"Huippuyliopisto huiputtaa"

09.03.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 10/2007.

Valtiosihteeri Raimo Sailaksen (sd) johtaman työryhmän esitys Taideteollisen korkeakoulun, teknillisen korkeakoulun ja Helsingin kauppakorkeakoulun yhdistämisestä uudeksi "huippuyliopistoksi" tuomittiin Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden tiistaina järjestämässä mielenosoituksessa huiputuksena.


Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunnan TOKYO:n perusteellisessa kannanotossa todetaan, että Sailaksen työryhmän esitys yhdistetyn yliopiston muuttamisella yksityisoikeudelliseksi säätiöksi pyritään takaamaan yritysmaailmalle voimakas valta-asema. Opiskelijat ja henkilökunta eivät olisi sen jälkeen lainkaan edustettuna yliopiston ylimmässä hallinnossa. Myös rehtorin valinta siirtyisi pois yliopiston sisältä säätiön hallitukselle.




Miten käy taiteen?



TOKYO arvostelee myös sitä, että Taideteollista korkeakoulua tarkastellaan Sailaksen ryhmän raportissa vain teollisen muotoilun kannalta. Raportin mukaan "epäolennaiset opetus- ja tutkimusalat" voidaan karsia pois.


– Taidealojen on vaikea ellei mahdotonta perustella oikeutustaan elinkeinoelämän ohjauksessa, kritisoi TOKYO.


Ylioppilaskunta ihmettelee myös sitä, että Sailaksen ryhmä esittää yksityistettävälle yliopistolle kaksinkertaisia valtionavustuksia, vaikka muuten yliopistojen rahoitusta ja opiskelijoiden opintorahaa ei ole suostuttu kehittämään.



Taideyliopistot yhteen?



Mielenosoituksessa puhunut elokuvataiteen professori Kanerva Cederström esitti "huippuyliopistohankkeen" vaihtoehtona taideyliopistojen yhdistämistä.


SKP on ottanut muun muassa eduskuntavaaliohjelmassaan kantaa yliopistojen yksityistämistä ja kaupallistamista vastaan. SKP on mukana myös maaliskuun lopulla Brysselissä järjestettävässä eurooppalaisen kommunististen ja muiden vasemmistopuolueiden yhteisessä tapaamisessa, jossa kehitetään yhteistoimintaa julkisen koulutuksen oikeuksien puolesta. (TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli