Gazan kansamurhalla Naton siunaus

16.01.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 2 / 16.1.2009

Israel ei luonnollisestikaan olisi aloittanut hyökkäystä Gazaan ilman isäntänsä, Naton johtovaltion Yhdysvaltain lupaa. Mutta todennäköisesti hyökkäyksellä oli myös koko Naton siunaus.


Tähän viittaa muun muassa se, että Israelin ulkoministeri Tzipi Livni vieraili 2. joulukuuta päättyneenä vuonna Brysselissä Naton päämajassa ja tapasi Naton pääsihteerin Jaap de Hoop Schefferin.


Muodollisesti Livnin vierailu liittyi "Välimeren Dialogi" -organisaation tapaamiseen ja siihen, että Naton neuvosto ja Israel vahvistivat Individual Cooperation Programmen eli Yksilöllisen yhteistyöohjelman (ICP). Varsinaisesti Naton ja Israel olivat allekirjoittaneet ICP:n jo lokakuussa 2006. Sen myötä Israelista tuli Naton kumppanuusjäsen.


Brysselissä päätettiin, että Nato ja Israel tiivistävät yhteistyötään turvallisuuden, terrorisminvastaisen toiminnan, tiedustelutiedon vaihdon ja yhteisten sotaharjoitusten aloilla.


Israelin armeijan yleisesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Gabi Ashkenazi, joka nyt johtaa teurastusta Gazassa, vieraili Naton päämajassa jo kahta viikkoa aikaisemmin.


Livni ylisti suhteiden tiivistämistä Israelin ja Naton kesken. Hän kehui Israelin "puolustuskykyä maailmankuuluksi" ja näki suhteiden tiivistämisen "strategisena tavoitteena, joka lisää Israelin voimaa". Hän korosti Israelin erityistä panosta taistelussa terrorismia vastaan.


Saipa Nato joulukuun alussa konkreettisen selonteon Israelin tulevasta hyökkäyksestä Gazaan ja antoipa se hyökkäykselle täsmällisen siunauksen tai ei, on selvää, että Nato on muutenkin kuin USA:n kautta tiiviisti sidottu Israelin aggressiopolitiikkaan.


Suomessa kannattaisi miettiä tätäkin puolta, kun Nato-jäsenyyskeskustelua jatketaan. Haluammeko Suomen olevan USA:n rikoskumppanuuden ohella myös nyt kansanmurhaa suorittavan Israelin rikoskumppani?



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli