Huomenna marssitaan metsien puolesta usealla paikkakunnalla

23.09.2022 - 15:30
(updated: 27.10.2022 - 10:32)
Hallituksen lupauksista huolimatta metsiemme hiilinielut ovat romahtaneet. Kuva Vääksystä/Toivo Koivisto

Metsäluonnon ja hiilinielujen puolesta marssitaan huomenna lauantaina 24.9. Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa, Oulussa ja Raaseporissa. Mielenosoituksilla vaaditaan Suomen hallitusta muun muassa suojelemaan välittömästi kaikki valtion mailla sijaitsevat suojelemattomat luonnonmetsät ja vanhat metsät sekä käynnistämään toimet, joilla suojellaan 30 prosenttia Suomen metsistä.

Sanna Marinin hallitus on hallitusohjelmassaan ottanut tavoitteekseen vahvistaa Suomen hiilinieluja ja -varastoja sekä pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen Suomessa. Lupauksista huolimatta metsiemme hiilinielut ovat romahtaneet, eikä edes valtion omia viimeisiä luonnonmetsiä ole saatu suojelun piiriin, kerrotaan mielenosoituskutsussa.

Kuluneen kesän alussa selvisi, että Suomen maankäyttösektori on ensimmäistä kertaa hiilinielun sijaan päästölähde.

– Tämä on seurausta mm. viime vuoden kovista hakkuista ja puuston kasvun hidastumisesta. Nielujen romahdus on merkittävä uhka Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiselle. Lisäksi metsien voimakas käyttö heikentää lukuisten metsälajien elinympäristöä ja kiihdyttää luontokatoa.

Mielenosoituksen järjestäjien mielestä nyt on aika toimia asetettujen tavoitteiden eteen.

– Hallitus voi vielä pysäyttää hiilinielujen huolestuttavan kehityksen toteuttamalla nielujen pelastusohjelman, jossa määritellään tarvittavat nopeat keinot nielujen parantamiseksi. Suojelemalla monimuotoisuudelle korvaamattomat metsät Suomi voi vielä estää näiden ainutlaatuisten elinympäristöjen katoamisen ja hillitä luontomme köyhtymistä.

Metsämarssin 2022 järjestäjiin kuuluu Climate Move, Ei polteta tulevaisuutta -kampanja, Elokapina, Finnwatch, Fridays for Future, Greenpeace, Ilmastovanhemmat, Ilmastoisovanhemmat, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Meidän metsämme, Natur och Miljö ja Suomen Luonnonsuojeluliitto.

Lisäksi eri paikkakunnilla järjestämässä on myös paikallisia metsien puolesta toimijoita.

Helsingissä marssi kokoontuu la 24.9. klo 13.45 Senaatintorilla.

Tampereella klo 13:30 Keskustorilla.

Jyväskylässä klo 13:45 Yliopiston päärakennuksen edessä.

Oulussa klo 13:45 Toripolliisilla.

Joensuussa klo 13:00 Mäntylän metsä, Pajamäen leikkipaikka.

Raaseporissa klo 13:00 Karjaan työväentalolla.

Lisätietoja metsämarssin kotisivulla.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa