Ihmisoikeudesta kauppatavaraksi
* * * * * * * * * * * * * * * *
"Vesi on tuote, joka normaalisti olisi ilmainen, ja meidän tehtävämme on myydä sitä"
(Gerad Mestrallet, vesiyhtiö Suezin hallituksen puheenjohtaja)
* * * * * * * * * * * * * * * *
Yksi uusliberalistisen yksityistämispolitiikan pahamaineisimmista hirviölapsista on maailman vesivarojen ja vesihuollon yksityistäminen. Ja toisin kuin kansanedustaja Kimmo Kiljunen Suomen sosiaalifoorumin keskustelussa huhtikuussa yritti väittää, Euroopan unioni on Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston ja muiden ylikansallisten organisaatioiden ohella mitä suurimmassa määrin sotkeutunut siihen.
Vaikka kaikkialla maailmassa on vain huonoja tai katastrofaalisia kokemuksia veden ja vesihuollon yksityistämisestä, EU puskee asiassa eteenpäin.
EU: Vesihuolto avattava kilpailulle
Enemmän tietoa on siitä, miten EU on toiminut julkisella makrotasolla.
Maailman kauppajärjestön WTO:n GATS- eli palvelukauppaneuvotteluissa EU on esittänyt vesihuollon avaamista kansainväliselle kilpailulle.
Kansainvälisten vesimarkkinoiden arvoksi arvioidaan 800 miljardia dollaria vuodessa. Eurooppalaiset suuryhtiöt pitävät monopolia vesimarkkinoilla. Eurooppalaiset yhtiöt Suez ja Veolia Environnement kaksin hallitsevat kahta kolmasosaa vesimarkkinoista. EU pyrkii laajentamaan näiden yritysten markkinoillepääsymahdollisuuksia WTO:n kautta.
Corporate Europe Observatory -kansalaisjärjestön tutkijan Christina Deckwirthin mukaan vesipalvelujen "vapauttaminen" on ollut yksi EU:n komission päätavoitteista neuvotteluissa palvelukaupan vapauttamisesta sekä monenkeskisellä tasolla (WTO) että kahdenvälisissä ja alueellisissa neuvotteluissa (EU–Mercosur, EU–ACP).
Sekä vesiyhtiöiden että EU:n kauppavirkailijoiden mantra on, ettei yksityisten yritysten tulo vesimarkkinoille tarkoita veden muuttumista kauppatavaraksi, kyse on ainoastaan palvelun tarjonnasta. Ero on kuitenkin hiuksenhieno: vaikka veden lähde ei olisi yksityisessä omistuksessa, mutta infrastruktuuri on, vettä ei toimiteta, ellei siitä makseta.
Kuten EU:n kehitysosaston virkailijatkin ovat tunnustaneet, yksityiset vesiyritykset palvelevat kehitysmaissa vain kaupungeissa asuvaa pientä vähemmistöä. Harvemmin vesifirmat ovat onnistuneet lunastamaan lupauksiaan. Vesimaksut ovat nousseet, palvelu pelaa vain niiden kohdalla, joilla on varaa maksaa. Järjestelmän huoltoon ja ylläpitoon ei haluta satsata.
EU:n lähestymistapa kuitenkin on, että yksityisiä osapuolia tarvitaan, jotta kansainvälisesti sovitut vesi- ja saniteettitavoitteet voidaan saavuttaa.
Sekä EU-maiden kansanedustajat että kansalaisjärjestöt ovat ihmetelleet, miten EU voi vaatia kehitysmaita avaamaan vesihuoltonsa kilpailulle, vaikka ei itse ole valmis samaan. Ollessaan vielä EU:n kauppakomissaari, nykyinen WTO:n pääjohtaja Pascal Lamy selitti, ettei asiassa ei ole mitään ristiriitaa. "Maat ovat erilaisia. Vesi ei ole kaikkialla julkinen hyödyke."
Yksityistämisen elin PPIAF
Vähemmän tiedetään siitä, millaisten bulvaanien avulla EU ajaa veden yksityistämistä.
Vuodesta 2005 lähtien EU on rahoittanut julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksiin erikoistunutta neuvoa-antavaa elintä PPIAF:ia (Public-Private Infrastructure Advisory Facility), joka antaa teknistä apua sellaisten ihmisille elintärkeiden infrastruktuurin osien kuin veden ja viemäröinnin yksityistämisprosesseissa.
Vuodesta 1999 PPIAF on käyttänyt yli 22 miljoona euroa 37:ssä köyhässä maassa yksityisen vesimallin toteuttamiseksi. Tämä malli marginalisoi suuria osia väestöstä ja on saanut aikaan levottomuuksia.
YK ja jotkin köyhien maiden hallitukset tunnustavat virallisesti juomaveden saannin ihmisoikeudeksi. Käytännössä kelvollisen juomaveden saaminen on kuitenkin toiveunta noin 1,1 miljardille ihmiselle, ja sitä pidetään nyt monissa maissa markkinapalveluna. Sen sijaan, että monikansalliset ja bilateraaliset kehitysjärjestöt turvaisivat tämän perusoikeuden, ne näyttelevät avainroolia vesi- ja viemäripalvelujen yksityistämisessä eteläisen pallonpuoliskon maissa.
EU:n komissio on myöntänyt PPIAF:lle Euroopan kehitysrahastosta (EDF) yhteensä yksi miljoonaa euroa aina kahden vuoden jaksoksi. EuropeAid, Euroopan yhteisön kehitysyhteistyöjärjestö, on osallistunut useisiin PPIAF:n toimeenpanoelimen kokouksiin ja on syventänyt osallistumistaan ACP Business Climate Facilityn eli BizClimin kautta. Tämä elin avustaa yksityissektorin kehittämistä Afrikassa sekä Karibian ja Tyynenmeren alueella (ACP) ja saa koko rahoituksensa Euroopan kehitysrahastolta.
PPIAF:n tehtäväksi sanotaan kauniisti "auttaa poistamaan köyhyys ja saavuttamaan kestävä kehitys kehitysmaissa helpottamalla yksityisen sektorin osallistumista infrastruktuurien kehitykseen". Tämän päämäärän saavuttamiseksi PPIAF avustaa yksityisen sektorin alullepanossa ja sen yksityistämisen mallin valitsemisessa, jota on määrä soveltaa vesi-, energia-, liikenne- ja tietoliikennealalla. Se myös tukee yleisen mielipiteen taivuttelussa näiden "uudistusten" kannalle.
Kansalaisjärjestöjen ehdotukset
Kansalaisjärjestöt arvostelevat sitä, että julkisten kehitysrahastojen varoilla maksetaan neuvonantajille, joiden tyrkyttämät mallit ovat järjestelmällisesti epäonnistuneet tuottamaan elintärkeitä palveluja väestön köyhimmille osille ja joissakin tapauksissa sytyttäneet isoja yhteiskunnallisia selkkauksia (esimerkiksi"vesisota" Boliviassa vuonna 2000), ja jotka toisaalta manipuloivat yleistä mielipidettä. Näin kansalaisjärjestöt syyttävät PPIAF:ää sekaantumisesta maiden sisäiseen, julkisten palvelujen tuottamismallia koskevaan väittelyyn.
Kymmenet kansalaisjärjestöt kaikkialta maailmasta ovatkin vaatineet EU:n komissiota lopettamaan PPIAF:n tukemisen. Järjestöt ehdottavat, että EU sen sijaan luo mekanismin tuen antamiseksi vain uudistuksille julkisella sektorilla ja julkisten elinten yhteistyölle vesisektorilla.
Tutkimus on paljastanut, että ainakin 17:ssä maassa 37:stä yksityistäminen on ylikansallisten rahoituslaitosten ehto avustusten, lainojen ja velkahelpotusten saamiselle, Kansalaisjärjestöjen mukaan PPIAF näyttelee keskeistä roolia tässä painostuksessa, jotta kehitysmaat yksityistäisivät vesisektorinsa.
EU:n komissio on kuitenkin sulkenut korvansa näiltä kannanotoilta ja julistanut toistuvasti, että tuki yksityisen sektorin kehittämiselle on sen kehityspolitiikan keskeinen elementti. Tämän kannan mukaisesti EU on muun muassa antanut joukolle ACP-maita lähes kolme miljardia euroa, jotka on korvamerkitty edistämään yksityisen sektorin liiketoimintaa muun muassa vesi- ja energia-alalla. Osittain yksityistämislinja on naamioitu kiertoilmaisulla "julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus".
ERKKI SUSI
* * * * * * * * *
F A K T A :
* * * * * * * * *
Yksityistämistyypit
On olemassa veden yksityistämisen kaksi päätyyppiä, joita joskus kutsutaan "brittiläiseksi malliksi" ja "ranskalaiseksi malliksi" Ensin mainittu merkitsee sekä vesi- ja viemäröintiverkoston, vedenkäsittelylaitosten ym. että niiden toiminnan yksityistämistä, kun taas jälkimmäisessä verkostot ja laitteistot pysyvät julkisessa omistuksessa.
Tavallisessa yksityistämisrakenteessa, jossa laitteistot pidetään julkisina ja palvelutoiminnot yksityistetään, on kolme päätyyppiä sen mukaisessa järjestyksessä, miten ne lisäävät riskiä siirtyä kokonaan yksityiselle operaattorille:
– hoitosopimus, jonka puitteissa yksityinen toimija vastaa vain järjestelmän pyörittämisestä maksua vastaan. Investoinnin rahoittaa ja toteuttaa tyypillisesti julkinen sektori, mutta toimeenpano voidaan delegoida.
– vuokrasopimus, jonka puitteissa laitteistot vuokrataan yksityiselle toimijalle, joka kerää kustannukset (+ voittoa) käyttäjiltä. Kuten yllämainitussa tyypissä, investoinnin rahoittaa ja toteuttaa tyypillisesti julkisen sektori, mutta toteutus voidaan delegoida.
– toimilupa, jonka puitteissa yksityinen toimija vastaa koko järjestelmän pyörittämisestä, mukaan lukien suunnittelua ja investoinnin rahoitus.
Kaikki nämä tyypit voivat sisältää myös julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden, jossa toimiva yhtiö on laitteistojen julkisen omistajan ja yksityisen yhtiön yhteisyritys.
Ylikansallisia vesiyhtiöitä
Teollisuusmaailman raamatun Masons Water Yearbookin (2004/5) mukaan yksityiset vedentoimittajat palvelevat 545:tä miljoonaa ihmistä eli yhdeksää prosenttia maailman väestöstä.
Kolmesta suurimmasta ylikansallisesta vesialan firmasta SUEZ palvelee 117,4 ihmistä ympäri maailman, Veolia Environnement (entinen Vivendi Environnement) 108,2 miljoonaa ja RWE 69,5 miljoonaa (ennen sen suuren tytäryhtiön Thames Waterin myymistä Kemble Waterille).
Seuraavaksi suurimmat pelurit ovat selvästi alemmassa kastissa: Aguas de Barcelona (35,2 milj.), SAUR (33,5), SABESP (25,1) ja United Utilities (22,1).
Poikkeuksellisesti yksikään näistä yhtiöistä ei ole yhdysvaltalainen. Kolmesta suurimmasta SUEZ ja Veolia ovat ranskalaisia ja RWR saksalainen.