastaan.
Irakilaiset kohteet ovat usein ihmisiä, jotka ovat tai yrittävät olla yhteistoiminnassa miehittäjien kanssa, kuten paikallinen poliisi ja armeijaan värväytyjät, sekä ihmiset, joiden työ auttaa nykyistä nukkehallitusta toimimaan. Näitä hyökkäyksiä järjestävät useimmiten pienet terroristiryhmät, eivät vastarintaliikkeen päävoimat. Se, etteivät irakilaiset hyökkää niitä vastaan, jotka auttavat sairaaloita, kouluja ja palveluja toimimaan, on selitettävissä vain yhteydessä miehityksen vastaiseen taisteluun.
Kuolemanpartiot
USA alkoi lietsoa keinotekoista etnistä konfliktia Irakissa yrittäessään kukistaa kasvavaa miehityksen vastaista liikettä. Se alkoi aseistaa ja värvätä shiioja avukseen hyökkäämään Fallujan sunnikaupunkia vastaan. Jopa silloin monet shiiat tulivat auttamaan sunneja ja torjuivat näin USA:n pyrkimykset jakaa maata.
USA:n kouluttamat ja johtamat aseelliset joukkiot eli kuolemanpartiot ilmaantuivat nukkehallinnon sisäministeriön yhteyteen John Negroponten toimiessa USA:n Irakin-suurlähettiläänä Negroponte organisoi vastaavia joukkioita Hondurasissa 1980-luvulla. Nämä aseelliset joukkiot ovat sekaantuneet lukemattomiin uskonnollisin perustein tehtyihin tappoihin. Miehitysjoukkojen ohella suurin osa siviilien murhista on niiden tekemiä.
Uskonnolliset perusteet ovat kuitenkin siinä mielessä keinotekoisia, että miehittäjät ja heidän pääosin shiialaiset suojattinsa pyrkivät heikentämään sunnijohtoista vastarintaliikettä terrorisoimalla sunnisiviilejä ja antamaan näin kuvan, että kyse on uskonryhmien välisestä väkivallasta. Tavoitteena on myös lietsoa aitoja uskonryhmien välisiä konflikteja miehityksen helpottamiseksi.
Uskonryhmien – tai pikemminkin sellaisten edustajina esiintyvien – välinen väkivalta onkin lisääntynyt dramaattisesti USA:n miehityksen aikana. Syyt ovat yhdensuuntaisia lukemattomien historian esimerkkien kanssa.
ERKKI SUSI