Helsinki nostamassa HKL:n lippujen hintoja

17.08.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 29/2007

Helsingin joukkoliikennelautakunta esittää joukkoliikenteen lippujen hintojen korottamista. Kausilippuihin on tekeillä runsaan kahden prosentin korotukset. Myös ns. arvolipun ja yölipun hintoihin ehdotetaan korotuksia.


Korotuksia perustellaan kaupunginhallituksen yksimielisesti esittämällä budjettiraamilla, jonka mukaan hintoja nostetaan. Lautakunnan esitys syntyi äänestyksen jälkeen. Korotuksen kannalla olivat oikeisto ja vihreät.




Matkustajamäärät vähentyneet



SKP:n ja asukaslistan kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen pitää HKL:n lippujen hintojen korotusta täysin vääränä linjana.


– Helsingin sisäisen joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat supistuneet vuodesta 2001 yli 10 miljoonalla matkustajalla vuodessa Bussiliikenteen matkustajamäärä on vähentynyt kymmeneksellä.


– Pidemmällä aikavälillä muutos on ollut vielä dramaattisempi. Raideliikenteen kehittämisestä huolimatta joukkoliikenteen osuus on pudonnut pääkaupunkiseudulla 66 prosentista 39 prosenttiin 1960-luvun lopun jälkeen.


Lippujen hintojen korottaminen on Hakasen mielestä ristiriidassa kaupungin strategioihin kirjattujen joukkoliikenteen suosimisen ja ekologisesti kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Hän muistuttaa siitä, että liikenne on Helsingissä suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja.




Helsinki tekee jättivoittoja




– Lippujen hintojen korottamiselle ei ole myöskään mitään taloudellisia perusteita, Hakanen toteaa.


Liikennelaitoksen ylijäämä oli viime vuonna 4,9 miljoonaa ja tällekin vuodelle ennustetaan liikevoittoa. Se on kolme kertaa enemmän kuin HKL arvelee saavansa hintojen korotuksella, jos matkustajamäärä ei enää alene. Kaupungin koko talous puolestaan oli viime vuonna peräti 395 miljoonaa euroa ylijäämäinen.


Hakanen muistuttaa, että kaupungin tuki joukkoliikenteelle on selvästi pienempää kuin yleensä eurooppalaisissa suurissa kaupungeissa. Lisäksi kaupungin johto valmistelee yli 500 miljoonan euron keskustatunnelia, joka lisäisi entisestään yksityisautoliikennettä.


SKP:n ja asukaslistan ryhmä on esittänyt joukkoliikenteen tuen nostamista ja lippujen hintojen alentamista. Muut valtuustoryhmät ovat kuitenkin hyväksyneet viime vuosien budjeteissa yksimielisesti oikeiston ajaman linjan, jolla on yhtä aikaa nostettu lippujen hintoja ja harvennettu bussi-, raitio- ja metrovuoroja.


Helsingin valtuustossa on vasemmiston ja vihreiden enemmistö, joka voisi torjua joukkoliikenteen lippujen hintojen korotukset ja ohjata ylijäämistä lisää rahaa joukkoliikenteen ja muiden peruspalvelujen kehittämiseen.


Lippujen hintojen korotus menee seuraavaksi kaupunginhallitukseen ja tulee marraskuussa valtuuston päätettäväksi. (TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli