Hyökkäystä Gazaan ja Libanoniin suunniteltu pitkään

04.08.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 27/2006.

Toisin kuin valtamedia sitkeästi väittää, nykyinen tilanteen kärjistyminen sotatoimiksi Gazassa ja Libanonissa ei alkanut siitä, että kolme israelilaista sotilasta siepattiin Gazan ja Israelin rajalla (25.6.) ja Libanonissa (12.7.). Sotilaiden sieppaaminen oli pelkkä tekosyy.


Sitä ennen Israel oli USA:n ja EU:n suosiollisella avustuksella pannut palestiinalaiset taloudelliseen ja diplomaattiseen saartoon, koska nämä olivat parlamenttivaaleissaan äänestäneet "väärin" Hamasin voittajaksi ja hallituksen johtoon. Ja sitä ennen Israel oli suorittanut lukuisia tuhoisia terrori-iskuja palestiinalaisia siviilejä ja Hamasin johtohenkilöitä vastaan sekä vanginnut suuren määrän Hamas-johtoisen hallituksen ministereitä ja Hamasin kansanedustajia.


Päivää ennen ensimmäistä sieppausta Israelin joukot tunkeutuivat Gazaan ja pidättivät so. sieppasivat kaksi palestiinalaista siviiliä.


Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että Israelin hallitus tähtäsi palestiinalaishallituksen kaatamiseen, Hamasin yksipuolisesti julistaman tulitauon murtamiseen ja koomassa olevan rauhanprosessin hautaamiseen.




Taustasuunnitelmat ja -operaatiot



Israelin aggression kiihdyttämisessäkään ei ollut kyse mistään ad hoc -päähänpistosta, vaan jo vuosia sitten laaditun suunnitelman toteuttamisesta. Voidaan väittää, että saman suunnitelman toteuttamista on myös nyt tapahtuva sotatoimien eskalaatio.


Richard Perle ja muut Bushin hallinnon uuskonservatiivit laativat vuonna 1996 Israelin hallitukselle suunnitelman nimeltä A Clean Break; Strategy for Securing the [Israeli] Realm. Suunnitelma tähtää Israelin "potentiaalisten kilpailijoiden kaatamiseen alueella ja Lähi-idän kartan uudelleen piirtämiseen". Se tähtää myös täydelliseen irtiottoon Israelin ja palestiinalaisten aiemman rauhanprosessin periaatteista ja lähtökohdista.


Hyökkäys Irakiin maaliskuussa 2003 oli osa tämän suunnitelman ja Bushin hallinnon omien suunnitelmien, muun muassa uuskonservatiivisen ajatushautomon Project for the New American Centuryn asiakirjan Rebuilding America\'s Defenses, toteuttamista.


"Operaatio Libanon" eli entisen pääministerin Rafik Haririn murha, sen vierittäminen Syyrian syyksi, Libanonin hallitusvaihdos ja Syyrian alun perin kansainvälisesti hyväksytyn sotilaallisen läsnäolon lopettaminen Libanonissa oli monien asiantuntijoiden mukaan osa näiden suunnitelmien toteuttamista.


Ja pyrkimystä laajentaa sotaa Syyrian ja Iranin vastaiseksi pidetään niinikään osana näiden suunnitelmien toteuttamista. Tässä käytetään hyväksi Syyriaan ja Iraniin kohdistettavia syytöksiä Hamasin ja Hizbollahin tukemisesta ja Iranin osalta "ydinohjelmakriisiä". Irania vaaditaan luopumaan uraanin rikastamisesta, johon sillä on ydinsulkusopimuksen nojalla oikeus.


Kaiken taustalla on taistelu alueen sotilasstrategisesta herruudesta ja luonnonvarojen hallinnasta sekä dollarin aseman säilyttämisestä hallitsevana öljyvaluuttana.




Hyökkäyksestä päätettiin 17.–18. kesäkuuta



Kuten riippumattomat uutislähteet ja San Francisco Chronicle -lehti ovat kertoneet, itse Israelin hyökkäykset Gazaan ja Libanoniin olivat suunniteltu tapahtuma. Sen suunnittelivat yhdessä Israelin viranomaiset ja Bushin hallinnon jäsenet. Kesäkuun 17.–18. päivänä entinen Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Likud-puolueen kansanedustaja, entinen neuvostoliittolainen "toisinajattelija" Natan Sharansky tapasivat varapresidentti Dick Cheneyn American Enterprise Instituten kokouksessa Beaver Creekissä Coloradossa. Siellä keskusteltiin Israelin lähestyvästä hyökkäyksestä sekä Gazaan että Libanoniin.


Saatuaan Cheneyn täyden tuen hyökkäyssuunnitelmille Netanjahu lensi takaisin Israeliin ja osallistui erityiseen "ex-pääministerien" kokoukseen, jossa kertoi Bushin hallinnon tuesta "Clean Break"-politiikan toteuttamiselle – kaikkien aikaisempien Lähi-idän rauhansopimusten, mukaan luettuna Oslon sopimus, heittämiselle roskapönttöön. Netanjahun lisäksi kokouksessa olivat läsnä nykyinen pääministeri Ehud Olmert sekä entiset pääministerit Ehud Barak ja Shimon Peres.


Tutkivan journalistin Wayne Madsenin washingtonilaiset lähteet väittävät, että USA:n tukemat hyökkäykset Gazaan ja Libanoniin sekä sen jälkeen seuraavat hyökkäykset Syyriaan ja Iraniin ovat se "tapahtuma", jonka ennustetaan tapahtuvan ennen USA:n marraskuisia välivaaleja.



ERKKI SUSI



Lähteitä mm.: Wayne Madsen: Israel and US planned Libanon invasion in June, www.waynemadsenreport.com 22.-26.7.06; Israel\'s "wider offensive" on behalf of Empire. Lenin\'s Tomb, www.uruknet.info 4.8.06; Mike Whitney: The "Honest Broker"s" Plan for occupying Southern Lebanon. www.uruknet.info 29.7.06.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli