Helsingin Kallion korttelijuhla puhalsi yhteishenkeä kaupunginosaan

10.08.2011 - 11:47
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Viikonloppuna tuhansia ihmisiä kerännyt Kallio Block Party sujui ilman haavereita. / Juha Säijälä |

Kallio Block Partyn, helsinkiläisen kuulun kaupunginosan oman korttelijuhlan – kadunvaltauksen ja festivaalin sekoitelman – idea syntyi keväällä ensimmäisessä Kallio-liikkeen tapaamisessa. Tällöin joukko kalliolaisia ja alueesta välittäviä kerääntyi yhteen miettimään, kuinka Kallion solidaarista yhteishenkeä voitaisiin konkretisoida ja tuoda esille.

– Kesän korvella saimme kasaan erittäin innostuneen ja osaavan ryhmän, jotka alkoivat pikkuhiljaa haalia kasaan bändejä, artisteja, kaupungin lupia, vessoja, PA:ta ja kaikkea, mitä korttelijuhlat tarvitsivat, tapahtuman tuottaja Inari Penttiläkertoo.

Elokuun ensimmäisenä lauantaina vietettyjen juhlien järjestelyyn antoi panoksensa noin nelikymmenhenkinen joukko, neljätoista bändiä ja artistia sekä joukko erilaisia tapahtuman tukijoita. Budjetti pysyi hämmästyttävän pienenä:

– Keräsimme varat eli noin 400 euroa Kallion Torkkelinmäen kirpputoritapahtumissa myyden omia ja lahjoituksina saamiamme tavaroita. Lisäksi haimme kaupungin lähikulttuuriavustusta, jota edelleen odotamme loppulaskujen maksuun, Penttilä valaisee.

Flemari haltuun

Kalliossa soikin viime lauantaina monipuolinen musiikki, ihmiset ottivat kaupunginosan ja sen keskeisen kadun, Flemarin, haltuunsa. Tapahtuma onnistui yli järjestäjien odotusten.

– Saimme paikalle tuhansia ihmisiä, jotka nauttivat Fleminginkadun kävelykadusta iltapäivän verran tanssien, tuttujen ja tuntemattomien kanssa seurustellen ja upeista artisteista nauttien. Tällaiseen juhlahumuun ei kaikilla ole varaa, siksi olikin erityisen hienoa kuulla asunnottomien kanssa työskentelevältä, että tapahtuma keräsi myös Kallioon kuuluvia asunnottomia.

Asunnottomien läsnäolon lisäksi Inari Penttilälle erityistä iloa toivat tanssivat ja keskellä autotietä leikkivät lapset; kerrankin kaupungissa sai riehua keskellä katua vailla pelkoa autoista. Suurin yleisöryhmä oli sen tekijöiden näköistä nuorta kaupunkikulttuurin suurkuluttajaa.

– Meitä järjestäjiä lämmitti erityisesti se iloinen ja Kalliota kunnioittava fiilis, mikä tuhansista osallistujista huokui. Paikat olivat tapahtuman jälkeisenä aamuna paremmassa kunnossa kuin aamulla ennen tapahtumaa, jolloin jouduimme heti alkajaisiksi siivoamaan Matti Heleniuksen puiston roskista.

Ihmiset kunnioittivat aluetta ja pitivät huolen, että tapahtuma sujui mukavasti. Usein liiankin tavanomaiset näyt Kalliossa rähinöitsevistä humalaisista puuttuivat täysin. Ensiapuhenkilökunta vaihtoi kaksi vanhaa laastaria uusiin. Yhtään uutta haaveria ei tapahtumassa tullut.

– Sen sijaan yhä useammat kalliolaiset tuntevat nyt naapureitaan ja muita alueella asuvia. Tiedämme, että me asukkaat voimme ottaa kadut haltuun ja muuttaa ne iloiseksi korttelijuhlaksi.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.