...HÄNTÄPÄÄN VALVOJAN sivupersoona...

19.11.2004 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNTÄPÄÄN VALVOJA

Oikein sääliksi käy porvareita.


Kuten nyt ensin tätä kokoomuspuoluetta. Vuosikausia ollaan sekoiltu onnettomien puheenjohtajaratkaisujen kanssa, ja tilanne näyttää vain pahenevan. Kun Ville "Teddy-karhu" Itälästä päästiin, tuli tilalle Jyrki "Barbien poikaystävä Ken" Katainen, ja puolueen kannatus sen kuin vain jatkaa laskemistaan lehmänhännän lailla.



* * *



Mutta ei sillä hyvä, vaan nyt menee myös kapitalisteilla tai ainakin heidän edusmiehillään huonosti.


Työnantajapomoista ensin Johannes Koroma ajautui sivuraiteille sisäpiiriepäilyjen takia, sitten Kalevi Hemilä sairastui aivohalvaukseen, ja nyt Seppo Riski joutui jäähylle munuaiskasvaimen vuoksi.


Uuden Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n asiat ovat siis sekavammin kuin yhdelläkään sen monista edeltäjillään on ikinä ollut, eikä tilanne parane yhtään siitä, että uusi toimitusjohtaja Leif Fagernäs on edelleen yhtä pihalla kaikista mahdollisista asioista kuin lumiukko tammikuussa – paitsi päivittäisessä kukkokävelyssään televisiokameroiden edessä nyt keskeytyneissä tuponeuvotteluissa.



* * *



Eivätkö siis vasemmisto ja duunarit voisi jo edes vähän antaa tasoitusta porvareille ja kapitalisteille?


Tosin Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa (sd.) kyllä yritti, vaatimalla AKT:ta lopettamaan lakkonsa, mutta ei se riitä, kun AKT epäreilusti ei suostu.


Eikö Suvi-Anne Siimes (vas.) voisi edes pyytää nopean toiminnan joukkoja apuun?



* * *



Vaan juuri tässäpä kohdin HÄNTÄPÄÄN VALVOJAN sivupersoona kopauttaa olalle, ja ottaa puhutteluun:


– Etkö sinä onneton ymmärrä, että juuri näin asiat toimivat paljon paremmin? Ei tarvita vahvaa kokoomusta ajamaan porvaripolitiikkaa eikä raudanlujaa työnantajajärjestöä puolustamaan kapitalistien etuja, koska se aiheuttaisi vain vastarintaa. Vaan nyt demaripuolueen, vasemmistoliiton ja ay-liikkeen johtopoppoot hoitavat asiat niin paljon tehokkaammin näiden ensin mainittujen puolesta.


– Eli katso nyt vain, miten hyvin asiat ovat tämän maan suurfirmoille, kapitalisteille ja muille isokenkäisille. Tuleeko mieleen yhtään jaksoa maan historiassa, jolloin ne olisivat olleet paremmin? Juuri siksi AKT joutuu nyt lähes yksin tappelemaan siitä, että sen kuskit saisivat edes tehdä täysiä työpäiviä eikä vain lyhyitä pätkiä. Ja juuri siksi nyt lähes kaikki muut yrittävät lyödä AKT:ta kuin vierasta sikaa.


Tarkkanäköinen tyyppi – tuo sivupersoona.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli