Hallitus leikkaa kunnilta miljarditolkulla

17.10.2013 - 15:46
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Hallitus leikkaa rajusti kunnilta. / OS |

Jyrki Kataisen sixpack-hallitus on päättänyt kurittaa kuntia oikein kunnolla.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savela on laskenut, että hallituksen tekemien leikkausten johdosta jää kunnilta saamatta vuosina 2012-2017 valtionosuuksia peräti 6,6, miljardia euroa.  

Savelan mukaan kuntien taloudellista ahdinkoa pitäisi nyt helpottaa roimasti.

– Pääomatulot olisi hyvä pistää kunnallisverolle. Näin saataisiin kunnille lisää rahaa jopa kaksi miljardia euroa. Myös valtionosuuksien leikkauksia pitää perua, listasi Savela.

Kunnilla olisi tilaisuus kehittää omaa tuottavaa toimintaa. Myös palvelujen yksityistämisestä kannattaisi Savelan mielestä luopua. Yksityisten palvelujen ostaminen tulee selvästi kalliimmaksi kuin palvelujen tuottaminen kuntien omana toimintana.

Julkinen talous väitettyä paremmassa kunnossa

Suomen julkisen talouden alijäämä ja velka eivät ole kohtuuttoman suuria. Meillä ei ole myöskään tarvetta nostaa eläkeikää eikä leikata eläkkeitä, toteaa Olli Savela.

Hänen mukaansa Suomessa lietsotaan määrätietoisesti pelkoa ylivelkaantumisesta ja talouden kriisistä, vaikka julkisen talouden tehtävä olisi heikkoina aikoina ylläpitää taloutta ja työllisyyttä.

Suomen taloudessa ei ole suuria sopeuttamisen tarpeita.

– Jos jotain sopeuttamistoimia pitäisi tehdä niin nostaa veroja, sanoi Savela.

Noston varaa löytyisi etenkin pääomatulojen verotuksessa. Suomessa on Euroopan unionin mittakaavalla keveä pääomatulojen verotus.

– Erilaisten pääomaan kohdistuvien verojen osuus kaikista verotuloista oli Suomessa 15,5 % vuonna 2011, kun se EU-maissa keskimäärin oli 20,5 %. Jos osuus olisi Suomessa sama kuin EU-maissa keskimäärin, pitäisi pääomaveroja periä 4 miljardia euroa enemmän. Sen sijaan kulutusveroja ja työhön kohdistuvia veroja peritään Suomessa keskimääräistä enemmän, selvensi Savela.

Lataa Olli Savelan Tiedonantaja-festivaalin paikallispoliittisessa seminaarissa esittelemä PDF >>>

Katso Tiedonantajan YouTube-kanavalta Olli Savelan esitys >>>

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.