Ihmisten enemmistön luokka

29.09.2016 - 13:30

Kun keskustellaan viikonlopun Vastavirta-festivaalista, Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja JP Väisänen alkaa muistella lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

– Köyhyyttä vastaan on taisteltu käymällä kouluja, elämällä menojen mukaan ja kuten oma kasvattiperheeni osoitti minut adoptoimalla, että muistakin – heikompiosaisista – on pidetty huolta. Tulevaisuutta on suunniteltu kestävältä pohjalta, ei muita enemmäksi vaan asianmukaiseen tarpeeseen. Oikeus, kohtuus ja solidaarisuus kuuluivat työvälineisiin.

Politiikassa luokkatietoisuus ja yhteistyö muiden muutosta haluavien kanssa on itsestään selvyys.

Väisänen pohtii, ettei ole ihme, että kaiken tämän jälkeen tuntee kuuluvansa työväenluokkaan – että haluaa omalla työllään, olipa se sitten taiteen tekemistä, opettajana, siivoojana tai puhelinmyyjänä, puolueen puheenjohtajana olemista, edistää tasa-arvoisempaa maailmaa.

Väisäsen mielestä politiikassa luokkatietoisuus ja yhteistyö muiden muutosta haluavien kanssa on itsestään selvyys – ihmisten yli ei kävellä, suuta ei tukita. Työmieheltä tai –naiselta ei viedä sitä arvokkainta: oikeutta itse omalla työllään rakentaa omaa ja koko perheen perusturvaa.

Emme niele myrkytettyjä suupaloja!

Väisäsen mukaan on laajan vasemmistolaisen kentän tehtävä kertoa työmiehen ja työnaisen unelmasta – toisenlaisesta yhteiskunnasta, jossa kaikki ei tapahdu suurpääoman, bisneksen, pankkien ja ahneuden ehdoilla.

– Toisin voi tehdä. Ihmisen ehdoilla voidaan yhteiskuntaa kehittää. On meidän tehtävä kertoa porukoille, että meillä kaikilla on oikeus parempaan, että rahanvallalla, suurpääomalla – rikkailla ei ole ylivaltaa päättää meidän asioista, meidän perusturvasta, rauhasta ja paremman tulevaisuuden rakentamisesta, koulutuksesta ja koko yhteiskunnan kehittämisestä.

Kapitalismin vastaisuus, kommunismi ja radikaali vasemmistolaisuus kiinnostavat tänään.

Vastavirta-festivaalin kaltaisista eurooppalaisista lehtijuhlista tulee viestiä siitä, että kapitalismin vastaisuus, kommunismi ja radikaali vasemmistolaisuus kiinnostavat tänään.

– En ylläty tästä, koska kyllä me tuomme tähän tilanteeseen ja tähän keskusteluun jotain sellaista uutta, mistä porvarit eivät osaa edes unelmoida. Meille kommunisteille on päivän selvää, ettemme suostu nielemään bisnespoliitikkojen myrkyttämiä suupaloja ja työläisiä, työttömiä, eläkeläisiä, lapsiperheitä ja opiskelijoita riistäviä budjetteja. Emme suostu salonkien puudeleiksi syömään porvarin kädestä valheellisia lupauksia markkinoiden paratiisista, lataa Väisänen.

Vasemmiston nousu mahdollista

Radikaali vasemmistolainen visio torjuu politiikan, jonka johdosta työläinen joutuu myymään ainoaa omistamaansa, osaamista ja työtä, sellaiseen hintaan, jolla ei työläinen itse omaa perusturvaa pysty rakentamaan. Se torjuu työläisen riiston ja orjuuttamisen ja taistelee paremman perusturvan ja työehtojen puolesta.

– Porvarit ovat politiikallaan ajaneet meidät köyhyyteen, joka nostaa ihmisessä esiin pienuuden kuten rasismin ja fasismin. Leikkauspolitiikka on näyttänyt, että ihmisten peruspalveluista supistetaan samaan aikaan kun rahaa uusiin asehankintoihin kuitenkin löytyy.

"Olemme internationaali vaihtoehto impivaaralaisuudelle."

Väisäsen mielestä nyt on työväenluokan voimaantumisen aika.

– Olemme internationaali vaihtoehto impivaaralaisuudelle. Entistä useammat meistä ovat myös Suomessa tulleet kaduille osoittamaan joukkovoimaa porvaripolitiikkaa vastaan. Siitä kertovat suuret mielenosoitukset rasismia ja fasismia vastaan sekä Joukkovoiman mielenosoitukset leikkauspolitiikkaa vastaan. Luokkatietoisuus sekä pluralistinen ja feministinen yhteistyö muiden muutosta haluavien kanssa on nyt ajankohtaista. Radikaalin vasemmiston uusi nousu on mahdollista.

Brexit hyvä uutinen

Väisänen muistuttaa, että luokkataistelu on aina luonteeltaan kansainvälistä. Esimerkiksi brittien johtopäätös irtaantua Euroopan Unionista antoi pohjoiseen ja Euroopan vasemmistoon merkittävän EU-kriittisen viestin.

– Meille suomalaisille kommunisteille Brexit on hyvä uutinen. Suurpääoman projekti on saanut historiallisen kolhun. Työväenliikkeen ja vasemmiston on kuitenkin syytä kääriä hihat ylös ja katsoa perusasioihin; tulonjakoon ja sen ristiriitaan.

"Kapitalistisen voitontavoittelun sijasta on asetettava tärkeimmäksi tavoitteeksi ihmisten ja luonnon hyvinvointi."

SKP linjaa edustajakokousasiakirjoissaankin, että eurooppalaisen yhteistyön on perustuttava kansalaisten perusoikeuksien, työväen etujen, demokratian ja kansojen itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen.

– Se edellyttää suurpääoman, erityisesti kansainvälisen finanssipääoman vallan rajoittamista ja finanssikapitalismin ideologian murtamista. Kansantaloudet on vapautettava uusliberalistisen eurokurin, pankkivallan ja rahaliiton kahleista kehittämällä kauppaa ja muuta yhteistyötä niin, että kunkin maan erityiset tarpeet ja kehityksen erot voidaan ottaa joustavasti huomioon myös raha- ja valuuttapolitiikassa. Kapitalistisen voitontavoittelun sijasta on asetettava tärkeimmäksi tavoitteeksi ihmisten ja luonnon hyvinvointi.

SKP kansainvälisillä puhujalavoilla

Työväenliikkeen voima on aina ollut sen yhtenäisyydessä. Väisäsen mukaan globaalissa maailmantaloudessa myös vasemmiston on kyettävä entistä paremmin liittolaispolitiikkaan ja sopimaan työmiehen ja työnaisen parhaasta.

– Tämä ei ole ristiriidassa maailman muiden työläisten ja köyhien tai ympäristön kanssa. Euroopan vasemmisto, Euroopan unionin kommunististen puolueiden ja maailman kommunististen ja työväenpuolueiden verkostot ovat Brexitin jälkeen tärkeitä työkaluja, joita tarvitaan, kun vahvempaa työväen Eurooppaa ja toisenlaista maailmaa rakennetaan.

SKP:n toverit osallistuvat lokakuussa Euroopan vasemmiston kokoukseen Unkarissa, maailman kommunististen puolueiden kokoukseen Vietnamin Hanoissa, Kreikan Syrizan kongressiin ja Kööpenhaminan EU-kurjistamisen vastaiseen foorumiin marraskuussa sekä Portugalin kommunistisen puolueen kongressiin joulukuussa.

– Kaikilla näillä kansainvälisillä puhujalavoilla me nousemme rakentamaan kamppailua imperialismia, sotaa, uusliberalismia ja EU:n kuripolitiikkaa vastaan, toteaa Väisänen.

Vastavirta-festivaalin ohjelma >>>

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.