Helsingissä osoitettiin taas mieltä terveysasemien puolesta

16.09.2005 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja:

Helsinkiläiset osoittivat jälleen tiistaina Terveyskeskuksen edustalla mieltään terveysasemien säilyttämisen puolesta. Aiemmin samana päivänä luovutettiin Vironniemen terveysaseman puolesta kerätty yli 6 000 nimen kansalaisadressi Herttoniemen sairaalassa kokoontuneelle terveyslautakunnalle.


Tarvittaessa nimien keruuta jatketaan ja uusia mielenosoituksia järjestetään.


Helsingin terveyslautakunta päätti siirtää terveysasemia koskevat ratkaisut kahden viikon päästä pidettävään kokoukseensa.


Helsingin terveyskeskuksen tavoitteena on karsia terveysasemista kolmannes viidentoista vuoden aikana. Nykyisten yli 30 terveysaseman sijasta kaupungissa olisi alle 20 terveysasemaa vuonna 2020. Osa lopetettavista terveysasemista on aikomus korvata lähipalvelupisteillä. Ensimmäisinä ovat tulilinjalla Myllypuron, Pukinmäen, Viikin ja Vironniemen terveysasemat.


Kaikkiaan lakkautusuhan alla ovat lähivuosina Suutarila, Puistola, Jakomäki, Malminkartano, Paloheinä, Pukinmäki, Pitäjänmäki, Oulunkylä, Viikki, Myllypuro, Itä-keskus, Vallila, Vironniemi ja Viiskulma.




Yli 6 000 nimen adressi



Vironniemen terveysaseman vastuualueella asukkaat ovat keränneet 6 000 allekirjoituksen adressin oman terveysasemansa säilyttämiseksi. Suomenlinnalaiset, katajanokkalaiset ja kruununhakalaiset ovat ilmaisseet vahvan ja selkeän kantansa laadukkaan ja vaivatta saavutettavissa olevan, väestövastuuperiaatteella toimivan perusterveydenhuollon puolesta.


Adressiteksti kuuluu seuraavasti:


"Me allekirjoittaneet helsinkiläiset Katajanokan, Kruununhaan ja Suomenlinnan asukkaat vetoamme terveyslautakuntaan terveydenhuollon peruspalvelujen puolesta. VIRONNIEMEN TERVEYSASEMAA EI SAA LOPETTAA. Päinvastoin terveysasemia on kehitettävä täyden palvelun asemiksi väestövastuuperiaatteen pohjalta."




Vironniemen puolesta taisteltu pitkään



Suomenlinna-seura, Katajanokka-seura, Kruununhaka-seura ja Kruununhaan asukasyhdistys muistuttavat, että Vironniemen terveysaseman puolesta ei olla liikkeellä ensimmäistä kertaa. Vuonna 2002 oman terveysaseman puolesta kerättiin 2 500 asukkaan adressi kolmesta kaupunginosasta, mikä tuottikin myönteisen tuloksen: Vironniemen terveysasema sai jatkaa toimintaansa, mutta typistettynä, sillä valitettavasti Suomenlinna menetti lähipalvelunsa.


Vuonna 2003 lakkautuksen jälleen uhatessa Vironniemen terveysasemaa kerättiin lähes sadan nimekkään suomenlinnalaisen, katajanokkalaisen ja kruununhakalaisen adressi, jossa vedottiin terveysaseman toiminnan puolesta, sen siirtosuunnitelmia vastaan. Tälläkin kertaa tulos oli myönteinen, terveyslautakunta huomioi asukkaiden mielipiteen ja perustelut.


Vironniemen terveysaseman lopettamisella olisi kielteisiä vaikutuksia alueen muihinkin peruspalveluihin. Kuten 16.08.05 terveyslautakunnalle jätetyssä Kruununhaka-seuran, Katajanokka-seuran, Suomenlinna-seuran ja Kruununhaan asukasyhdistyksen kannanotossa todetaan, terveysaseman lopettaminen merkinnee apteekkipalvelujen loppumista Kruununhaassa, missä on toiminut yksi kaupungin vanhimmista apteekeista. Lisäksi samanlainen kohtalo uhkaa Katajanokan apteekkia.


Oma terveysasema – myös Viikissä ja Myllypurossa – kohottaa järjestöjen mukaan mukaan alueensa statusta, tukee paikallista yrittäjyyttä, vahvistaa helsinkiläistä identiteettiä ja auttaa asukkaita tuntemaan kaupungin omakseen.



(TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli