Keywords:

Guggenheim kaatui Helsingin valtuustossa

01.12.2016 - 11:15
SKP:n JP Väisänen veti Senaatintorilla Guggenheimin vastaista mielenosoitusta. Kuva: Toivo Koivisto.

Kuusi vuotta jatkunut vääntö Guggenheim-taidemuseon rakentamisesta Helsinkiin ratkesi kuuden tunnin maratonkeskustelun päätteeksi kaupunginvaltuustossa selvin numeroin: 53 vastaan ja 32 puolesta. Asukkaiden aktiivinen vastustus painoi lopulta enemmän kuin suurella rahalla tapahtunut lobbaus Guggenheimin puolesta.

Kokoomuksen ryhmän johtaja Lasse Männistö ja esityksen valmistelija apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen (sd) yrittivät pelastaa hankkeen vielä kesken valtuuston keskustelun uudella esityksellä, jossa kaupungin riskit olisivat hieman pienentyneet. Tämä ehdotus hylättiin äänin 46-39. Viljasen mukaan uusia esityksiä ei enää tule ja nyt tehty ratkaisu on lopullinen.

– Tässä päätöksessä ei ole kyse suhtautumisesta taiteeseen ja kulttuuriin vaan siitä, onko taide bisnestä ja onko kaupungin tehtävä tukea yksityistä bisnestä vai huolehtia julkisista palveluista ja edistää ei-kaupallista kulttuuria. Samalla on kyse siitä, ohjaavatko Helsingin päätöksentekoa iso raha, lobbarit ja Helsingin Sanomat vai asukkaiden mielipiteet ja tarpeet, totesi SKP:n ja Helsinki-listojen valtuutettu Yrjö Hakanen.

Hän muistutti, että samassa kokouksessa hyväksytty budjetti leikkaa kaupungin taidemuseon, kulttuurikeskuksen, kaupunginmuseon, kirjastojen, koulujen ja muiden palvelujen määrärahoja.

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä on vastustanut alusta alkaen verovarojen käyttämistä yksityisen säätiön Guggenheim-hankkeeseen.

– Emme hyväksy miljonäärien museohankkeen tukemista suoraan ja välillisesti yhteensä yli 200 miljoonalla eurolla 20 vuoden sopimuskaudella samaan aikaan kun kaupungin omia kulttuuri- ja muita palveluja leikataan.

Hakanen ei kiistä, että Guggenheim oli tuonut Helsingin kulttuuriin merkittävän lisän. Mutta jos Suomen talouseliittiin kuuluvat museohankkeen ajajat uskovat arvioihin museon kannattavuudesta, miksi he eivät hoida itse sen rahoitusta yksityisellä pohjalla, hän kysyi.

– Sijoittajien varovaisuuden ymmärtää, kun katsoo Guggenheimin museohankkeiden kaatumisen listaa 2000-luvulla: New Yorkin toinen museo, Guadalajara Meksikossa, Las Vegas, Rio de Janeiro, Tokio, Bukarest, Hong Kong, Vilna, Taiwan, Salzburg, Berliini ja Abu Dhabi ovat kaikki jääneet toteutumatta tai suljettu.

Näin äänestettiin

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä on vastustanut alusta alkaen verovarojen käyttämistä yksityisen säätiön Guggenheim-hankkeeseen. Muista ryhmistä olivat yhtenäisesti vastaan Vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit ja sitoutumaton René Hursti.

Pääosin vastaan olivat SDP (11 äänesti ei ja 3 kyllä), perussuomalaiset (yksi äänesti kyllä) ja RKP (3 ei ja 2 kyllä). Sen sijaan kokoomuksen ja vihreiden ryhmissä enemmistö kannatti Guggenheim-hanketta. Kokoomuksessa 12 äänesti kyllä ja 9 ei. Vihreistä 11 kannatti ja 8 vastusti. Vain keskusta oli yksimielisesti puolesta.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.