Grynderi vedättää Helsinkiä

08.06.2012 - 13:06
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

SRV-yhtiöt on hankkinut itselleen Helsingin Kalasatamasta urakan, joka on Euroopan mittakaavassakin suuri. Tähän liittyy myös 1,6 kilometrin mittainen tunnelihanke.

Alueen suunnittelusta ja rakentamisesta on pidetty kilpailu, johon tuli tarjous vain SRV-yhtiöltä. Tarjous poikkesi rajusti kilpailulle hyväksytyistä lähtökohdista ja edellytti rakennusoikeuden lisäämistä yli kaksinkertaiseksi.

Kalasataman alueelle on tulossa 20 –35-kerroksisia torneja, suuri osa liiketiloiksi. Kaupunki saa tonteista tuloja, mutta ne eivät kata edes hankkeesta kaupungille aiheutuvia menoja.

– Kyse on miljardiluokan hankkeesta ja SRV-yhtiöt saa tällä satojen miljoonien eurojen edestä lisää myytävää, totesi SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakanen kaupunginvaltuuston käsitellessä hankkeen edellyttämää uutta asemakaavaa.

– Kuka uskoo, että asukkaiden ja kaupungin edut ovat ratkaisseet, kun rakennusoikeuden kaksinkertaistamisesta on sovittu, kysyi Hakanen. Hän esitti kaavan palauttamista uuteen valmisteluun, jossa rakennusoikeutta vähennetään.

Jopa 35 kerroksisten tornien rakentamiseen meren rannalle liittyy monia ongelmia. Tuulten ja varjojen lisäksi niitä tuo alueen vieressä oleva Hanasaaren voimala ja huippuvoimalaitos. Helsingin Energian lausuntoon nojaten Hakanen paljasti, että valtuustolle voimaloiden päästöistä esitetyt arviot olivat harhaanjohtavia.

Sörnäisten tunneli

Kalasataman alitse aiotaan rakentaa tunneli, jonka liikennetarpeiden arvio perustuu valtuuston aiemmin hylkäämään Keskustatunneliin.

– Kyse on yksityisautoilua lisäävästä hankkeesta alueella, jossa on metron ansiosta poikkeuksellisen hyvät joukkoliikenneyhteydet, kritisoi Hakanen.

Hän esitti 1,6 kilometrin tunnelin sijasta aiemmin suunniteltua noin 600 metrin tunnelia.

– Näin säästettäisiin todennäköisesti ainakin yhtä paljon kuin kaupunki käyttää kaikkiaan joukkoliikenteen tukemiseen vuodessa.

SKP:n ja Helsinki-listojen vastaesitykset eivät saaneet kannatusta. Näin valtuusto hyväksyi grynderien vedätyksen.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa