Harkittu provokaatio

10.02.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 6/2006.

Maailman ja Suomenkin valtamedia tekee parhaansa peittääkseen suurelta yleisöltä sen, mistä profeetta Muhammedia esittävien pilakuvien julkaisemisessa ja julkaisua seuranneissa muslimien mielenosoituksissa on kyse.


Muhammedin muun muassa terroristiksi esittävien pilakuvien julkaisemisella ei tietenkään ollut mitään tekemistä sanan- ja lehdistönvapauden kanssa. Eikä muslimien raivostuminen pilakuvista johtunut "sivilisaatioiden selkkauksesta" eikä edes profeetan kuvallisen esittämisen sopimattomuudesta, vaan siitä, että rasistisissa ja muslimeja syvästi häpäisevissä kuvissa koko maailman muslimit Muhammedin kautta leimattiin väkivaltaisiksi terroristeiksi.


Ei siis riittänyt, että muslimit pantiin valheellisesti vastuuseen New Yorkin, Pentagonin, Madridin, Lontoon ja Balin terrori-iskuista. Ei riittänyt, että Afganistan ja Irak miehitettiin ja että miehityksen aikana on häpäisty, kidutettu ja murhattu satoja tuhansia muslimeja. Ei riittänyt, että islaminuskoisia maahanmuuttajia vastaan läntisissä maissa on kohdistettu rasistinen viha- ja karkotuskampanja. Tarvittiin vielä uutta provokaatiota.


Valtamedia on ketterästi keksinyt uusia muslimeihin kohdistuvia salaliittoteorioita suunnatakseen huomion pois todellisesta salaliitosta. Niiden mukaan jotkin muslimitahot tai -valtiot tarttuivat myöhäsyntyisesti tanskalaisen Jyllands-Posten-lehden jo syyskuussa julkaisemiin pilakuviin masinoidakseen mielenosoituksia ja mellakoita.


Asian todellinen tausta on seuraava:


Jyllands-Postenin "kulttuuritoimittaja" Flemming Rose julkaisi syyskuussa pilakuvat tiettävästi tarkoituksella saada aikaan nyt nähdyn kaltainen reaktio muslimimaailmassa. Rosella on läheiset suhteet USA:n sionististiseen ja uuskonservatiiviseen ryhmään, muun muassa sen yhteen ideologiin Daniel Pipesiin, jonka mukaan ainoa tie rauhaan Lähi-idässä on "Israelin totaalinen sotilaallinen voitto". Tavattuaan Pipesin lokakuussa 2004 Rose julkaisi tätä ylistävän artikkelin, jossa muun muassa rinnastettiin "militantti islamilaisuus" fasismiin ja kommunismiin. Ironista sinänsä, sillä Jyllands-Posten kannatti aikoinaan Saksan ja Italian fasismia.


Provokaatio ei kuitenkaan toiminut. Mutta toisin kuin nyt väitetään, Tanskan muslimit reagoivat pilakuvien julkaisuun välittömästi rauhanomaisin protestein ja yrittivät vedota maan oikeusjärjestelmään – turhaan.


Kun pilakuvien julkaisemisesta Tanskassa ei saatu haluttua reaktiota, provokaatiota päätettiin laajentaa, ensin julkaisemalla pilakuvat Norjassa ja sitten helmikuun alussa samanaikaisesti Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Belgiassa, Hollannissa, Espanjassa, Sveitsissä, Islannissa ja Unkarissa. Ajoitus viittaa siihen, että toimenpide oli koordinoitu. Uudelleenjulkaisua perusteltiin täysin valheellisella selityksellä, että näin haluttiin osoittaa solidaarisuutta tanskalaisten kollegoiden taistelulle sananvapauden puolesta.


Tietenkään sananvapaudesta ei ollut hetkeäkään kyse. Tiettävästi pilakuvien julkaisun laajentamisella haluttiin provosoida Lähi-idässä väkivaltaisia protesteja, joita voitaisiin käyttää maahanmuuttajien vastaisen kampanjan laajentamiseen Euroopassa, Israelin palestiinalaisia vastaan harjoittaman väkivallan ja USA:n Irakissa suorittaman kansanmurhan ja öljyvarojen rosvouksen puolustamiseen sekä sen osoittamiseen, että "sivilisaatioiden yhteentörmäys" on todellisuutta eikä Samuel Huntingtonin palturia. Pelon ja vihan ilmapiiriä tarvitaan myös työtätekevien etujen ja kansalaisvapauksien polkemiseksi sekä poliisivaltioiden pystyttämiseksi.


Väkivaltaisia protesteja seurasikin rauhanomaisten lisäksi. Provokaatio onnistui. Ja se kohdistuu muslimien ohella meitä kaikkia vastaan.


Muslimien suuttumus ja protestit ovat olleet sinänsä täysin oikeutettuja. Mutta ovatko muslimit antaneet johtaa itsensä ansaan? Kysymys on tärkeä sen vuoksi, että jotain vielä paljon vakavampaa voi seurata.


USA väitetään valmistelevan osittain taktisin ydinasein tehtävää hyökkäystä Irania vastaan. Ja varapresidentti Dick Cheneyn USA:n strategiselle esikunnalle Stratcomille antaman tehtävänasettelun mukaan hyökkäys olisi "vastaus" toiseen "syyskuun 11. päivän tyyppiseen" terrorihyökkäykseen.


Nyt aikaansaadussa ilmapiirissä mistä tahansa aidosta tai masinoidusta terrorihyökkäyksestä USA:ssa tai Euroopassa (vaikkapa Torinon olympiakisoissa) olisi helppo syyttää muslimeja. Semminkin kun Osama bin Ladenin lähettämäksi väitetty ääninauhakin putkahti äskettäin sopivasti julkisuuteen.


Meille suomalaisille viime aikojen tapahtumien pitäisi taas kerran opettaa, kuinka vaarallista meille on tulla sotketuksi yhdysvaltalaisen ja eurooppalaisen imperialismin etuihin sekä EU:n ja Naton politiikkaan. Varoittavana esimerkkinä toinen pohjoismaa, jonka maine ja markkina-asemat ovat pitkiksi ajoiksi tuhoutuneet muslimimaissa. Ja oli vain hyvää onnea, ettei paljon puhuttuja sinkkiarkkuja jo jouduttu täyttämään Afganistanissa Suomeen lähetettäväksi.



(ES)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli