Halonen ja Putin tapasivat – kaikki hyvin?

17.12.2004 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: (TA)

Suomen ja Venäjän presidentit tapasivat tiistaina Pietarissa. Lyhyestä tapaamisesta kerrottiin julkisuuteen, että maittemme väliset suhteet ovat kunnossa. Tarja Halonen kutsui Vladimir Putinin myös vastavierailulle Suomeen.


Voidaanko siis todeta, että kaikki on taas hyvin? Presidentti Putin antoi tähän omalta osaltaan vastauksen todetessaan lehdistölle Venäjän toivovan, että "Suomi tekee oman myönteisen panoksensa Venäjän ja Euroopan unionin kumppanuuden kehittämiseksi".


Tänä syksynä Venäjältä esitetyt monet kriittiset puheenvuorot Suomen linjan suhteen ovatkin liittyneet paljolti EU:n ja Venäjän välisiin ongelmiin. Niissä on kuvastunut Venäjän huoli Euroopan uudelleenjakamisesta ja Naton laajenemisesta Venäjän rajoille.


– EU:n ja Venäjän välinen epäluottamus ja kiistat osoittavat, että Suomi tarvitsee omaa Venäjä-politiikkaa. Maittemme suhteiden ja yhteistyön kehitystä ei pidä jättää sen varaan, millaiset ovat kulloinkin EU:n suhteet Venäjään, totesi viime sunnuntaina Oulussa puhunut SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen.


– Viime aikoina useilta eri tahoilta Venäjältä esitetyt kriittiset puheenvuorot kertovat siitä, millaisiin ongelmiin johtaa Suomen ulkopolitiikan alistaminen yhä enemmän EU:n päätöksille. Samalla ne varoittavat kytkemästä maamme turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa EU:n ja Naton kautta suurvaltojen välisiin ristiriitoihin, joihin Venäjän edustajien kriittiset lausunnot ovat liittyneet.



Suomi sillanrakentajaksi?



Hakanen piti kansalaisten aliarvioimisena sitä, jos uskotellaan Venäjän presidentin erityisedustajan, duuman ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien puheenjohtajien, suurlähetystön kakkosmiehen ja monien muiden esittämän kritiikin johtuneen "tietämättömyydestä".


– Mitä muuta kuin epäluottamusta on Venäjällä voinut synnyttää se, jos Suomen hallitus ei halunnut toimia sillanrakentajana EU:n ja Venäjän välisissä kiistoissa, Suomea on viety EU:n taistelujoukkoihin ilman YK:n tai Ety-järjestön valtuutusta ja maatamme on kytketty yhä tiiviimmin Natoon?


– Elinkeinoelämän valtuuskunnan, oikeiston ja Helsingin Sanomien kaltaisten valtamedioiden kampanjointi Suomen liittoutumattomuutta vastaan ja Natoon liittymisen puolesta on ollut suorastaan provokatiivista tilanteessa, jossa USA ja Nato muodostavat Venäjän ympärille yhä tiiviimpää sotilastukikohtien verkostoa, Hakanen katsoo.


Hakasen mielestä Suomen ja Venäjän yhteistyön kehittämisessä tarvitaan myös uusia aloitteita esimerkiksi maakaasuverkoston laajentamiseksi, venäjän kielen opiskelun lisäämiseksi, itärajan yli tapahtuvan yhteistyön helpottamiseksi ja harmaan työvoiman markkinoiden rajoittamiseksi.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli