Hallitukselta turha odottaa mitään hyvää

13.04.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: (ES)

Matti Vanhasen luotsaama uusi hallitus muodostetaan entistä oikeistolaisemmalla pohjalla ja oikeistolaisemmalla ohjelmalla. Varsinaiset hallitusneuvottelut ovat nyt käynnissä ja niiden päätyttyä nähdään, millainen on ohjelma ja millaiset ovat ministerivalinnat.


Kokoonpano puoluetasolla tiedetään: keskusta, kokoomus, vihreät ja RKP. Kyseessä on porvarihallitus, vaikka termille onkin etsitty sievempää korvikeilmaisua "sinivihreä". Kaikki osallistuvat puolueethan ovat porvarillisia puolueita, myös vihreä liitto. Kokoomus on olevinaan "sinivihreän" sininen osa, mutta mustana sitä on ennen totuttu pitämään. Vihreyttä on keskustan ja vihreän liiton tunnuksissa paljonkin, mutta käytännön teoissa vähemmän. Itse asiassa aitoa vihreää ei nykypäivinä voi olla ilman punaista.


EU:lle alisteinen ja Nato-hakuinen politiikka ei ole Suomen lipun sinistä eikä vihreää Jälkimmäisen värin pilaantumisen joutunee pian toteamaan vihreä liittokin. Kiirehtihän Jyrki Katainen vaatimaan, että ydinvoiman lisärakentaminen ja vesilain muuttaminen täytyy kirjata hallitusohjelmaan "tavalla tai toisella". Hallituskipeät vihreät taipunevat kiltisti. Ratkaisu löytynee epämääräisestä muotoilusta.


Hallituksen ohjelmaan tullee joitain lupauksia työllisyydestä, verotuksen kevenemisestä sekä eläkeläisille ja opiskelijoille annettavista euroista. Mutta kuten SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen puolueen keskuskomitean kokouksessa arvioi, olennaista oikeiston pyrkimyksissä on kuitenkin markkinaehtoisuuden korostaminen, tiukat menokehykset valtion ja kuntien taloudelle, sosiaaliturvan muuttaminen valikoivampaan suuntaan kannustavuuden nimissä, rikkaita suosivien verohelpotusten jatkaminen, sitoutuminen EU:n uusliberalistiseen politiikkaan, vapaat kädet suurpääoman ydinvoimahankkeille, elinkeinoelämän vaikutuksen lisääminen koulutusjärjestelmässä, tuloratkaisujen alistaminen yhä enemmän yritysten tuottavuuden ja kilpailukyvyn vahvistamiselle ja kuntatasolla palvelujen kilpailuttaminen ja yksityistäminen.


Kokoomuksen tulo hallitukseen merkitsee lisääntyvää vaaraa myös maamme ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan huonontamiseen entisestään. Onhan kokoomuksen julkilausuttuna tavoitteena tiiviimpi kumppanuus hyökkäyssotia käyvän Bushin hallinnon kanssa ja Suomen vieminen Natoon.


Hallituksen ohjelmaneuvotteluja käydään taas kerran kansalaisia kuulematta. Se siitä vitsistä eräästäkin puolueesta, jolla on korvat. Kansalaisten on turha toivoa, että heitä kuullaan vapaaehtoisesti jatkossakaan. On siis alettava ulkoparlamentaarinen liikehdintä ja esitettävä kansalaisten vaatimukset niin kovaa, että päättäjien on pakko kuunnella.


Oppositiossa nyt olevien SDP:n ja vasemmistoliiton johto seuraa hallitusneuvotteluja huolestuttavan hiljaa yrittämättäkään esittää politiikan perusteita koskevaa pohdintaa ja siitä nousevia vaatimuksia. Ei pitäisi. Vaalitulos oli viimeinen naula sen konsensuspolitiikan arkkuun, johon näiden puolueiden johto on pannut toivonsa. Nyt pitäisi ottaa opiksi, ottaa uusi suunta.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli